

LEHTIKUVA
Vigelius Halla-ahon ja Yleisradion sanasodasta: ’’Yle joutaakin jo leikkuriin’’
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigeliuksen mukaan Ylen on uhriutumisen sijaan kestettävä kriittinen keskustelu sen toiminnasta ja liki 600 miljoonan euron verorahoitteisesta budjetista.
Perussuomalaisten presidenttiehdokas Jussi Halla-ahon kriittiset kommentit Ylestä Ilta-Sanomien vaalitentissä ovat herättäneet voimakasta keskustelua Ylen toiminnasta ja rahoituksesta.
Ylen vastineessa sen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen kuvailee Halla-ahon kritiikkiä muun muassa ’’loukkaavaksi’’ ja perussuomalaisten esittämää 144 miljoonan euron leikkausta Yleltä ’’perustelemattomaksi’’.
Valtiontalouden pyhä lehmä
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius puolustaa Halla-ahon avausta ja kritisoi Ylen vastareaktiota.
– Halla-ahon kritiikistä uhriutuminen on Yleltä tarpeetonta. Kun valtiontaloudessa liki kaikesta joudutaan tinkimään, tietenkin myös Yle 600 miljoonan budjetteineen joutaa leikkuriin, Vigelius kommentoi.
– Ylestä on muodostunut valtiontalouden pyhä lehmä. Sen budjetti on paisunut liki 100 miljoonalla viimeisen kuuden vuoden aikana, vaikka samaan aikaan suomalaisille tärkeämmistä palveluista on tingitty ja tehostettu. Joko olisi Ylen vuoro?
Suomalaisten enemmistö leikkaisi Yleltä
Vigeliuksen mukaan Ylen tulisi kuunnella kritiikkiä herkällä korvalla.
– Yle toistuvasti korostaa kyselyissä ilmenevää korkeaa luottamusta sen uutisointiin, mutta samoissa kyselyissä tyytyväisiä Yleen on vain joka toinen.
– Perussuomalaisten ja kokoomuksen lisäksi myös enemmistö suomalaisista on valmis leikkaamaan Yleltä. Siitä sopisi oppia eikä uhriutua, kommentoi Vigelius viitaten Elinkeinoelämän valtuuskunnan vuoden takaiseen arvo- ja asennetutkimukseen.
Päätöksiä keväällä
Vigelius toimii jäsenenä sekä Ylen hallintoneuvostossa että Petteri Orpon hallituksen asettamassa parlamentaarisessa työryhmässä, joka arvioi Ylen rahoitusta, suhdetta kaupalliseen mediaan, Yle-lain muutostarpeita ja Ylen tehtävien tarkkarajaistamista.
Hallituksen on määrä tehdä Yleä koskevat mahdolliset muutokset työryhmän kevätistuntokauden 2024 loppuun mennessä valmistuvan työn pohjalta.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Yle-laki Ylen budjetti Ylen leikkaukset Ylen rahoitus arvo- ja asennetutkimus Elinkeinoelämän valtuuskunta Joakim Vigelius uhriutuminen Matti Apunen Petteri Orpo Yle Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ylen budjettia on leikattava – ”Huonosti valvottu ja löysästi jaettu julkinen raha on minkä tahansa organisaation kirous”

Häh? Yle-pomo vetää tiltit koiransa tv-uran päättymisen takia, tylyttää yt-neuvotteluissa kärvistelevät maikkarin työntekijät, suosittelee lääkkeitä

Jani Mäkelä moittii Yleä, jonka pitäisi toimia turvaajana kriisitilanteessa, mutta sen sijaan se roudaa studioon vasemmistolaisia asiantuntijoita vähättelemään kriisiä ja murehtimaan vihapuheesta

Onko Yleisradio riippumaton ja reilusti moniääninen?

Mediapomo: Yle on yksi syy kotimaisen median ahdingolle

Valtion median ei tarvitse olla pyhä lehmä: Ruotsin radio vähentää 180 tehtävää
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











