

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Tuplarangaistus taittoi jengiammuskelun Tanskassa
Tanskassa kuoli rikollisjengien välisissä ammuskeluissa viime vuonna kolme henkilöä. Ruotsissa jengit ampuivat hengiltä samaan aikaan 30 ihmistä.
Rikoslakia muutettiin Tanskassa vuosi sitten niin, että jengiväkivallasta seuraa pahimmillaan tuplarangaistus ja kadut alkoivat rauhoittua. Rikollisetkin taitavat matematiikkaa: 20 vuotta vankilassa on paljon pidempi aika kuin puolet siitä.
– Uudet lait ovat todella mahtava työkalu poliisille, jolla on nyt aivan uudenlainen mahdollisuus puuttua rikollisuuteen. Tuplarangaistukset lähettävät moottoripyörä- ja lähiöjengeille vahvan viestin siitä, että ammuskelusta viattomien kansalaisten keskellä on tultava loppu, sanoo tarkastaja René Raffo Århusin poliisista.
Lähestymiskieltoja tietyille alueille
Bandepakken, jolla nimellä uusia lakeja kutsutaan, antaa poliisille Aftonbladet-lehden mukaan oikeuden suorittaa henkilöiden ja autojen tarkastuksia tietyillä alueilla ilman erityistä rikosepäilyä. Viime kesänä poliisilla oli pelkästään Århusissa tilapäiset tarkastusalueet kahdessa ongelmalähiössä. Poliisi urakoi 400 henkilön tutkinnan ja sai haltuunsa 17 ampuma-asetta, 63 puukkoa tai veistä sekä 21 lyömäasetta.
Bandepakken antaa mahdollisuuden myös rajoittaa rikoksesta tuomitun henkilön liikkumista eli antaa hänelle lähestymiskiellon tietylle alueelle.
– Voimme päättää, ettei mahdollisessa koevapaudessa oleva jengiläinen saa palata omille kulmilleen seuraavan kymmenen vuoden aikana. Jos hän vastoin kieltoa luuhaa vanhoissa porukoissaan, niin matka vie saman tien takaisin vankilaan ja tuomio on istuttava loppuun asti, Raffo kertoo.
Kansa haluaa ja uskaltaa puhua
Århusin poliisi taktiikkana on panostaa läsnäoloon ongelma-alueilla. Virkavalta on jalkautunut kaduille ja tarvittaessa paikalle hurauttaa pyörillä varustettu poliisiasema.
– Aivan tavalliset ihmiset voivat tulla kanssamme tarinoimaan, olemme siellä heitä varten. Kansa haluaa ja myös uskaltaa puhua kanssamme.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsidemokraattien Jimmie Åkesson uskoo Tanskan malliin – maahanmuuttajien slummit purettava

Tanskan hallitus pistää tuulemaan: Tuplarangaistus ongelmalähiöissä tehdyistä rikoksista!

Tanskan demarit: Turvapaikanhakijat leirille Afrikkaan
Viikon suosituimmat

Kilpahiihtäjän mielestä Vantaa on jo kuin Mogadishu – poliisikin varoittaa turvattomuudesta, Vantaan kaupunginjohtaja vähättelee
Huippuhiihtäjä Vilma Nissinen kutsuu Vantaan Hakunilaa "Suomen Mogadishuksi". Vertaus ei synny tyhjästä, vaan kokemuksista itäuusimaalaisen alueen muuttuneesta ilmapiiristä. Rohkea vertaus pakottaa tarkistamaan, millaiseksi yksi Suomen nopeimmin kasvavista kaupungeista on muuttunut.

Ennen näkemätöntä väkivaltaa Alankomaissa uudenvuoden aattona – poliiseja ammuttiin raketeilla ja kirkkokin poltettiin maan tasalle
Hollannissa ilotulitteiden ampuminen lähti uudenvuoden aattona totaalisesti käsistä riehujien tulittaessa viranomaisia ja ampuessa summittaisesti kohti väkijoukkoja. Kaksi ihmistä kuoli ja satoja loukkaantui. Kirkkokin paloi siinä sivussa. Vuodenvaihteen levottomuudet Euroopassa olivat enemmän tai vähemmän heijastuksia hallitsemattoman maahanmuuton ongelmista ja kansallismielisten puolueiden kannatus sai taas kerran vankan lisäpotkun.

