

PS Arkisto
Viikon 29/2020 luetuin
Heinäkuu 2020 luetuin
Tuntemattomat miehet tunkeutuivat PS-veteraani Pekka Katajan kotiin, iskut ja potkut johtivat aivoverenvuotoon – hän kertoo nyt kammottavista hetkistään
Perussuomalaisten Keski-Suomen piirin vaalipäällikkö Pekka Kataja joutui kotonaan erittäin rajun väkivallanteon kohteeksi perjantaiaamuna. Hengenvaarallisia vammoja eri puolille kehoa saanut Kataja sanoo Suomen Uutisille, että pahoinpitely oli todennäköisesti poliittinen väkivaltaisku, jonka kohteena ei ollut pelkästään hän itse, vaan koko perussuomalainen puolue.
Perussuomalaisten Keski-Suomen piirin vaalipäällikkö, Jämsän kunnanvaltuutettu Pekka Kataja pahoinpideltiin sairaalakuntoon perjantaiaamuna kotonaan Jämsänkoskella. Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen-lehti.
Katajan kimppuun hyökättiin, kun ovikello ensin soi, ja ovella ollut mies väitti tarjoavansa esitteitä perussuomalaiset-puolueelta. Katajan avattua oven, sivusta hänen päällensä hyökkäsi toinen mies joka alkoi ensin hakata päähän. Katajaa myös potkittiin useita kertoja päähän ja ylävartaloon.
Kataja julkaisi vammoistaan sairaalassa otetun kuvan. (SISÄLTÖVAROITUS! Järkyttävää materiaalia).
Pahoinpitelyn yhteydessä Katajan asunnosta myös varastettiin rahaa. Kataja sai kuitenkin hälytettyä apua ja hänet kuljetettiin vammojensa takia sairaalahoitoon Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan.
Pahoinpitelijät tunkeutuivat sisään kotiovesta
Suomen Uutiset tavoitti Katajan perjantai-iltana sairaalasta. Kataja kertaa perjantaiaamupäivän tapahtumia, jotka tuntuvat hänelle edelleen lähes epätodellisilta.
-Kun ovikello soi ja avasin oven, sain kuulla, että minulle olisi esitelähetys perussuomalaisten puoluetoimistolta. Samassa yhteydessä kysyttiin nimeäni, ja minulta pyydettiin myös henkilötodistusta.
Kataja sulki kerrostaloasuntonsa oven, ja lähti hakemaan ajokorttia lompakosta, joka oli jäänyt olohuoneeseen. Kun Kataja palasi ovelle ja avasi sen uudestaan, hänen kimppuunsa hyökättiin saman tien.
-Ovi läväytettiin auki, ja minua iskettiin sieltä heti päähän. En tiedä millä, mutta koska isku tuntui voimakkaalta, ajattelin, että se saattoi olla nyrkkirauta.
Pahoinpitelijöitä olikin kaksi miestä, joista toinen oli aluksi seissyt piilossa kauempana ulko-ovesta. Molemmat tulivat sisään Katajan asuntoon.
-Toinen miehistä esiintyi lähettinä ja toinen oli seisonut kauempana ovesta, joten en heti edes huomannut häntä, kun ensimmäisen kerran menin ovelle.
Iskuja ja potkuja päähän ja kylkiin
Kataja pyrki suojautumaan iskuilta, kunnes hän kaatui eteisen lattialle, ja häntä potkittiin. Kataja kertoo, että samalla myös lähettinä esiintynyt mies tuli sisälle asuntoon. Molemmat hyökkääjät jatkoivat potkimista.
-Molemmat pyrkivät osumaan päähän. Sain kuitenkin aluksi suojattua päätä käsilläni melko hyvin, jolloin miehet siirtyivät potkimaan kylkiä molemmilta puolilta. Sitä en enää voinut estää, Kataja sanoo.
Hän sanoo, ettei tarkasti muista, miten pahoinpitely eteni.
-Havahduin siihen, että asunnon ovi käytävään kolahti kiinni, ja miehiä ei näkynyt enää missään. Itse olin siinä kohtaa yltä päältä veren peitossa. Sain kuitenkin raahauduttua olohuoneeseen, jossa tiesin puhelimeni olevan. Olohuoneessa oli myös tuolin selkänojalla pyyhe, jonka sitten kiedoin pään ympärille verenvuoden tyrehdyttämiseksi. Sain soitettua hätäkeskukseen. Ambulanssi ja poliisit tulivatkin paikalle melko nopeasti.
Kataja kuvasi hyökkääjiä tuoreeltaan ”arabinnäköisiksi”. Tutkinnanjohtaja Annukka Liukkosen mukaan epäillyistä on kuitenkin saatu ristiriitaisia ja erilaisia tietoja. Liukkonen arveli Keskisuomalaiselle antamassaan haastattelussa ristiriitaisten kertomusten johtuvan inhimillisestä syystä.
– Tilanne on ollut varsin raju ja traumaattinen, ja asianomistajan kertomus on ollut sen takia sekava. Tekijöistä havaintoja nähneet todistajat ovat kertoneet muuhun viittaavaa, kuin mitä asianomistaja on itse tiedottanut eteenpäin, Liukkonen kertoi lehdelle.
