

LEHTIKUVA
Terho höykytti veronkiertäjiä – ”kuvottavaa korruptiota ja viheliäistä vapaamatkustamista”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho korosti hallituksen toimivan pontevasti veronkiertoa vastaan. Eduskunta keskusteli keskiviikkona veronkierrosta ja veronvälttelyn kitkemisestä. Oppositio väitti tapansa mukaan päinvastaista.
– Veronkierto on kuvottavaa korruptiota ja viheliäistä vapaamatkustamista. Veronkiertäjä riistää yhteiskunnasta hyötyä itselleen ja eturyhmälleen ilman, että yhteisölle annetaan mitään takaisin – veronkiertäjä halveksii omaa yhteisöään ja kanssaihmisiään ja haluaa laittaa heidät oman elintasonsa maksumiehiksi. Veronkierto horjuttaa koko yhteiskunnan moraalista ja taloudellista selkärankaa. Se on itsekästä epäisänmaallisuutta, Terho linjasi perussuomalaisten näkemykset keskustelun aikana.
– Ongelma on valitettavasti mittakaavaltaan suuri: Suomessakin useita miljardeja euroja, EU-tasolla jopa tuhat miljardia menetettyjä verotuloja vuodessa. Se on merkittävä osa koko veropotistamme ja pyrimme saamaan sen kuriin. Kyse on oikeudenmukaisuudesta ja yhteiskuntamme toimivuudesta, Terho painotti.
Monia toimia on jo tehty
– Ensimmäisenä mainittakoon tietojenvaihto, joka tulee ensi vuoden alussa voimaan. Verotettavien tulojen piilotteleminen maailmalla tulee silloin olennaisesti vaikeutumaan, Terho ennakoi.
Terho mainitsi mmyös kahdenväliset sopimukset, jollainen on laadittu Espanjan kanssa ja neuvoteltu juuri äskettäin valmiiksi Portugalin kanssa.
Hallitus on laatinut strategian harmaan talouden torjunnasta ja tulee laatimaan siihen liittyvän toimenpideohjelman.
– Paljon siis tapahtuu. Yhtäkään toimenpidettä ei pidä ennakkoluuloisesti torjua, vaan kaikkea pitää tutkia hyvin tarkkaan, Terho painotti.
EU-äänestys ei horjuta suurta linjaa
Terho vastasi myös Satu Hassin (vihr.) vinoiluun siitä, että perussuomalaisten europarlamentaarikot äänestivät suuryritysten verotietojen raportointia vastaan yhdessä eurokonservatiivien ECR-ryhmän kanssa.
– On totta, että he äänestivät ryhmänsä mukana tuolloin tätä esitystä vastaan, koska se oli väärässä kohdassa ja väärin muotoiltu. Nyt se on tuotu uudestaan europarlamenttiin tilinpäätösdirektiivin muutoksin, jotka ovat oikea paikka tälle uudistukselle. On siis erittäin todennäköistä, että ECR tulee muuttamaan kantaansa, eikä missään nimessä ole sinänsä maakohtaista raportointia vastaan, vaan ainoastaan vääriä toimimattomia muotoiluja vastaan. Mitään haittaa ei tämä toiminta ole tuonut, Terho korosti.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eduskunnalta lisäresursseja harmaan talouden torjuntaan

Ruohonen-Lerner: ”Vaadin järeitä toimia veronkierron estämiseksi”

Ruohonen-Lerner hiillosti Googlea ja Ikeaa veronkierrosta

Ruohonen-Lerneriltä kysymys komissiolle – pankkien rooli veronkierrossa on selvitettävä

Mossack Fonsecan kuuluisien asiakkaiden nimiä julki – mutta mikä taho puuttuu listalta ja miksi?

Eduskunnassa puitiin veronkiertoa – Tolppanen: Konserniavustuslakia on muutettava
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.














