Tiedemies Luukkanen matkaa diktatuurin ytimeen ja kertoo, kuinka imperiumi hajoaa

Dosentti sekä Venäjän ja Itä-Euroopan tutkija Arto Luukkasen uusin tieteellinen teos ”Suomi hajoavan imperiumin sylissä” sai alkunsa Ukrainan pyristellessä kohti Natoa ja Euroopan unionia vuonna 2014. Ainutlaatuinen aineisto vie lukijansa totalitäärisen järjestelmän ytimeen ja kertoo, miltä maailma näytti vakoilijan ja kommunistisen puolueen keskuskomitean silmissä.

Totuutta ei haluttu nähdä, vaikka se oli kommunistien ja KGB:n tiedossa. Luukkanen pohtii myös sitä, onko tämän päivän Venäjän tilanteessa yhtymäkohtia tapahtumiin vajaat 30 vuotta sitten.

– Kirja on merkittävä siksi, että se perustuu ainutlaatuiseen aineistoon. Se on ikään kuin Neuvosto-Ukrainan diktatuurin sairaskertomus ja kuolintodistus, aivan kuin löytäisi uudestaan Amerikan tai salatun mantereen, kuvailee dosentti Luukkanen tyylilleen uskollisen värikkäästi uusinta, Otavan kustantamaa tieteellistä teostaan. Ensimmäinen tutkimusretki Kiovaan KGB:n arkistoihin tapahtui tohtori Pekka Kauppalan kanssa jo vuonna 2014.

– Oli luonnollista, että verkostoiduimme heti kyseisessä arkistossa työskentelevien tutkijoiden kanssa ja näin syntyi myös ajatus kansainvälisestä projektista. Siihen tulikin tutkijoita Saksasta ja Puolasta. On ollut ehdottoman tärkeää voida keskustella ja vaihtaa ajatuksia näiden tutkijoiden kanssa, Luukkanen kertoo.

KGB:n arkistot pohjana

Kirja perustuu tiedustelupalvelu KGB:n johtajan raportteihin Ukrainan kommunistisen puolueen korkeimmalle johdolle eli pääsihteerille ja keskuskomitealle. Kirja kertoo ajanjaksosta vuodesta 1985 Neuvostoliiton romahdukseen asti vuonna 1991. Luukkanen korostaa sitä, että kyseessä on puhtaasti tieteellinen teos vailla minkäänlaisia kotimaan poliittisia ulottuvuuksia.

– Tutkija käsittelee aihettaan integriteetillä ja pyrkii ainoastaan totuuteen käyttäen dokumentteja sekä muita relevantteja lähteitä.

– Jos sekoittaa politiikan ja tieteen, syntyy ala-arvoista tiedettä ja syvän typerää politiikkaa, Luukkanen määrittelee viivan, joka ei ole veteen piirretty.

KGB jätti uppoavan laivan

Diktatorisen järjestelmän perustavaa laatua olevasta ongelmasta kirja kertoo niin, että Ukrainan KGB oli täysin selvillä siitä, mitä toisinajattelijoiden päässä liikkui. Totuutta ei siis haluttu nähdä, vaikka se loisti kristallin kirkkaana vakoilijoiden ja politrukkien silmien edessä.

Politiikan ja vakoilun sekoittamisen vaikeuksista kertoo kirjassa taas se, että KGB ei millään uskonut Tsernobylin ydinvoimaonnettomuuden olleen kotitekoinen katastrofi, vaan epäili tekijöiksi vastavallankumouksellisia tahoja.

Voiko eilisestä oppia?

Vakoilijoiden hyvää perehtyneisyyttä asioihin ja reaalipoliittista hoksnokkaa osoittaa sekin, että Ukrainan KGB oli valmis välittömästi luopumaan kommunismista, kun viitan ja tikarin miehet kuulivat Neuvostoliitossa vallan kaapanneen, niin sanotun Janajevin juntan juopottelun päättymisestä katastrofiin Moskovassa vuonna 1991.

– Monikansallisen diktatuurin ylläpitäminen vaatii aina salaista poliisia ja ennen kaikkea väkivallan uhkaa, Luukkanen kertoo kirjan opetuksista.

Kirjassa avataan keskustelua myös siitä, voisiko pää tulla vetävän käteen myös tämän päivän Venäjällä. Jatkuuko siis Neuvostoliiton hajoaminen edelleen ja mikä on Suomen osuus tässä kehityksessä.