

Jani Mäkelä moittii Yleä, jonka pitäisi toimia turvaajana kriisitilanteessa, mutta sen sijaan se roudaa studioon vasemmistolaisia asiantuntijoita vähättelemään kriisiä ja murehtimaan vihapuheesta
PS-ryhmänjohtaja Jani Mäkelä oudoksuu Yleisradion toimintaa.
Mäkelä kirjoittaa: ”Meille on kerrottu että Yleisradio olisi olemassa mm. turvatakseen kansallista sietokykyämme kriisitilanteessa. Rajalla käynnissä hybridioperaatio, Ylen panos sietokyvyn kasvattamiseen on löytää vasemmistolaisia asiantuntijoita vähättelemään kriisiä ja murehtimaan vihapuheesta.”
Meille on kerrottu että @Yleisradio olisi olemassa mm. turvatakseen kansallista sietokykyämme kriisitilanteessa. Rajalla käynnissä hybridioperaatio, Ylen panos sietokyvyn kasvattamiseen on löytää vasemmistolaisia asiantuntijoita vähättelemään kriisiä ja murehtimaan vihapuheesta.
— Jani Mäkelä (@JaniMakelaFi) November 20, 2023
Mäkelä ei viittaa kehenkään tiettyyn henkilöön, mutta päivän mittaan kummastusta on somessa herättänyt muun muassa Ylen uutisointi siitä, että palkka-armeija Wagner-joukkojen kulkeutuminen turvapaikanhakijoiden joukossa ei olisi mahdollista. Ylen haastattelema tutkija Mikko Räkköläinen torppasi ajatuksen perustelemalla asiaa sillä, että Wagneria ei ole käytetty soluttautumis- tai sabotaasitehtävissä.
Toisaalta Räikköläinen on vain vähän aikaa sitten itse todennut Ylellä, että Wagner-ryhmä luotiin nimenomaan peiteoperaatioita varten.
Scheinin sättii Iltalehden
Yle on nostanut näkyvästi eetteriin myös kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheininiä, joka ei pidä turvapaikanhaun vastaanottamisten keskeyttämistä mahdollisena.
Scheininin kannanotot ovat herättäneet kummastusta, sillä kieli on ollut viime päivänä melko kärkästä. Hän sättii rankoin sanakääntein Iltalehteä ”ihmisvihaajien kielen käyttämisestä”. Lisäksi hän antaa ymmärtää, että lehti olisi langennut hybridioperaatioon:
”Ja näin valtamedia Iltalehti on hybridioperoitu käyttämään ihmisvihaajien kieltä, kuten ’ihmisase’ ja ’laiton turvapaikanhakija’. Halvalla menee minun Suomeni tässä huutokaupassa”, Scheinin höyryää.
Ja näin valtamedia @iltalehti_fi on hybridioperoitu käyttämään ihmisvihaajien kieltä, kuten ’ihmisase’ ja ’laiton turvapaikanhakija’. Halvalla menee minun Suomeni tässä huutokaupassa https://t.co/IZYUypMhL2
— Martin Scheinin FIN (@MartinScheininF) November 20, 2023
Scheinin ilmoitti elokuussa hakeneensa jäsenyyttä vihreissä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomen Perusta: Kaksi kolmesta suomalaisesta käännyttäisi turvapaikanhakijat takaisin Venäjälle

Päivän pointti: Ylen juttuihin päätyy toistuvasti haastateltavia, jotka lähemmässä tarkastelussa paljastuvat vasemmistopoliitikoiksi tai turvapaikka-aktivisteiksi

STT:n harhaanjohtava juttu kuluttajabarometrista johti valtavaan vääntöön somessa – kohuttu skottitoimittaja nolasi itsensä perinpohjaisesti

Vigelius Halla-ahon ja Yleisradion sanasodasta: ’’Yle joutaakin jo leikkuriin’’

Wall Street Journalin päätoimittaja Davosissa: Media ei enää omista totuutta

Analyysi: Ylen hallitukseen kuuluu Matti Apusen lisäksi Mikko Alatalo, ja heidän molempien pitäisi valvoa tiukasti Ylen johtoa – mutta käykin juuri päinvastoin
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelposuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Ruotsin vaaleissa yllätyskäänne: vihervasemmisto ja oikeisto tasoissa SVT:n ennusteessa
Demareilla valtiopäivävaalit menivät historiallisen huonosti ja myös ruotsidemokraatit ottavat takapakkia. Näin siis SVT:n ennusteen mukaan. Vasemmisto- ja oikeistoblokit ovat käytännössä tasoissa, kun lasketaan puolueiden mahdollinen paikkaluku valtiopäivillä.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Porvaripuolueille täystyrmäys Ruotsin vieraskielisiltä: Malmön Rosengårdissa demareiden ja vasemmistopuolueen yhteinen kannatus lähes 100 prosenttia
Sosialidemokraattien ääntenkalastelu erityisesti muslimien piirissä näyttää onnistuneen erinomaisesti. Malmön Rosengårdissa vasemmiston kannatus oli peräti 95,2 prosenttia. Nyt koetun perusteella muslimien vaikutus tulee vääjäämättä lisääntymään vasemmiston poliittisissa linjauksissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää











