

LEHTIKUVA/ARKISTO
Valtiovarainministeri Purra Brysselissä: Olemme sitoutuneet Ukrainan tukemiseen – pakotelainsäädännön muuttaminen edellyttää yksimielisyyttä, jota ei vielä ole
Valtiovarainministeri Riikka Purra osallistui maanantaina ja tiistaina Brysselissä pidettyihin euroryhmän sekä talous- ja rahoitusasioiden neuvoston (Ecofin) kokouksiin. Kokouksissa käsiteltiin muun muassa digiajan arvonlisäverotusta, Ukrainan tukemista ja euroalueen kilpailukykyä.
Suurimpia asioita Ecofinin kokouksessa tiistaina oli Ukrainan tukeminen. Useimmat EU:n jäsenmaat kiittivät G7-maissa saavutettua sopua Ukrainalle tarjottavista lainoista. Lainojen yhteissummaksi on sovittu 45 miljardia euroa, ja niiden lyhennykset ja kustannukset katetaan Venäjän keskuspankin pysäytettyjen varojen tuotoilla.
– Suurimmat lainaosuudet tulevat Yhdysvalloilta ja Euroopan unionilta, molemmilta noin 18 miljardia euroa. Sen lisäksi G7-maista Kanada, Iso-Britannia ja Japani osallistuvat tähän kokonaisuuteen. Yleisesti ottaen on erinomaista, että tähän lopputulokseen on päästy. Tällä on merkittävä signaalivaikutus siihen, että olemme sitoutuneet Ukrainan tukemiseen, kertoi ministeri Riikka Purra kokousten tiedotustilaisuudessa.
Unkari vastustaa
Kokonaisuuteen liittyy oleellisesti myös pakotelainsäädännön muuttaminen, jota Unkari edelleen vastustaa. Pakotteiden uusintasykli pysäytettyjen varojen tuottojen osalta pitäisi saada pidennettyä kuudesta kuukaudesta 36 kuukauteen. Hyökkäävä valtio ei muutu puolen vuoden välein, joten jo pelkästään ennustettavuudenkin kannalta olisi järkevämpää, jos uusintasykli olisi 36 kuukautta.
– Jos siitä vielä päästäisiin Unkarinkin kanssa sopuun ennen joulukuun alkua ja tämän lainasopimuksen allekirjoittamista, niin Yhdysvallat ei vaadi enää jäännösriskin hallitsemiseksi vaatimaansa korkopreemiota omalle lainaosuudelleen. Joka tapauksessa tämänhetkinenkin tilanne, jossa Yhdysvallat on mukana merkittävällä osuudella, on erittäin tärkeä, Purra sanoi.
– Pakotelainsäädännön muuttaminen edellyttää kuitenkin yksimielisyyttä, jota ei vielä ole, eikä tämänkään päivän kokouksessa mikään vielä viitannut siihen, että Unkari olisi mieltään muuttamassa.
Ukrainan tarpeet ja ongelmat tiedetään
Mitä vaikeampi Ukrainan kannalta välttämättömiä välineitä ja tukimuotoja on viedä eteenpäin, sitä hankalammaksi se tekee myös seuraavan vaiheen. Tällä hetkellä tilanne ei ole kovin ennustettava. Tiedetään Ukrainan valtavat tarpeet ja tulevan talven ongelmat, energiaverkkoon kohdistuvat iskut, tarpeet rintamalla ja niin edelleen.
– Tällainen viikkojen ja kuukausien jatkuva vatkaaminen, erityisesti kun kyse on yhdestä EU:n jäsenvaltiosta, joka hanaa vastaan, on totta kai myös poliittisesti suuri ongelma. Ecofinin keskusteluissa Ukraina herättää aina hyvin paljon puheenvuoroja. Meidän oma viiteryhmämme, kuten Pohjoismaat, Baltian maat, Hollanti ja monet muut, korostavat erityisesti tarvetta edetä ennustettavasti.
– Unkarin tilanne on se mikä on, enkä itse ole kovin optimistinen sen suhteen, että siihen mitään suurta muutosta olisi tulossa. On mielenkiintoista nähdä päämiesten epävirallisessa kokouksessa, miten herra Orbániin suhtaudutaan ja minkälaisia performansseja hän mahdollisesti siellä järjestää, Purra pohti.
Verotusta yksinkertaistettava
Toinen keskeinen asia Ecofinin kokouksessa liittyi verotukseen. Kokouksessa keskusteltiin laajasti Mario Draghin raportin verotusnäkökulmista. Keskustelussa päästiin sellaiseen yleiseen lopputulokseen, että verotuksessa pitäisi pyrkiä yksinkertaistamiseen ja hallinnollisen taakan minimoimiseen.
Oleellinen asia niin Suomen kuin monen muunkin maan puheenvuoroissa oli se, että verotusasiat kuuluvat kansalliseen toimivaltaan ja niihin liittyvät päätökset Euroopan unionissa ovat aina yksimielisyysvaatimuksen takana.
