Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Turunen: Perussuomalaiset kannattaa yhä Viron yritysveromallia

15.02.2017 |18:40

Talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) kannattaa yhä Viron yritysveromallia ja se on myös puolueen kanta. Hän kertoi asiasta eduskunnassa keskiviikkona.

Perussuomalaiset on vanhastaan kannattanut Viron yritysveromallia, jossa yrityksen tuloksesta peritään veroa vasta, kun rahaa otetaan yrityksestä ulos. Valtiovarainministeriön työryhmä taas tyrmäsi tämän mallin torstaina esitellessään käsityksiään yritysverotuksen uudistamistarpeista.

Työryhmä perusteli kielteistä kantaansa sillä, että Virossa on 20 prosentin tasavero kaikille, kun Suomessa taas on progressiivinen tuloverotus. Näin ollen Viron veromallia ei voisi siirtää Suomeen. Toisaalta Viron malli kannustaa sitomaan pääomia yrityksiin, vaikka ne voisivat tuottaa paremmin muualla.

Turunen ei niele VM:n selityksiä

– Minä olen kannattanut Viron veromallia aina. Vaikka se ensi vaiheessa vähentäisikin yhteiskunnan tuloja, se näkyisi myös investointeina. Investoinnit toisivat uusia työpaikkoja ja paikkaisivat työn verotuksen kautta yritysverotuksen vähentämistä. Minä kyllä kannatan Viron veromallia, Turunen painotti.

Hän korostaa, että nyt kuultiin vasta työryhmän esitys, joka voi muuttua vielä. Hän viittaa vielä työryhmän perusteluihin, ettei veromallia tietenkään kopioitaisi Suomeen sellaisenaan.

– Silloin puhuttaisiin nimenomaan yritysverotusmallista. Se täytyisi rakentaa Suomeen niin, että se sopisi suomalaiseen järjestelmään. Mutta sama periaate, että verot maksetaan sitten, kun raha otetaan yrityksestä ulos, on hyvä. Silloin kun sitä käytetään yrityksen investointeihin sitä ei veroteta. Minusta se kiihdyttäisi investointeja ja lisäisi tuotekehitystä, tutkimusta ja yritysten panostuksia uusiin tuotteisiin ja teknologian lisäämiseen. Ne pitää nähdä pitemmällä kuin muutaman vuoden aikavälillä, Turunen totesi.

Hän sanoi Viron mallin olleen vanhastaan mukana puolueen varjobudjeteissa. Hallitusohjelmaan sitä ei kuitenkaan saatu – hallituskumppanit eivät kannattaneet sitä riittävästi.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
5.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
8.
Suomen uutiset logo

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”

18.12.2025 |12:11
9.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää