Artikkeli kuva

Tavion terveiset Soinille: Lopeta Turkin myötäily ja puolusta lehdistönvapautta

11.10.2017 |11:32

Suomen kansalainen Ayla Albayrak on ensimmäinen EU-maan toimittaja, joka on tuomittu vankeuteen Turkissa. Vankeustuomio on kahden vuoden ja yhden kuukauden pituinen.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavion mukaan Suomen ulkoministerillä Timo Soinilla (sin.) on nyt tilaisuus osoittaa päättäväisyyttä ja ottaa voimakkaasti kantaa toimittajan vapauden puolesta.

Kertoi Turkin vierailulla omia mielipiteitään

Soini on omassa lausunnossaan tyytynyt toteamaan, että “journalistisen työn vapauteen ja ilmaisunvapauteen liittyy Turkissa huolestuttavia piirteitä”. Tavion mielestä Soinin puheet kiertävät ongelmaa ponnettomasti puuttumatta varsinaiseen asiaan.

– Kun Soini vieraili Turkissa alkuvuodesta, hän puhui Turkin EU-jäsenyyden puolesta ja sanoi Suomen ja Turkin jakavan samat arvot. Tämä ei Tavion mukaan ollut Suomen hallituksen virallinen linja, vaan Soinin oma mielipide.

– On outoa, ettei ulkoministeri puolusta voimakkaasti kansalaisen vapautta, kun kyseessä on lehdistönvapauteen liittyvä asia, josta voi tulla jopa kansainvälinen ennakkotapaus EU:n ja Turkin välillä, Tavio sanoo.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”

22.04.2025 |16:13
3.
Suomen uutiset logo

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista

22.04.2025 |15:13
4.
Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”

17.04.2025 |21:51
7.
Suomen uutiset logo

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos

23.04.2025 |11:25
10.
Suomen uutiset logo

Taloustieteen emeritusprofessori: Työn verotusta kannattaa keventää myös ylimmissä tuloluokissa – ”Yhteiskunnalle käy kalliiksi pitää kaikkein tuottavimpia ihmisiä vajaakäytöllä”

17.04.2025 |10:17

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää