

LEHTIKUVA
VM:n ja SP:n entinen osastopäällikkö Pikkarainen ryöpyttää hallituksen ilmastorahastovisioita
Työelämäprofessori Pentti Pikkarainen ihmettelee Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa hallituksen kaavailua satojen miljoonien euron investoinneista ilmastonmuutoksen torjuntaan. Hallitus aikoo irroittaa rahoja uudehkon Valtion sijoitus- ja kehitysyhtiö Vaken tuotoista.
Hallitus ei ole täsmentänyt ilmastorahaston toimintaa. Pikkarainen miettii rahoituksen eri vaihtoehtoisia muotoja. Avoimuuden vuoksi rahojen tulisi selvitä valtion budjetista.
Pikkarainen on toiminut myös valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin osastopäällikkönä.
Useita julkisia rahoitusyhtiöitä
Vaken ohella erilaisia rahoitusta tarjoavia valtionyhtiöitä on lukuisia. VTT Heikki Koskenkylän mukaan useat eri toimijat ovat päällekkäisyyksien vuoksi tarpeettomia.
Työ- ja elinkeinoministeriön ja valtioneuvoston kanslian tilaaman selvityksen mukaan Vake pitäisi liittää Suomen Teollisuussijoitukseen. Koskenkylän mielestä Vaken voisi yhtä hyvin lakkauttaa.
Hallituksen visiossa näin ei kuitenkaan tehdä.
Onko rahoitusarsenaalille järkeviä kohteita?
Pikkarainen luettelee niin ikään eri kanavia, joita pitkin yritykset voivat saada rahoitustukea. Hän muistuttaa, että Euroopan investointipankki EIB on suuntaamassa enemmän paukkuja ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun.
Hän kirjoittaa, ettei yrityksillä ole rahoituksesta pulaa ilmastokysymysten vuoksi. Sen sijaan järkeville hankkeille olisi tilausta.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Jos ilmastonmuutos ei teekään Suomesta Välimeren maata, niin punavihreä talouspolitiikka tekee – ”Olemme hyvin vaarallisessa kierteessä”

Suhteellisuudentajua ilmastopolitiikkaan – Halla-aho: ”Punavihreän hallituksen suuruudenhullut kansalliset tavoitteet ovat epäoikeudenmukaisia ja ilmaston kannalta merkityksettömiä”

Halla-aho: Polttoaineiden hinnan nousu ei vaikuta autoilun määrään eikä näin ollen päästöihin – ”Se on pelkkää rahastusta”

Halla-aho: Kasvavat liikkumiskustannukset ovat pois kaikesta muusta – ”Sähköauto on ratkaisu vain niille, joilla on millä mällätä”

Tutkimus selvitti: Autoilevat omakotitaloasujat joutuvat hallituksen ilmastotoimien maksajiksi

Hallituksen ilmastotoimien lasku jää enimmäkseen perussuomalaisten, keskustan, kokoomuksen ja sdp:n äänestäjille – vihreiden ja vasemmiston kannattajille veronkevennyksiä

Hakkarainen: Metsästrategia pelättyä parempi, Green Deal kaatuu koronaan – ”Euron laulussa lauletaan viimeisiä värssyjä ja kerätään kolehtia”
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.
Uusimmat

Pikkupakettien tullivapaus loppuu EU:ssa

Purra Brysselissä: ”Venäjä saa rahansa vain lopettamalla sodan”
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää












