Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Tavio ja Puisto linjaavat kasvun suunnan – suomalaisyritykset tarvitsevat vähemmän byrokratiaa ja enemmän markkinoita

31.01.2026 |10:00

Ulkomaankauppaministeri Ville Tavio ja elinkeinoministeri Sakari Puisto järjestivät pyöreän pöydän keskustelun vientiyritysten ja Team Finland -verkoston edustajille. Yritykset esittivät näkemyksiään viennin mahdollisuuksista sekä ratkaisuja haasteisiin, jotta vientiponnistelut etenevät entistä tehokkaammin.

Keskustelussa todettiin, että yritysten kilpailukyvystä huolehtiminen muodostaa viennin perustan eikä sitä tule rasittaa ylimääräisillä kustannuksilla tai byrokratialla. Valtiovallan vientiponnistelut saivat kiitosta, ja ovien avaaminen uusille markkinoille nähtiin arvokkaana.

– Suomella on paljon tarjottavaa, ja meidän on tartuttava yhä nopeammin avautuviin bisnesmahdollisuuksiin. Olemme panostaneet viime aikoina yhä enemmän myös nk. investointinyrkin toimintaan, jotta saamme investointeihin vauhtia, Sakari Puisto korostaa.

Kohti kansainvälistä menestystä

– Yhteinen tavoitteemme on tukea suomalaisyrityksiä vientiponnisteluissa kohti kansainvälistä menestystä. Haluamme varmistaa, että julkiset palvelut vastaavat entistä paremmin yritysten tarpeisiin, Ville Tavio lisää.

Perussuomalaisilla on elinkeino- ja ulkomaankauppaministerien salkkujen myötä keskeinen rooli yritysten viennin avaamisessa ja uusien investointien saamisessa. Perussuomalaiset työskentelee hallituksessa ja eduskunnassa sen eteen, että vuodesta 2026 tehdään kasvun vuosi vientiyrityksille ja Suomeen saadaan lisää työtä ja yrittämistä ja sitä kautta hyvinvointia.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Ministeri Tavio: Kehitysrahojen edistettävä suomalaisen viennin kasvua

08.10.2025 |12:31
Suomen uutiset logo

VTT Pasi Holm: Suomen vientinäkymät lähivuosina haasteellisia, mutta onni voi myös yllättävästi kääntyä

13.02.2025 |18:44

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Media puolusti olympiakultaa naisten sarjassa voittanutta algerialaisnyrkkeilijää ja leimasi epäilijät kiusaajiksi – Antikainen: ”Totuus Imane Khelifistä on nyt julki”

11.02.2026 |14:41
3.
Suomen uutiset logo

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”

15.02.2026 |18:50
4.
Suomen uutiset logo

Uusi kansalaisaloite: Turve määriteltävä uusiutuvaksi ja pois EU-päästökaupan piiristä

11.02.2026 |13:57
5.
Suomen uutiset logo

Ilouutisia maailmalta – Tynkkynen: Saudi-Arabian ja Somalian puolustussopimus romuttaa somalien turvapaikkaperusteet Euroopassa

11.02.2026 |15:35

Uusimmat

Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää