Anne Louhelainen: Korjausrakentamaan suomalaisvoimin

09.08.2013 |12:23

Kansanedustaja Anne Louhelainen katsoo, että niin sairaaloiden, homekoulujen kuin muidenkin julkisten rakennusten korjaamisessa on otettava uusi suunta:
– Jos rahaa korjaustoimintaan laitetaan, niin on varmistettava, että tekijät ovat suomalaisia, etteivät rahat valu esimerkiksi virolaisille tai puolalaisille, jotka näiden asioiden parissa nykyään huseeraavat. Sosiaali- ja terveysministeriön esitys homesairaaloiden korjaamiseksi 40 miljoonalla eurolla on kannatettava, sillä ellei näihin asioihin nyt puututa, ne tulevat myöhemmin kerrannaisvaikutuksineen monin verroin kalliimmiksi, toteaa Louhelainen.

Lastensairaala on koko Suomen asia

Anne Louhelaisen mielestä koko yhteiskunnan on osallistuttava uuden lastensairaalan rakentamiseen. Nykyinen lastensairaala kärsii homeesta ja on kiinteistönäkin nykyaikaan ja tarkoitukseensa sopimaton:
– Uusi lastensairaala on ilman muuta rakennettava, ja päävastuu rakentamisesta on oltava valtiolla. Tämä siksi, että lastensairaala on kaikkien Suomen lasten sairaala. Ei sitä voi jättää esimerkiksi Helsingin maksettavaksi, koska lastensairaala hoitaa lapsia koko maan alueella. Ja yhteisvastuu on ajateltava niinkin, että siellä hoidetaan tulevia veronmaksajia, muistuttaa Louhelainen.

Homekoulut etusijalle

Monissa kunnissa joudutaan mm. korjausrakentamisessa laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen esimerkiksi siinä, kunnostetaanko ensin homekoulu vai homesairaala.
Louhelainen kokee tuskallisena tuollaisen valinnan tuskalliseksi:
– Ei tuollaista asetelmaa saisi edes olla olemassa. Mutta jos olisi pakko valita niin näkisin, että homekoulu ensin, koska koulussa pienet lapset altistuvat homeelle vuosikausia, josta taas voi seurata elinikäisiä ongelmia ja inhimillisen kärsimyksen lisäksi suuria kustannuksia.
– Sairaaloissa taas yksittäiset ihmiset viipyvät nykyään keskimäärin muutamia päiviä. Syynä noihin home-ongelmiin ovat liian tiukat aikataulut, jotka usein merkitsevät sitä, että rakennukset luovutetaan käyttöön, vaikka ne ovat vielä liian kosteita.
Myös työn laatu kärsii, koska halutaan pitää kiinni nopeasta tahdista, jotta ei jouduttaisi maksamaan viivästyssakkoja, kertoo kansanedustaja Anne Louhelainen.

 

Seppo Huhta


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
3.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
6.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
7.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää