

”Vasemmistoliiton suurin saavutus: sosiaali- ja työttömyysturva paperittomille”
Perussuomalaisten EU-vaaliehdokas Jani Kolehmainen ottaa tiukasti kantaa vasemmistoliiton päätökseen siirtyä oppositioon. Puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on hänen mukaansa huutanut naama punaisena perussuomalaisille vastuunpakoilusta ja korostanut vasemmistoliiton vastuullisuutta niin euron tukipaketeissa kuin valtiotalouden tasapainottamisessa. Mutta nyt vasemmistoliitto pakeni itse hallitusrintamasta käpykaartiin, Kolehmainen muistutti.
– Hallituspuolueet, mukaan lukien Vasemmistoliitto, niittävät euron tukipolitiikan satoa. Sitä saa mitä tilaa. Vasemmistoliiton on turha mennä kaappiin. He ovat olleet saattamassa maamme konkurssin partaalle. Talouden alamäen kierre sen kun kiihtyy. Peruskansalaisten ostovoiman raju leikkaaminen pakottaa esim. kaupassa valitsemaan espanjalaisen kurkun suomalaisen kalliimman sijaa. Näillä valinnoilla ei vain vaikuteta suomalaisten kurkunkasvattajien tulevaisuuteen, vaan kurkkuklusterissa olevista kuljetusyrittäjistä aina rakentajiin saakka, Kolehmainen harmitteli.
Vasemmistoliittoa vaille jäänyt hallitus päätti kehysriihessä rankoista toimenpiteistä. Kolehmainen lähetti terveisiä tynkähallitukselle:
– Lahtipölkylle joutuivat lapsilisät ja työttömyysturva. Kehä kolmosen ulkopuolisia rokotetaan eniten polttoaineveronkorotuksilla ja teiden kunnossapitomäärärahojen leikkauksilla.
Vasemmistoliiton suurin saavutus hallitustaipaleella on ollut suomalaisten veromaksajien kustantama sosiaali- ja työttömyysturva paperittomille maahanmuuttajille ja kolmansien maiden perheille, jyrisi EU-vaaliehdokas.
Ensi vuoden 1,6 miljardin sopeutus oltaisiin Kolehmaisen mukaan voitu kattaa kahdella leikkauspäätöksellä: Ensinnäkin budjetista maksettavat kehitysyhteistyörahat olisi muutettu vapaaehtoiseksi, kirkollisveron tapaiseksi. Sen lisäksi muiden EU-maiden jäsenmaksujen kompensointi olisi lopetettu.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäntylä: Lapsilisäpäätöksissä tulisi käydä arvokeskustelua
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”
Demarien Tytti Tuppuraisen tunteikas avautuminen maahanmuutosta ja ilmastotoimista liittyy Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion tuoreeseen puheeseen, jonka Tuppurainen tulkitsee eurooppalaisten arvojen vastaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra antaa kritiikkiä demarien linjalle. Järki-ihminen ei voi kannattaa SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa, Purra kirjoittaa.

Kolumni: Demarit edustavat maahanmuuttokannoillaan Euroopan vähemmistöä
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen väite siitä, että vapaan maahanmuuton salliminen olisi eurooppalainen arvo, ei edusta eurooppalaista todellisuutta, eikä myös Euroopan nykyistä mielipideilmapiiriä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntija Mikael Lith.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat

Strandman: Vasemmistoliitto lupaa, mutta kuka maksaa?

Tavio EU:ssa: Kauppataseen alijäämään Kiinan kanssa puututtava
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää











