

Turpeentuotanto on käynnistettävä uudelleen välittömästi
Kansanedustaja Minna Reijonen vaatii, että Suomen koko turvekapasiteetti on otettava heti uudelleen käyttöön. Muuttuneessa maailmanpoliittisessa tilanteessa Suomen omavaraisuutta ei saa ajaa yhtään enempää alas.
Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman tavoitteena on Suomen hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä ja turpeen energiakäytön puolittaminen vuoteen 2030 mennessä päästöjen vähentämiseksi. Joidenkin arvioiden mukaan turpeen energiakäyttö saattaa vähentyä nykyisillä päästöoikeuksien hinnoilla 80 % jo vuoteen 2025 mennessä.
– Suomen koko turvetuotannon kapasiteetti on heti otettava käyttöön uudelleen. Suomen energiaomavaraisuutta ei saa ajaa yhtään enempää alas, vaatii perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.
Huoltovarmuuden kannalta tärkeä energianlähde
Helsingin Sanomat uutisoi 15.11.2021, että turpeen tuotanto on romahtanut eikä turvetta enää tuoteta riittävästi huoltovarmuuden takaamiseksi. Kotimainen turve on ollut huoltovarmuuden kannalta erittäin tärkeä energianlähde. Huoltovarmuuskeskuksesta muutosta pidetään dramaattisena.
Nyt kun tilanne on erilainen verrattuna aikaan, jolloin turpeen tuotantoa alettiin poliittisilla päätöksillä ajaa alas, täytyy hallituksen voida harkita uudestaan ja peruuttaa päätöksiään, jotka on tehty erilaisessa ajassa.
– Nyt olisi tärkeintä taata energiaomavaraisuus, ja siinä turve olisi yksi keino. Turve ei tietenkään yksin ratkaise omavaraisuuttamme, mutta se olisi osa keinovalikoimaamme kohti omavaraisuutta, sanoo Reijonen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- energianlähteet turvekapasiteetti turpeentuotanto energiaomavaraisuus päästöoikeudet turpeen energiakäyttö Huoltovarmuuskeskus hiilineutraalius Minna Reijonen Sanna Marin Hallitusohjelma Huoltovarmuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Suomen omavaraisuutta nostettava – ”Huonoina aikoina huoltovarmuus on elintärkeää”

Purra: Pienen maan, jonka julkinen talous on rapakunnossa, ei pitäisi lähteä keulimaan ylikunnianhimoisilla ilmastotoimilla

Perussuomalaiset jätti välikysymyksen: Suomalaisten verorahoja ja uutta velkarahaa kohdistetaan ilmastotoimiin, jotka heikentävät Suomen asemaa ja kansantaloutta

Koskela: Hallitus jättää mittavan laskun seuraajilleen

Ukrainan kriisi voi johtaa Suomen energiavarmuuden uudelleenjärjestelyyn

Koskela ehdottaa luvan saaneiden turvetuotantoalueiden käyttöönottoa: Kunnianhimoisen ilmastopolitiikan sijaan nyt on kiinnitettävä huomio realiteetteihin

Huoltovarmuuden turvaamiseksi tarvitaan lisää tekoja – ”Venäläinen sahanpuru ei ole vaihtoehto”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