Kolme murtunutta kylkiluuta, yli sata tikkiä ja aivoverenvuoto
Hurjan väkivallan kohteeksi joutunut Kataja kertoo, että pahoinpitelyssä häneltä murtui kolme kylkiluuta ja vasemman käden peukalo. Myös oikean käden sormissa on useita murtumia.
– Minulle on tänään sairaalassa ommeltu yli sata tikkiä. Kerroskuvauksissa havaittiin myös pieni kallonmurtuma, joka ilmeisesti ei kuitenkaan ole kovin vaarallinen.
Pahoinpitelyn seurauksena Katajan toisesta korvalehdestä irtosi palanen. Lisäksi hänelle aiheutui aivoverenvuoto, joka on tämän hetken tiedon mukaan lievä.
-Aivoverenvuodon vuoksi olenkin tällä hetkellä edelleen sairaalassa tarkkailussa, ainakin yhden yön yli. Minua hoitaneen neurologin mukaan aivoverenvuoto saattaa kuitenkin hävitä itsekseen, ja jos se ei laajene niin tarvetta leikkaukseen sen osalta ei ole.
Tällä hetkellä Kataja ei saa kävellä.
-En voi liikkua sängystä mihinkään niin kauan kuin jatkuu tarkkailu aivoverenvuodosta ja siitä lähteekö se leviämään.
Suunniteltu isku
Alustavien tietojen mukaan teon yhteydessä Katajan asunnosta vietiin lompakko, jossa oli noin 1500 euroa käteistä rahaa. Tämän vuoksi rikosnimikkeenä oli aluksi myös ryöstö. Myöhemmin ilmeni, että lompakko oli tallella. Rikosnimike muuttui tapon yritykseksi.
Kataja ehti kertoa ambulanssissa poliisille lyhyesti pahoinpitelijöiden tuntomerkit.
-Ne olivat arabialaisista maista kotoisin olevan näköisiä. En kuullut mitä kieltä he puhuivat toisilleen, mutta minulle pakettia tarjonnut mies puhui suomea murtaen.
Kataja pitää todennäköisenä, että pahoinpitely oli poliittinen väkivaltaisku.
-Tekijät olivat myös selvästi etukäteen suunnitelleet tekoaan, kun ensinnä on otettu selville, missä missä asun. Sitten tultiin paketin kanssa kotiovelle, ja tarjottiin muka esitteitä perussuomalaisten puoluetoimistolta. Lisäksi kysyttiin vielä erikseen nimeäni.
Kataja katsoo, että väkivallanteon kohteena ei ollut pelkästään hän itse, vaan teko kohdistui koko perussuomalaiseen puolueeseen.
-Meidän porukka ja minä etunenässä olen valtuustossa usein vaatinut Jämsän vastaanottokeskuksen lakkauttamista, ja olen jo aiemmin vastustanut sen perustamistakin.
-Olen myös tehnyt vastaanottokeskusaiheesta useita valtuustoaloitteita ja laatinut lehtikirjoituksia, kuitenkin ihan asiatyyliin. Nythän vastaanottokeskus sitten lakkautetaan syyskuussa. Väistämättä tulee mieleen, että haluttiinko minulle nyt kostaa.
Oliko tarkoitus tappaa?
Kataja sanoo päättäväisesti, että häntä tai perussuomalaisia ei voi jatkossakaan pelotella väkivallalla. Katajaan kohdistuneen pahoinpitelyn raakuus ja voimakkuus ovat kuitenkin saaneet ajattelemaan, mihin hänen päällensä hyökänneet miehet pyrkivät.
-Kyllä olen miettinyt, oliko miehillä oikeasti tarkoitus tappaa. Kun lääkärin arvion mukaan iskuja ja potkuja on kohdistunut ainakin 21 eri paikkaan, myös päähän, ja teossa on vielä käytetty apuna metalliesinettä, niin mahdollista on, että siinä olisi voinut menettää henkensä.
Pitkän linjan PS-veteraani
Pekka Kataja on tehnyt pitkän päivätyön politiikassa.
Politiikassa hän on ollut mukana vuodesta 1983 ja toiminut mm. Jämsänkoskella SMP:n eli ”vennamolaisten” kaupunginvaltuutettuna jo 1980-90-luvuilla yhteensä 12 vuotta ja pari vuotta kaupunginhallituksessakin. 2000-luvulla hän on toiminut lukuisissa perussuomalaisten luottamustehtävissä, muun muassa piirisihteerinä, Jämsän valtuustoryhmän puheenjohtajana sekä perussuomalaisten järjestösihteerinä.
Kuva viime vuoden Äänekosken Eloriehasta. Kataja keskellä kuvassa käsipuolessaan Marke Tuominen:
Kuva otettu 9.8.2019. Pekka Katajan arkisto.
Muutos 19.7.2020 klo 01.12 Päivitetty juttua kauttaaltaan rikostutkinnassa selvinneiden uusien tietojen nojalla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pekka Katajan murhayrityksestä epäilty tuusulalainen mies vangittiin – ”Nimi tiedossa, mutta en tunne häntä”
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
















