

Unkarin keskuspankin johtaja: Euroansasta pitää päästä pois
Euromaat ovat yhteisvaluuttansa vuoksi ansassa ja niiden tulisi päästä ansastaan pois. Näin kertoo Unkarin keskuspankin johtaja György Matolcsy talouslehti Financial Timesin mielipidekirjoituksessa.
György Matolcsy huomauttaa, ettei yhteisvaluutalla voida tiivistää länsieurooppalaisten maiden yhteiseloa, koska yhteisvaluutan yksikään ennakkoehto ei täyty. Hän listaa näitä ehtoja: valuutalla ei ole yhteistä valtiota, sillä ei ole takanaan yhteistä ja riittävää budjettia eikä euromailla ole yhteistä valtiovarainministeriä.
Yhteisen budjetin vastustus
Yhteisen budjetin koon pitää Matolcsyn mukaan olla noin 15-20 prosenttia euroalueen bruttokansantuotteesta. Määrä vastaa osapuilleen Yhdysvaltojen liittovaltiotason budjettia. Se on ollut viimeisten 50 vuoden ajan noin 14-20 prosenttia Yhdysvaltain bruttokansantuotteesta.
Suuri yhteinen budjetti on ollut pohjisten euromaiden hampaissa. Pohjoisten euromaiden mukaan tällainen budjetti vaarantaa hyvin hoidetun julkisen taloudenpidon moraalikadon vuoksi. Saksa ja Ranska ovat viime vuosina kiistelleet budjetin koosta ja luonteesta.
Saksalle edullinen vaihtokurssi
Matolcsy kirjoittaa Saksan hyötyneen maalle edullisesta vaihtokurssista. Tämä on muodostunut eteläisten euromaiden turvin. Niiden talous pyrkii heikentämään euron ulkoista arvoa, mikä helpottaa Saksan vientiä.
Keskuspankkiirin mukaan euroalueesta on muodostunut eurooppalainen Saksa. Yhteisvaluutta ei ole onnistunut estämään Saksan talouden ylivoimaa Euroopassa.
Saksa on vientinsä voimasta huolimatta langennut yhtä lailla yhteisvaluutan ansaan. Saksan viennin takoessa maalle rahaa, se tuudittautui tulojen tuomaan hyvinvointiin. Infrastruktuurin kehitys jäi taka-alalle. Digitalisaatio unohtui. Saksa ei osannut reagoida Kiinan talousmahdin ripeään nousuun.
Ennen euroa meni paremmin
Matolcsy sivaltaa kipeästi muistuttaessaan, että monilla nykyisillä euromailla meni paremmin ennen yhteisvaluuttaa. Hän perustaa näkemyksensä ajatushautomo Centre for European Policyn tutkimukseen, jonka mukaan harva maa on hyötynyt eurosta useampien jäädessä suotuisasta kehityksestä runsaasti jälkeen.
Eurohaave perustui Neuvostoliiton varjon torjumiseksi Euroopassa. Eurosta päätettiin kuitenkin Maastrichtissa 1992 Neuvostoliiton jo luhistuttua. Euron tarve katosi ennen kuin se päätettiin perustaa.
Matolcsyn mukaan euromaiden päättäjien tulisi tunnistaa tosiasiat. Euro ei olekaan se kultakaivos, mistä päättäjät ovat unelmoineet. Hän kirjoittaa yhteisvaluutan muodostaneen kitkaa Yhdysvaltojen kanssa. Yhdysvallat pitää ajatusta euroalueen liittovaltiosta kilpailijanaan maalleen ja dollarilleen.
Euromaiden tulisi päästä pois tästä haitallisesta ansasta. Ne maat, jotka haluavat toimivan yhteisvaluutan, voisivat jatkaa yhteisvaluutan kehittämistä kohti toimivaa valuutta-aluetta.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksalainen huippuekonomisti: Euron alkava kolmas vuosikymmen saattaa ratkaista sen kohtalon

Immonen ja Huhtasaari: Suomen perusteltua erota eurosta – ”EU:n arvot ovat vitsi”

Kirjaväite: EU:n todennäköinen tulevaisuus ei ole integraatio vaan disintegraatio – edessä ajautuminen kohti aiempaa löysempää liittoa

Halla-aho: EU:n pitää olla työkalu, joka tuottaa lisäarvoa jäsenmaille ja niiden kansalaisille, sen sijaan että se on Saksan ja Ranskan suurvaltaprojekti ja rahansiirtokoneisto
Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa
Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi talouden arviointineuvoston tänään julkistettua raporttia Economicumissa järjestetyssä seminaarissa. Purra painottaa voimakkaasti yhteiskunnan uudistamisen tarvetta.

Aittakumpu ihmettelee aikamme hulluutta: Suomi rahtaa Italiasta jätettä poltettavaksi – samaan aikaan turve on pannassa
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kritisoi Facebook-kirjoituksessaan tilannetta, jossa Suomeen tuodaan poltettavaksi jätettä Italiasta ilmastonmuutoksen takia, kun turvetta pidetään ilmastopahiksena. Aittakummun mukaan jätteiden rahtaaminen ulkomailta on ristiriidassa sen kanssa, että kotimaista turvetta ei hyödynnetä energiantuotannossa.