– Kokouksessa saavutettiin poliittinen yhteisymmärrys lainsäädäntökokonaisuudesta, jolla EU nykyaikaistaa arvonlisäverotusta. Tämä laaja ja merkittävä sääntelypaketti sisältää kolme pääasiallista toimenpidekokonaisuutta, Purra kertoi.
– Ensimmäinen on siirtyminen reaaliaikaiseen digitaaliseen alv-raportointiin yritysten välisessä EU-kaupassa. Tällä on erityisesti tavoitteena torjua veropetoksia. Toiseksi alustojen vastuuta kasvatetaan arvonlisäveron kantamisesta majoitus- ja kyytipalveluissa. Kolmantena asiana on yhteisen alv-rekisterin käyttöönotto EU:ssa.
Kokonaisuudistus kasvattaa verotuloja
Muutoksilla pyritään veropetosten torjuntaan, parannetaan alv-järjestelmän yleistä toimivuutta ja edistetään digitalisaatiota. Alustatalouden arvonlisäverotuksen muutokset kyytipalveluissa ja lyhytaikaisessa majoituksessa tarkoittavat, että tulevaisuudessa alustan ylläpitäjä vastaa arvonlisäveron kantamisesta, jos palvelun varsinainen myyjä ei sitä kanna.
– Nykyisinhän yksityishenkilöt ja vähäistä liiketoimintaa harjoittavat voivat tarjota kyytejä ja majoitusta verottomasti eri alustoilla, mikä luonnollisesti vääristää kilpailua suhteessa yrityksiin, jotka maksavat arvonlisäveroa.
– Komissio arvioi yleisesti, että kokonaisuudistus kasvattaa verotuloja EU:ssa, Purra totesi.
Tuottavuuden parantaminen avainasemassa
Maanantaisessa euroryhmän laajennetussa kokoonpanossa käytiin pitkä keskustelu EU:n kilpailukyvystä, joka oli jatkumoa ja päätös viime vuonna alkaneille temaattisille keskusteluille EU:n kilpailukyvystä.
– Julkaisimme eilen julkilausuman, johon on käytännössä koottu yhteen näitä Draghin ja Lettan raporttien pohjalta käytyjä kilpailukykykeskusteluja, joissa tunnistetaan Euroopan kilpailukykyhaasteita ja moninaisia toimivia ja vähemmän toimivia välineitä ongelmien korjaamiseksi.
– Itse totesin, että tuottavuuden parantaminen on avainasemassa EU:n kilpailukyvyn palauttamisessa. Tärkeintä on luoda oikeanlaiset hyvät olosuhteet yrityksille ja teollisuudenaloille kasvaa ja laajentua Euroopassa, ja samalla pitää hyödyntää koko yhteismarkkina-alueen potentiaali, Purra kertoi.
Energiamurroksessa Suomelle paljon mahdollisuuksia
Yksi tärkeä kilpailukykyyn liittyvä asia on energian hinta ja Euroopan energiasektorin resilienssi. Aihetta sivutaan euroryhmän julkilausumassa koordinoitujen energiatoimien näkökulmasta.
Kahdenvälisessä tapaamisessa Puolan valtiovarainministeri Andrzej Domańskin kanssa ministeri Purra keskusteli muun muassa tästä sekä monipuolisten energialähteiden tarpeesta. Energiamurros ja puhtaat teknologiat tarjoavat Suomelle paljon mahdollisuuksia.
– Lisäksi totesin euroryhmän kokouksessa, että kilpailukyvyn kannalta yksi oleellinen tekijä on pääomamarkkinaunionin eteneminen ja loppuunsaattaminen yksityisen rahoituksen ja kasvun edistämiseksi.
– Kuten aiemminkin olen sanonut, niin tämänkin osalta on tietenkin helpompaa retorisella tasolla kertoa, että kannatamme kaikki tätä, mutta käytännön toimien edistäminen on vaikeampaa, koska eri mailla luonnollisesti on omia intressejään ja painopisteitä, joita erityisesti korostetaan. Joka tapauksessa se on yksi Suomenkin hallituksen prioriteeteistä, Purra sanoi.
”A fully functioning single market, streamlined regulation and finalising the capital markets union are key to unlocking private investment, growth and wellbeing.” 🇫🇮 Minister of Finance @ir_rkp before today’s #Eurogroup meeting. pic.twitter.com/BaIZSu9xtu
— Finland in EU (@FinlandinEU) November 4, 2024
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- energiamurros Andrzej Domański pääomamarkkinaunioni Ukrainan tukeminen Ecofin Euroryhmä Tuottavuus Euroopan unioni Riikka Purra Arvonlisävero Viktor Orbán Euroalue Unkari Enrico Letta Mario Draghi verotus Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomi suitsii velkaantumista myös EU:ssa – finanssipolitiikan sääntökirjausten oltava selkeitä, tulkinnanvaraisista säännöistä luovuttava

