Tagi: Australia

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Australialainen yökerho on päättänyt kieltää luvattoman tuijottelun. Yökerhon turvallisuussäännöissä edellytetään, että etäältäkin tapahtuvaan toisen ihmisen katselemiseen on pyydettävä etukäteen lupa. Sääntöjen rikkominen johtaa siihen, että pinkkiin liiviin pukeutunut häirintäyhteyshenkilö heittää tuijottelijan ulos. Kyseinen yökerho panostaa erityisesti seksuaalivähemmistöjä edustaviin asiakkaisiin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kauppa- ja investointisopimukset edellyttävät uhrauksia. EU:n ja Kiinan viime vuoden lopulla tehty investointisopimus voi vaarantaa muun muassa ilmastopoliittiset tavoitteet. Sopimuksesta hyötyy eritoten saksalainen autoteollisuus sillä oletuksella, että Kiinaan voi luottaa sopimuskumppanina.  Lue lisää >

SU, EDUSKUNTA

Perussuomalaiset vetosivat jo toistamiseen eduskunnan kyselytunnilla sen puolesta, että Suomi jättäytyisi pois joulukuussa allekirjoitettavasta YK:n. siirtolaisuutta koskevasta GCM-sopimuksesta. Kansanedustaja Laura Huhtasaari muistutti, että Italia, USA, Australia, Israel, Itävalta, Unkari, Slovakia, Tšekki, Puola ja Bulgaria eivät lähetä edustajaansa Marokkoon hyväksymään sopimusta. Ulkoministeri Timo Soini vastasi tyypilliseen tapaansa – saivartelemalla.  Lue lisää >

Youtube

Australialaisessa kahvilassa tapahtunut panttivankidraama on tullut päätökseen. Paikalta kuultiin rajua laukaustenvaihtoa. Kolme ihmistä – kaappaaja heidän joukossaan – on kuollut ja ainakin kolme haavoittunut vakavasti. Poliisi aloitti rynnäkön kaappaajan avattua tulen. Man Haron Monis -nimellä tunnettu mies otti maanantaina 9:45 paikallista aikaa panttivangikseen 30-40 ihmistä. Mies pyysi puheyhteyttä pääministeri Tony Abbottiin ja vaati kahvilaan ikkunaan...  Lue lisää >