
Jani Mäkelä: Oppositio on valehdellut vesihuoltoasiassa
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä (ps.) moittii oppositiota, jonka vesihuoltoa koskevat väitteet eivät pidä paikkaansa.
LEHTIKUVA
Perussuomalaisille on tärkeää, että maamme vesivarat pysyvät suomalaisissa käsissä.
Kansanedustaja Petri Huru kertoi eduskunnan kyselytunnilla hallituksen uudistuksesta liittyen vesivaroihin. Huru myös syytti Marinin hallituksen laiminlyöneen kriittisen uudistuksen.
– Perussuomalaisille on tärkeää, että vesivarat pysyvät suomalaisissa käsissä. Edellinen hallitus ei hoitanut asiaa kuntoon, vaikka tilanne on ollut kriittinen jo tovin. Vesi ei saa joutua ulkomaisiin käsiin. Siksi tämä hallitus toimii ja puuttuu asiaan.
Huru myös huomautti julkisuudessa liikkuneen paljon väärää tietoa uudistukseen liittyen.
– Työssä on kyse hallituksen täysin selkeästä linjasta: vesihuollon toiminta turvataan ja vesivarat pidetään nimenomaan kansallisissa käsissä. Nykytilan jatkuminen sen sijaan voisi johtaa katastrofiin! Valmistelussa oleva laki kieltäisi enemmistöomistusten myymisen kaupallisille yksityisille toimijoille – siis kieltäisi. Kunnille puolestaan halutaan antaa etuosto-oikeuden nykyisiin yksityisiin vesilaitoksiin.
SUOMEN UUTISET
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä (ps.) moittii oppositiota, jonka vesihuoltoa koskevat väitteet eivät pidä paikkaansa.
Viikon suosituimmat
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.
Lue lisää
Lue lisää