"Turun hovioikeus tiesi, ansaitseeko syytetty pyövelin kirves kirveen vai neljäkymmentä raipaniskua ja elinkautisen pakkotyöhön Viaporissa." Historioitsija-kansanedustaja Teemu Keskisarja tarttuu puheesaan menneen aikojen rikoshistoriaan, sen synkkiin yksityiskohtiin ja moraalisiin kysymyksiin. Keskisarja vie kuulijansa syvälle rikosten, rangaistusten ja oikeusjärjestelmän juurille. Hän kertoo nuoruudestaan ja tutkimusuransa alkutaipaleista – alkaen 1700-luvun seksuaalirikollisuutta koskevista pohdinnoista ja edeten 1900-luvun alun suomalaisten terroristeihin.
Kansanedustaja painottaa, että menneisyyden rikosarkistot tarjoavat ainutlaatuisen läpileikkauksen yhteiskunnasta, kulttuurista ja yksilön psyykestä. Hän nostaa esiin hurjat tapaukset, kuten Juhani Adaminpojan, Suomen ensimmäisen tunnetun sarjamurhaajan, ja Toivo Harald Koljosen, kirvesmurhaajan, joiden teot välittävät yhä voimakkaita viestejä oikeudenmukaisuudesta ja yhteiskunnan jännitteistä. Keskisarja kuvaa, kuinka rikosarkistojen sivut avaavat näkymiä siihen, miten jopa pienistä, arkisista tapahtumista syntyvät tarinat, jotka muovaavat kansakunnan kollektiivista muistia ja identiteettiä.
Katso video tästä:
Puheessa nousee esiin myös kuolemanrangaistuksen ajankohtaisuus – historian lavalla julmien rangaistusten kautta nähdään viesti yhteiskunnan arvoista ja ennaltaehkäisystä. Keskisarja pohtii, onko kuolemanrangaistus nyky-yhteiskunnassa enää ajankohtainen keino vastata äärimmäisiin rikoksiin vai ovatko nämä teot osa syvempää moraalikysymystä, joka vaatii pohdintaa niin menneisyydessä kuin nykyisyydessäkin. Hän haastaa kuulijat pohtimaan, mitä voimme oppia rikoshistoriasta ja miten se heijastaa nykypäivän yhteiskunnan arvoja, olipa kyse sitten oikeudenmukaisuudesta tai koston periaatteesta.
Keskisarja muistuttaa, että historia ei ole vain kaavamaista menneen kertomista, vaan se on elävä opetus siitä, miten ihmismielen syvimmät pimeydet ja kirkkaimmat valot kietoutuvat toisiinsa. Hänen mukaansa aikojen kuluessa muuttuvat muodot – väkivalta, rangaistus ja jopa huumori – säilyttävät perusajatuksen, jonka kautta yhteiskunta tarkastelee itseään ja sen rikkomuksia.
