

Yhdysvalloissa muslimienemmistöinen mielenosoittajajoukko keskeytti kouluhallinnon kokouksen, vaati lopettamaan seksuaalisen sateenkaarikirjallisuuden tyrkyttämistä lapsille
Klassisia dilemmoja: tapahtuuko vääryys, jos rauhoitettu eläin syö suojellun kasvin? Vähän samantyyppistä kommervenkkiä on tarjolla Michiganissa Yhdysvalloissa.
Michiganin osavaltiossa sadat mielenosoittajat kerääntyivät Dearbornin julkisten koulujen hallituksen kokoukseen osoittamaan mieltään lasten oppimateriaaleista. Muslimienemmistöinen mielenosoittajajoukko vaati kieltämään ”pornografisen” ja ”homoseksuaalisuutta mainostavan” kirjallisuuden luetuttamista lapsille. Raivoisa protesti johti kokouksen lykkäämiseen, ja poliisilla oli ajoittain vaikeuksia pitää tilannetta hallinnassa. Detroitin metropolialueeseen kuuluvan pikkukaupungin asukkaista lähes puolet on amerikanarabeja ja muslimeja. Asetelma on ristiriitainen, sillä woke-henkinen sateenkaariväki ja aiemmin vasemmistosympatioita nauttinut muslimivähemmistö ovat nyt ajautuneet konfliktiin.
Sadat mielenosoittajat kerääntyivät Yhdysvalloissa maanantaina Michiganin osavaltiossa sijaitsevan Dearbornin julkisten koulujen hallituksen kokoukseen ja saivat sen keskeytettyä. Muslimienemmistöinen mielenosoittajajoukko protestoi raivokkaasti pornografisen ja seksuaalivähemmistöagendoja esittelevien kirjojen tyrkyttämistä lapsille. Heidän mielestään avoimen seksuaalinen materiaali oli alaikäisille sopimatonta. Kokousta jouduttiin lykkäämään loppuviikolle.
Video paikan päältä (juttu jatkuu alempana):
On Monday, a Dearborn Public Schools board meeting in Michigan was shut down as hundreds of Muslims protested the use of LGBTQ books. They held up signs in Arabic & English referencing they are in the majority & that homosexuality is sin.https://t.co/0L5aFWqpNT
— Andy Ngô 🏳️🌈 (@MrAndyNgo) October 13, 2022
Paikalla oli myös suhteessa harvalukuisempi joukko vastamielenosoittajia, jotka puolustivat kiisteltyjä kirjoja ja seksuaalivähemmistöjen agendaa. Heistä useat kuuluivat kansalliseen opettajajärjestöön.
Vaikka poliisi oli läsnä kokouspaikalla, sillä oli ajoittain hankaluuksia pitää tilanne hallinnassa. Mielenosoittajat rauhoittuivat vasta, kun itse Dearbornin poliisipäällikkö Issa Shahin saapui paikalle. Shahin pyysi yleisöä olemaan ihmisiksi ja vetosi siihen, etteivät he nolaisi yhteisöään.
Osa paikallisjohtajista kertoi olevansa huolissaan siitä, miten mielenosoitus saattaisi pilata amerikkalaisen muslimiväestön maineen. Toiset taas sanoivat, että muslimeina heidän on noustava puolustamaan vakaumustaan.
Detroit Free Press raportoi, että yksi Michiganin johtavista uskonnollisista johtamista, imaami Hassan Al-Qazwini Amerikan Dearborn Heightsin islamilaisesta instituutista oli yllyttänyt seuraajiaan protestoimaan.
”Jotkut kirjoista ovat täysin sopimattomia lasten luettavaksi”, Al-Qazwini sanoi. ”Jotkut näistä kirjoista esittävät pornografiaa. Jotkut mainostavat homoseksuaalisuutta. Emme tarvitse tätä. Menkää ja osallistukaa tähän kokoukseen.”
Al-Qazwini ja mielenosoittajat vetosivat demokraattiseen oikeuteen päättää, mikä on sopivaa kouluissa, sillä heidän mukaansa enemmistö seisoo heidän uskontonsa takana. Detroitin metropolialueeseen kuuluvan, n. 100 000 asukkaan Dearbornin väestöstä peräti 47% on amerikanarabejea, ja enemmistö heistä on muslimeja. Viereisen pikkukaupungin, Dearborn Heightsin asukkaista noin kolmasosa on amerikanarabeja.
”Dearborn ja Dearborn Heights eivät tarvitse tuollaisia kirjoja”, Al-Qazwini sanoi. ”Viekää ne muualle. Enemmistö määrää. Jos edustat enemmistöä Dearbornissa, voit päättää lastesi puolesta. Elämme demokraattisessa yhteiskunnassa. Ja tällöin on selvät keinot, miten lakia voi täällä muuttaa.”
