Artikkeli kuva

Tutkimus vahvistaa: eurooppalaiset naiset ovat löytäneet maahanmuuttokriittiset puolueet

30.08.2018 |18:30

Maahanmuuttokriittiset puolueet ovat aiemmin keränneet ääniä voittopuolisesti miehiltä. Myös perussuomalaisten kannattajakunta on miesvoittoinen. Maahanmuuttokriittisten tai ”oikeistopopulististen” puolueiden äänestäjien enemmistö on edelleen miehiä, mutta kuilu on kapenemassa, kertoo useassa Euroopan maassa tehty tutkimus, Yle uutisoi.

Kansalliskonservatiivinen Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) keräsi viime syksyn liittopäivävaaleissa 17 prosenttia naisten äänistä itäisessä Saksassa. Läntisessäkin Saksassa AfD:tä äänesti kahdeksan prosenttia naisista, Yle kertoo. Kaiken kaikkiaan 12,6 prosenttia valtiopäivävaaleissa äänestäneistä saksalaisista tuki AfD:tä.

Puolan hallitseva Laki ja oikeus -puolue sai vuoden 2015 vaaleissa naisilta jopa hitusen enemmän ääniä kuin miehiltä. Näin siitä huolimatta, että Laki ja oikeus on pyrkinyt kaventamaan naisten oikeuksia, muun muassa oikeutta aborttiin, Yle hämmästelee uutisessaan.

Naisten osuuden kasvun kansallismielisten, maahanmuuttokriittisten puolueiden kannattajakunnassa tunnisti saksalaisen Friedrich Ebert -säätiön tuore tutkimus.

Ylen mukaan säätiö on tutkimut ilmiötä Saksan ja Puolan lisäksi Ranskassa, Kreikassa, Ruotsissa ja Unkarissa.

Saksan AfD:tä äänestäneet naiset olivat huolissaan taloudestaan vanhetessaan ja lastensa tulevaisuudesta sekä rikollisuudesta ja väkivallasta lähiympäristössään. AfD:n naiskannattajat olivat tutkimuksen mukaan miehiä jyrkempiä maahanmuutto- ja islmamkriittisissä mielipiteissään.

Friedrich Ebert -säätiö on kytköksissä Saksan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. Tutkimuksessa maahanmuuttokriittisistä, kansallismielisistä ja konservatiivisista puolueista käytettiin termejä äärioikeisto ja oikeistopopulismi.

Viestin visuaaliseksi vahvistamiseksi tutkimusraportin kannessa on käytetty kansallissosialistien suosimaa kirjasintyyppiä. Lisäksi raportin otsikko Triumph der Frauen (naisten riemuvoitto) on ilmeinen viittaus Leni Riefenstahlin natsipropagandaelokuvaan Triumph des Willens (Tahdon riemuvoitto).

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
6.
Suomen uutiset logo

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa

17.12.2025 |10:39
9.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
10.
Suomen uutiset logo

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”

18.12.2025 |12:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää