

MATTI MATIKAINEN
Antikainen: Hallitus lupaa ja verottaa paljon – rahat lupausten toteuttamiseen puuttuvat silti
Hallituksen suunnitelmissa on korottaa polttoaineiden verotusta elokuussa 2020. Keskimääräinen korotus on Veronmaksajien laskelman mukaan bensiinin osalta 6,3 senttiä litralta ja dieselin osalta 6,9 senttiä.
– Polttoaineveron korotus kurittaa etenkin niitä haja-asutusalueiden asukkaita, jotka tarvitsevat autoa päivittäiseen liikkumiseen työn ja harrastusten pariin. Syrjäseuduilla etäisyydet ovat pitkiä ja joukkoliikennetarjonta heikkoa tai täysin olematonta, perussuomalaisten Sanna Antikainen muistuttaa.
– Eläkeläisillä ja pienituloisilla on jo ennestään tiukkaa taloudellisesti. Pienituloisten ei pitäisi joutua valitsemaan ostaako tällä viikolla ruokaa ja lääkkeitä vai tankkaako auton. Polttoaineveron korotus asettaa haja-astutusalueiden asukkaat eriarvoiseen asemaan, koska vaihtoehtoisia liikkumismuotoja ei ole tarjolla. Veronkorotukset vaikuttavat myös raskaan liikenteen kannattavuuteen ja heikentävät näin yritysten kilpailukykyä.
Pohjois-Karjala tarvitsee hyvät liikenneyhteydet
Raideliikenteen kehitykseen panostetaan muun muassa rahoittamalla Turun tunnin junan ja Suomi-radan suunnittelua. Kolmatta suurta raideprojektia, eli Itärataa budjettiriihessä ei käsitelty lainkaan.
– Itärata on tärkeä raideyhteys koko Itä-Suomelle nopeuttaen matka-aikoja ja lisäten tavaraliikenteen kapasiteettia. Yhtenä Pohjois-Karjalan kilpailukykyä heikentävänä tekijänä on pidetty heikkoa saavutettavuutta, joten tiestöä ja raideliikennettä tulee kehittää entistä paremmaksi, Antikainen toteaa.
Kaikille koulutusasteille varataan lisää rahoitusta. Koulutukseen ja osaamisen investoidaan yhteensä 256 miljoona euroa vuonna 2020.
– Koulutukseen panostaminen tuo toivottavasti lisää resursseja Itä-Suomen yliopistolle sekä Savonialle ja Karelialle. Myös ammatillista koulutusta tulee kehittää. Monilla aloilla on pulaa osaavasta työvoimasta ja etenkin Itä-Suomessa useilla yrityksillä on ollut ongelmia rekrytoinnissa, Antikainen pohtii.
Hoitajamitoitus on saatava kuntoon
Hoitajamitoitus kirjataan lakiin, mutta aikataulua tai budjettia ei vielä ole julkaistu. Asiaa on tarkoitus käsitellä eduskunnan syysistuntokauden aikana.
– Hoitajamitoituksen toteutuminen on erittäin tärkeää. Aikataulua tai tarkkoja lukuja sen toteuttamiseksi ei vielä ole kerrottu. On kuitenkin arvioitu, että siihen tarvitaan vähintään 250 miljoonaa euroa, jotta voidaan palkata riittävästi uusia hoitajia. Ennen vaaleja hoitajamitoituksen toteuttamista kuvailtiin parin tunnin työksi, mutta asiassa on jahkailtu kuukausia. Milloin hallitus aikoo lunastaa lupauksensa?Antikainen kysyy.
Hallituksen tavoitteena on avata Parikkalan raja-asema kansainväliselle liikenteelle vuonna 2024. Tämä veisi utumatkustajavirtoja etenkin Niiralan raja-asemalta ja jopa 25 prosenttia liikenteestä suuntautuisi Parikkalaan.
– Parikkalan raja-aseman avaaminen uhkaa näivettää Niiralan ympäristön perinpohjaisesti. Kansainvälinen matkailu on tärkeä tulonlähde ja luonut alueelle lisää työpaikkoja. Sen sijaan että avataan uusia rajanylityspaikkoja, tulisi kehittää olemassa olevia raja-asemia. Liikennevirtojen suuntautuminen Pohjois-Karjalan ohitse ei ainakaan laske jo ennestään maan korkeinta työttömyyttä. Voisi kysyä, ovatko hallituksessa istuvat Pohjois-Karjalan edustajat olleet unessa, kun ovat hyväksyneet tämän suunnitelman, Antikainen moittii.
Poliiseja tarvitaan maaseudullakin
Poliisien määrää lisätään asteittain, tavoitteena on saavuttaa 7 500 henkilötyövuoden taso vuoteen 2022 mennessä.
– Toivottavasti poliisin rahoituksen lisäys näkyy myös Savo-Karjalan alueella, koska vasteajat ovat joillakin alueilla kohtuuttoman pitkiä. Suomessa on tällä hetkellä asukaslukuun suhteutettuna vähiten poliiseja Euroopassa. Tähän on tultava muutos, Antikainen vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Pohjois-Karjala polttoaineiden hinta haja-asutusalue hoitajamitoitus pienituloiset Raideliikenne Sanna Antikainen Eläkeläiset perussuomalaiset hallitus koulutus verotus budjetti
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Putkonen: Rinteen ja Kulmunin ilmastopolitiikka ajaa suomalaiset duunarit kilometritehtaalle

Perussuomalaiset eivät hyväksy polttoaineverojen korotuksia: ”Säästäkää toimimattomasta kehitysavusta ja perukaa veronkorotus”

Laakso tyrmää hallituksen dieselsekoilun: ”Hallituspuolueet eivät tiedä mistä puhuvat!”

Antikainen: Polttoaineveron korotus kurittaa etenkin haja-asutusalueiden asukkaita

Hallitus lisäämässä merkittävästi polttoaineverotusta, maahanmuuttoa sekä valtion velkaa – PS moittii: ”myrkkyä duunarille, yrityksille ja teollisuudelle”

Antikainen: Miksi hallitus unohti taas Pohjois-Karjalan?
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