Imaami lisäsi: ”He väittävät kannattavansa demokratiaa, mutta vain, jos se tukee liberaaleja ihanteita. Sillä hetkellä, kun liberaaleja ihanteita vastustetaan, heistä tulee autoritaarisia ja he haluavat pakottaa ihanteitaan muille ihmisille.”
Tapaamisessa useat mielenosoittajat pitivät puheita ja huudattivat väkeä: ”äänestäkää heidät ulos.”
”Aiomme lähettää viestin koulutuksesta vastaavalle hallitukselle”, sanoi mielenosoittaja Hassan Aoun. ”Me ihmiset… valtuutimme teidät tähän asemaan. Me annoimme teille tehtävän. Me valitsimme teidät.”
Poliisi joutui saattamaan seksuaalivähemmistöön kuuluneen vastamielenosoittajan turvaan ajoneuvonsa suojiin. Mielenosoittajat huusivat hänelle ”jätä lapsemme rauhaan”.
Mielenosoittajilla on Amerikkalais-islamilaisten suhteiden neuvoston tuki. Aiemmin järjestö on tullut tunnetuksi vasemmistolaisista näkemyksistään. Osasyynä järjestön perustamiselle vuonna 1994 oli mm. Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä toimintaelokuva Tosi valheita, jonka stereotyyppisiä terroristiroolituksia syytettiin arabi- ja muslimivastaisiksi. Nyt järjestö on puolestaan asettunut vastustamaan woke-henkisen seksuaalisen materiaalin näyttämistä lapsille.
Osa paikallisyhteisön johtajista pelkää jo seuraavan kokouksen puolesta, joka on tarkoitus pitää torstaina.
Asetelma on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen, sillä intersektionaalisen tasa-arvotulkinnan mukaan kaksi sorretuksi luokiteltavaa vähemmistöä tai niiden agendaa ottavat mittaa toisistaan. Woke-henkinen sateenkaariväki ja myöskin vasemmistosympatioita nauttiva etninen ja uskonnollinen arabivähemmistö ovat ajautuneet konfliktiin.
Vielä ei ole itsestäänselvyys, kummalla on väistämisvelvollisuus. Suomessa identiteettipolitiikkaa tutkinut toimittaja Matti Virtanen kommentoikin asian ristiriitaisuutta twitterissä ilmeisen retorisella kysymyksellä: ”kenen puolella tässä pitäisi olla?”
Kenen puolella tässä pitäisi olla? https://t.co/O9VVhvwzhX
— Matti H. Virtanen (@MVirtanen) October 12, 2022
Tapaus tuo hakematta mieleen Jussi Halla-ahon (ps.) Suvaitsevaisuuden umpikuja -kirjoituksen vuodelta 2006.
”Koska länsimaalainen yhteiskunta ei oman ”suvaitsevaisuutensa” sitomana voi painostaa muslimeja muuttumaan, muslimit eivät muutu. Ainoa, mikä muuttuu, on heidän poliittinen painoarvonsa. Euroopan parlamenteissa on pian ihmisiä, joiden mielestä homot on ellei nyt suorastaan seivästettävä niin ainakin lähetettävä hoitoon. Länsimaisen vasemmiston on tällöin joko rikottava itse asettamansa, muslimeja suojeleva tabu ja ajauduttava konfliktiin suojattiensa kanssa, tai luovuttava muista itse asettamistaan tabuista, joita muslimit eivät aio kunnioittaa. Kun pää on saatu auki ja holokausti, naisen asema, seksuaalivähemmistöjen oikeudet jne. vuosien vaikenemisen jälkeen nostettu uudelleen keskusteluun, länsimainen äärioikeisto tulee käyttämään tilannetta hyväkseen. Jos muslimit saavat arvostella homoja, miksi muut eivät saisi?”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Intersektionaalinen feminismi ei suojele syrjittyä naista vähemmistön sisällä – alistettujen musliminaisten kohdalla etnisyys nousee määräävämmäksi tekijäksi kuin naissukupuoli

Wokettava Disney-toimari tuputti seksuaalisisältöä lapsille, yhtiön arvo laski sata miljardia – potkuthan siitä tietenkin tuli, ja osake ampaisi nousuun

Saksan poliisi epäilee vihatubettajaa petoksista – miljoonien koronatuet islamistiverkostolle?

New Yorkin uudenvuodenjuhlassa kahden poliisin murhayritys – viidakkoveitsellä riehunut mies huusi ”Allahu akbar”
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











