

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Woketus huipussaan: Yökerho kieltää luvattoman tuijottelun
Australialainen yökerho on päättänyt kieltää luvattoman tuijottelun. Yökerhon turvallisuussäännöissä edellytetään, että etäältäkin tapahtuvaan toisen ihmisen katselemiseen on pyydettävä etukäteen lupa. Sääntöjen rikkominen johtaa siihen, että pinkkiin liiviin pukeutunut häirintäyhteyshenkilö heittää tuijottelijan ulos. Kyseinen yökerho panostaa erityisesti seksuaalivähemmistöjä edustaviin asiakkaisiin.
Sydneyssä toimiva Club 77 -yökerho on ottanut käyttöön uudet turvallisuussäännöt, joilla pyritään estämään ahdistelua. Säännöissä sanotaan, että kosketuksen hakeminen toisiin ihmisiin on ihan toivottavaa, mutta ”kaikenlaisen kanssakäymisen on perustuttava sanalliseen suostumukseen”.
– Tämä pätee myös siihen, jos esimerkiksi tuijotat toista ihmistä kaukaa, säännöissä kerrotaan.
– Jos toiselle antamasi huomio on epätoivottua, kyseessä on ahdistelu.
Valituksen tekijää uskotaan aina
Yökerhossa on joka ilta erityinen häirintäyhteyshenkilö, jonka tunnistaa pinkistä järjestyksenvalvojan liivistä. Jos joku kokee joutuvansa ahdistelluksi tai epätoivotun huomion kohteeksi, hän voi kertoa asiasta pinkkiliiviselle häirintäyhteyshenkilölle, joka sitten poistaa luvatta ihmisiä tuijotelleen asiakkaan yökerhosta.
Club 77 kertoo, että heidän politiikkansa häirintäilmoitusten suhteen on se, että valituksen tekijää uskotaan aina. On siis turha yrittää väittää, että et tuijotellut. Häirinnästä epäilty poistetaan yökerhosta ja lisäksi paikalle soitetaan poliisi.
Vastaavia sääntöjä muuallakin
Yökerhon omistaja Dane Gorrel kertoo ABC-uutiskanavan haastattelijalle, että hänen yökerhonsa pyrkii olemaan turvallinen tila asiakkailleen. Hänen mukaansa vastaavanlaisia turvallisuussääntöjä on otettu käyttöön muissakin samanlaisissa yökerhoisssa eri puolilla maailmaa.
Nettisivuillaan Club 77 toivottaa kaikki sukupuolet ja erityisesti LGBTQI-yhteisön jäsenet tervetulleiksi pitämään hauskaa ja ilmaisemaan itseään.
”Meillä on nollatoleranssi rasismia, homofobiaa, transfobiaa, seksismiä, ikärasismia ja kaikenlaista syrjintää vastaan. Meidän henkilökuntamme on koulutettu luomaan ystävällinen ilmapiiri LGBTQ-ihmisille, ei-binäärisille ja ei-valkoisille”, yökerho kirjoittaa nettisivuillaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- POC LGBTQI Club 77 Dane Gorrel ei-binäärisyys Woke-ideologia turvallinen tila seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt transfobia homofobia ahdistelu ikärasismi Seksismi Syrjintä Seksuaalinen häirintä Australia Rasismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koneen säätiö syytää rahaa koulutukseen, jossa opetetaan Elokapinan suoran toiminnan askelkuvioita – miksi upporikas valtasäätiö pumppaa kymppitonneja radikaalivasemmiston räyhäämiseen?

Helsingin Sanomat johdattelee lukijoitaan uskomaan, ettei woke-ilmiötä ole olemassa

Plan Suomi vaatii, että naisia pitää nyt alkaa kutsua menstruoiviksi ihmisiksi – Twitter-käyttäjiltä topakka kurinpalautus

Elokuva-ala alkaa jakaa sukupuoletonta Jussi-palkintoa – ”Historiallisen huono päätös”

Ukrainan sota ja energiakriisi osoittivat puutteita finanssimaailman ESG-vastuullisuuskriteereissä

Perussuomalaiset: Ideologisessa tasa-arvoselonteossa ei osata päättää edes sitä, montako sukupuolta on olemassa

Ohiolainen yliopisto tuomittiin 36 miljoonan dollarin korvaukseen perättömästä rasismisyytöksestä – myymälävarkaiden pidätys leipomossa oli yliopiston mukaan rasismia

Britannian uusi sisäministeri poliiseille: Lopettakaa ”woketus” ja keskittykää poliisityöhön

Leena Meri pitää hallituksen esitystä ideologisena ja haitallisena hankkeena: Translailla sotketaan sukupuoletkin ideologian nimissä
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.