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi yhä sitoutunut tukemaan Ukrainaa – ”Uudet ongelmat maailmalla eivät saa vaikuttaa siihen, että Ukrainan tilanne unohdettaisiin”

Riikka Purra: Ukrainan tukemista EU:ssa pitää jatkaa, mutta yhteisvelka on väärä tapa

Halla-aho Krimin foorumissa: Riittämätön ja rajoitettu apu Ukrainalle vain rohkaisee Venäjää
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho osallistuu Krimin foorumin parlamentaariseen huippukokoukseen Riiassa 23.–24. lokakuuta. Foorumissa käyttämässään puheenvuorossa Halla-aho painotti länsimaiden päättäväisyyden tärkeyttä Ukrainan tukemisessa.
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa
Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”
Luonnonvarakeskus on aiemmin viestinyt, että Suomen metsät olisivat muuttuneet päästölähteeksi. Nyt uusien laskentojen ja menetelmäpäivitysten jälkeen metsät ovatkin osoittautuneet hiiltä sitoviksi. Tämä ei ole monille suomalaisille uusi tieto, sillä metsien kasvun ja hiilen sitoutumisen todellinen tila on ollut pitkään metsänomistajien ja alan toimijoiden tiedossa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman syyttää Luonnonvarakeskusta harhaanjohtavista laskelmista.

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen pitää julkisuuteen noussutta Torniossa palvelukodissa paljastunutta vanhuksen kaltoinkohtelua sietämättömänä julmuutena, jota suomalaisen yhteiskunnan ei tule hyväksyä. - Hoitajien kohdistama väkivalta vanhukseen on tuomittavaa. Tällainen tapaus mustamaalaa vanhustenhoitoa ja myös niitä hyviä hoitajia, joita kuitenkin Suomessa on enemmistö, Juvonen sanoo.

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu
Eurooppalainen joulunaika on perinteisesti iloisen yhteenkuuluvuuden ja rauhan juhla. Valitettavasti viime vuosina meidän kristillisen kulttuurimme ytimeen kuuluvasta juhlasta on tullut myös väkivaltaisten hyökkäysten kohde ja heikkojen päättäjien perääntymisen näyttämö. Useissa maissa on jouduttu perumaan jouluperinteitä terroriuhan vuoksi, ja samaan aikaan omia tapojamme siivotaan pois, etteivät ne vain loukkaisi toisin uskovia. Näin jouluna onkin syytä kysyä, ymmärrämmekö me, mitä olemme menettämässä, kirjoittaa kansanedustaja Sanna Antikainen.