Veronmaksajilta miljoonia somali- ja monikulttuuriyhdistyksille STEA:n kautta – rahojen käyttö pitkälti salattu, julkisuus puuttuu
Somali- ja monikulttuuriyhdistyksille on jaettu vuosikausia huikeita summia, jotka nousevat useisiin miljooniin euroihin. Avustusten saajien joukossa on vuodesta toiseen samoja yhdistyksiä, joiden toiminnasta tiedetään joko vähänlaisesti tai ei mitään. Perussuomalaisten helsinkiläinen varavaltuutettu Mika Merano esittää julkista tukea saaville yhteisöille lisää velvollisuuksia avata rahankäyttöään – tai vaihtoehtoisesti rahahanat kokonaan kiinni.

Onni Rostila: Minnesotan somalien massiivinen tukihuijaus paljastaa länsimaisen liberalismin sokean pisteen
Minnesotassa paljastuneet miljardiluokan tukihuijaukset ovat saaneet Onni Rostilan pohtimaan sitä, miten tällainen toiminta on ollut mahdollista. Vastaus liittynee siihen, että etniset ryhmät saapuvat uusiin kotimaihinsa ryhminä, eivät yksilöinä. - Valtakulttuuriin sopeutumiseen ei ole painetta, kannusteita eikä halua, Rostila toteaa.

Italialaisten palestiinalaisille lahjoittamat avustukset menivätkin terroristeille – Rydman: ”Kukapa olisi arvannut”
Italialaisten lahjoitukset humanitaariseen apuun päätyivätkin Hamasin terroristeille, Helsingin Sanomat kertoo. HS:n mukaan Italian viranomaiset ovat pidättäneet useita ihmisiä epäiltyinä terroristijärjestö Hamasin rahoittamisesta hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta.

Valtamedian kaksoisstandardit muokkaavat todellisuutta: Elon Muskin kainalontuuletus oli natsitervehdys mutta muslimipormestarin ei
Perinteisten medioiden toimittajat ahkeroivat viime vuonna päätteet sauhuten tarinoita siitä, kuinka liikemies Elon Musk oli innostunut taistelun tuoksinassa oikomaan kättään ja mukamas tekemään niin sanotun natsitervehdyksen. Kun joku muu tekee vastaavan eleen, vaikenee valtamedia kuin muuri.

Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija lietsoo somessa vallankumousta ja vaatii kapitalistien hävittämistä
Perusuomalaisten ex-kansanedustaja Reijo Tossavainen kummastelee Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä leviävää Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijan kirjoitusta. Tutkija on kirjoittanut Facebook-sivullaan tekstin, jossa Tossavaisen mielestä käsketään vallankumoukseen. Lisäksi tutkija toteaa eräässä päivityksessään, että Suomen voisi liittää Venäjään.

Britannian woke-pääministeri Starmerin ympärillä kuohuu – vasemmisto nimitti parlamentin ylähuoneeseen ”valetohtorin”
Ison-Britannian pääministeri Keir Starmer on ajautunut jälleen poliittiseen kohuun, kun työväenpuolueen tukema ylähuonenimitys paljastui valetohtoriksi. Vuosien ajan tohtorina esiintynyt pitkän linjan vaikuttaja Dame Ann Limb myönsi antaneensa harhaanjohtavaa tietoa koulutuksestaan vuosien ajan. Konservatiivipuolueen edustaja Kevin Hollinrake sanoo tapauksen paljastavan valtaa pitävän vasemmiston kaksinaismoralismin: oikeisto-oppositio käy läpi ankaran seulonnan, mutta työväenpuolueelle myönteiset nimitykset hyväksytään puutteellisesta taustaselvityksestä huolimatta.

USA iski yöllä Venezuelaan – Rydman: ”Diktaattorin kaatuminen on iloinen asia”
Yhdysvallat iski viime yönä Venezuelaan ja otti vangiksi maan presidentin Nicolas Maduron. Perussuomalaisten kansanedustajat kommentoivat kanavillaan tapahtumia.

Puolet ruotsalaisista burkakiellon kannalla – vihervasemmisto vastustaa luonnollisista syistä
Ajatus kasvot kokonaan peittävien huivien kieltämisestä julkisilla paikoilla nousee Ruotsissa toistuvasti esiin ja näin on tapahtunut erityisesti nykyisen porvarihallituksen aikana. SVT:n ja mielipidetutkimusyhtiö Verianin kyselyn mukaan burkan ja niqabin kieltoa kannattaa jo useampi ruotsalainen kuin vastustaa.













