

LEHTIKUVA
Tanskan ja Ruotsin puolueet näyttävät esimerkkiä – maahanmuuttokriittisyys johtaa vaalimenestykseen
Pohjolan maat kipuilevat maahanmuuton ongelmissa mutta Tanska menee omia teitään. Jopa maan sosiaalidemokraatit ovat nousseet poteroistaan kamppailemaan segregaatiota ja rinnakkaisyhteiskuntia vastaan. Politiikka on mahdollisen taitoa ja maahanmuuttokriittisyys johtaa kiistatta vaalimenestykseen kautta Skandinavian.
Tanskan sosialidemokraattinen pääministeri Mette Frederiksen (kuvassa) erkaantui perinteiseltä punavihreältä polulta vuonna 2018. Maahanmuutto- ja pakolaispolitiikka oli juutinmaan demareidenkin mielestä tullut tiensä päähän ja Frederiksen kumppaneineen siirtyi porvaripuolueiden tiukan kansallismielisen linjan taakse.
Takinkäännöksen tuloksena Frederiksen nousi Tanskan pääministeriksi ja jatkaa virassa viime syksyn vaalien jälkeenkin.
Valittu linja näkyy, segregaatio taitetaan ja rinnakkaisyhteiskuntien purkaminen on meneillään. ”Asioiden ei haluttu olevan niin perinpohjaisen huonosti kuin Ruotsissa, jossa kädet taskussa tuijotetaan muualle”, kuvaili Göteborgs Posten pääkirjoituksessaan vuosi sitten.
Tanska vältti Ruotsin tilanteen
Tanskassa on tehty maahanmuuttokriittistä valtakunnanpolitiikkaa parikymmentä vuotta. Ruotsissa valta ja politiikan suunta vaihtuivat viime syksynä. Sosialidemokraatit jäivät poteroihinsa ja ruotsidemokraattien tukema oikeistohallitus lähti korjaamaan edeltäjiensä virheitä.
Yhteiskunnallisen Smedjan-julkaisun päätoimittaja Svend Dahl vertaa Ruotsin vuoden 2022 valtiopäivävaaleja Tanskan kansankäräjävaaleihin vuonna 2001. Tuolloin liberaali Venstren johtaja Anders Fogh Rasmussen muodosti hallituksen yhdessä konservatiivisen kansanpuolueen ja maahanmuuttokriittisen sekä kansallismielisen Tanskan kansanpuolueen kanssa.
Tanska on kamppaillut segregaatiota ja varjoyhteiskuntia vastaan 20 vuotta, mutta Ruotsissa päättäväiset toimet ovat vasta alussa. Nyt alkavat olla viimeiset hetket tarttua toimeen: ”Tanska on välttämässä tilanteen, johon Ruotsin on yhä selkeämmin ajautumassa: täysin segregoituneen yhteiskunnan, jonka ongelmat ovat niin syviä, ettei niitä voi enää poliittisilla päätöksillä korjata.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Konservatiivisen kansanpuolue rinnakkaisyhteiskunnat Ruotsin valtiopäivävaalit 2022 Tanskan parlamenttivaalit 2022 Anders Fogh Rasmussen Venstre varjoyhteiskunta segregaatio Tanskan kansankäräjät sosialidemokraatit Mette Frederiksen Maahanmuuttokriittisyys Tanskan Kansanpuolue Ruotsidemokraatit Tanska Ruotsi maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Peltokangas: Hyssyttelyn ja maton alle lakaisun aika on nyt ohi – maahanmuuttopolitiikkaan mallia Tanskasta

Mäkyseltä toimenpidealoite lähtömaassa lomailevien turvapaikanhakijoiden oleskeluluvan peruuttamisesta

Tanskalla tiukka linja: Isis-kotiäidit saavat syytteet terrorismin edistämisestä

Tilannekuva haltuun: Humanitaarinen maahanmuutto täytyy viimeistään nyt tunnistaa keskeisimmäksi jengirikollisuuden ja jengiytymisen syyksi

Kyselytutkimus: Enemmistö suomalaisista vastustaa maahanmuuton helpottamista

Maahanmuuttajatkin äänestävät nyt perussuomalaisia: ”Poliittisen eliitin tulisi tiedostaa maahanmuuton ongelmat eikä sortua populistisiin heittoihin äänestäjien valloittamiseksi”
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









