

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Antikainen: Ulkomaalaisvangit ulkomaille istumaan rangaistustaan – miksi Suomi ei seuraa Tanskan esimerkkiä?
Tanska on ottamassa käyttöön järjestelyn, jossa se vuokraa Kosovosta vankisellejä ulkomaalaisille vangeille, jotka karkotetaan Tanskasta heidän suoritettuaan rangaistuksensa. Järjestely ei ole Euroopassa ainutlaatuinen, vaan myös Belgia ja Norja ovat vuokranneet vankilakapasiteettia Hollannista. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ihmettelee, miksei Suomikin voisi tässä asiassa seurata Tanskan esimerkkiä.
– Rikosseuraamuslaitoksen tilastojen mukaan vuonna 2020 ulkomaalaisten osuus kaikista vangeista oli peräti 17 prosenttia. Noin kymmenessä vuodessa ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut noin 75 prosenttia. Vankeusvuosi Suomessa maksaa yhteiskunnalle noin 80 000 euroa. Kustannus on täysin järjetön, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kuvailee tilannetta.
Suomalainen vankila ei pelota rikollisia
Ulkomaalaisten rikollisten lähettäminen ulkomaille kärsimään tuomiotaan olisi suomalaisen yhteiskunnan etu.
– Monissa tapauksissa on nähty, että vankeusrangaistus ei sen enempää paranna rikollisia kuin myöskään estä rikollisen toiminnan jatkumista linnasta käsin. Suomalaisella vankilalla ei myöskään ole juuri minkäänlaista pelotevaikutusta etenkään länsimaiden ulkopuolelta tuleville rikollisille, kun kaikki mukavuudet telkkarista ja pelikonsolista lähtien ovat tarjolla. Vankeusrangaistusten ulkoistaminen voisi tuoda asiaan ratkaisun, Antikainen pohtii.
Myös karkotukset onnistuisivat paremmin
Vankeusrangaistusten ulkoistaminen ratkaisisi myös toistuvat karkotusten epäonnistumiset. Suomalaisilla viranomaisilla on tuntunut olevan suunnattomia vaikeuksia poistaa maasta ulkomaalaiset rikolliset heidän kärsittyään vankeusrangaistuksensa. Kun Suomi hankkisi ulkomaalaisrikollisten vankeinhoidon ostopalveluna, se voisi sopia myös karkotuksen toteuttamisesta.
– Kun esimerkiksi Kosovossa ei ole tarjolla suomalaista sosiaaliturvaa, on huomattavasti vaikeampaa jäädä elämään paperittomana yhteiskunnassa. On myös todennäköistä, että ulkomaalaisia rikollisia tulisi Suomeen vähemmän, jos tiedossa olisi, että kiinnijäämisestä ei seuraa täysihoitojakso Suomen valtion vieraana, vaan odottamassa on todella karu selli. Hallitus, selvittäkää tämä mahdollisuus viipymättä! Antikainen kannustaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pelotevaikutus ulkomaalaiset vangit ulkomaalaiset rikolliset vankilat vankeusrangaistus vankeinhoito Kosovo karkotukset Rikosseuraamuslaitos Sanna Antikainen Tanska Norja Paperittomat Belgia Sosiaaliturva Hollanti
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reijonen: Ulkomaalaiset vangit suorittamaan vankeustuomionsa omiin maihinsa – ”Yö vankilassa maksaa enemmän kuin hotelliyö”

Maahanmuuttajataustainen rikollisuus on tabu, joka ei katoa silmät sulkemalla

Vangit lakkoon Ruotsissa – ”Ruoka on pahaa eikä sitä ole riittävästi”

Naisiin kohdistuva fyysinen väkivalta on yksi Suomen häpeäpilkuista – ”Suomessa toisen voi pahoinpidellä julmasti henkihieveriin ilman, että tekijä joutuu teostaan vankilaan”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













