Vaalikamppailu Ruotsissa kovenee – nyt ay-liikekin sortui valeuutisiin

10.04.2018 |17:16

“Ruotsidemokraattien ja kokoomuksen johtama hallitus leikkaa perushoitajien palkkoja 30 prosenttia”, sanotaan ay-liikkeen tuottamassa vaalivideossa. Neljä kuukautta ennen vaaleja taisto sekä mielipiteenmuokkaus on täydessä käynnissä. Valtiopäivävaalien häirintää ulkomaisten tahojen toimesta on uumoiltu jo pitkään mutta kukaan ei ole osannut aavistaa, että sen tekevät ruotsalaiset itse, etujärjestöjen voimin.


Ammattiliittojen keskusjärjestö LO:n tuottama vaalivideo on nostattanut monen ruotsalaisen tukan pystyyn. Palkkojen leikkauksen lisäksi mahdollinen uusi vaalienjälkeinen hallitus – siis ruotsidemokraattien ja kokoomuksen johtama allianssi – tekee videon mukaan muitakin tihutöitä: Vakinaiset työsuhteet lopetetaan ja sairastua ei enää saa, lapsien hankkimisesta tai vanhenemisesta puhumattakaan.

Myös työnantajien etujärjestö Svenska Näringsliv on seikkailut somessa ja julkaissut näkemyksiään verotuksesta. Facebookiin postatussa kuvassa äiti ja kaksi lasta surevat poisnukkuneen puolison ja isän haudan äärellä. Kuvaan on ympätty myös hymyilevä nykyinen sosiaalidemokraattinen valtiovarainministeri, joka sanoo puhekuplassa: “Juu kuollut on, mutta hänellä oli rahaa”. Kuvan tarkoituksena oli kritisoida sittemmin peruttua perintöveron muutosta ja se vedettiin kiiruusti pois somesta.

Yleisradioyhtiö SVT ei ole ruotsidemokraattien kommentteja ilmeisesti hakenut, mutta kokoomuksen puoluesihteeri Gunnar Strömmer sanoo videokohusta näin:

– LO vauhdittaa keskustelua, joka tekee tavalliselle kansalaiselle yhä vaikeammaksi erottaa totuuden valheesta ja tämä vahingoittaa koko ruotsalaista vaalijärjestelmää.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
4.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
9.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää