Perussuomalaiset ajaa autoveron alentamista tai kokonaan poistamista, eikä sitä tule rahoittaa autonkäyttömaksun tai bensaveron korotuksella.

– Autonkäyttömaksun tai bensaveron korotukset olisivat vain uusia rangaistusmaksuja autoa työssään tarvitseville ja kehäkolmosen ulkopuolella asuville ihmisille. Autoveron poisto pystytään rahoittamaan suomalaisia yhdenvertaisesti kohtelevalla valtion budjetin rakennemuutoksella, sanoo perussuomalaisten työmies Matti Putkonen.

Autoveron tuotto on arvioitu vuoden 2015 budjetissa 993 miljoonaksi euroksi.

– Kun lopetettaan veroeurojen syytäminen tehottomaan kehitysapuun, jonka budjetti on tänä vuonna 808,4 miljoonaa euroa, voidaan autovero poistaa, Putkonen laskee.

”Maatalous vapautettava
Eviran ja keskustan ikeestä”

Putkonen uskoo, että autokaupan vilkastumisen myötä alv-verotuotot kasvaisivat vähintään 200 miljoonalla eurolla.

– Vaihtoehtoisia rahoitustapoja löytyy vuoden 2015 budjetista. Maatalousyrittäjien eläkkeistä peräti 77 % maksatetaan veronmaksajilla. Onko duunareiden, jotka itse kustantavat eläkkeensä, maksettava vielä maatalousyrittäjienkin eläkkeet korkealla autoverolla? Putkonen kysyy.

– Maatalousyrittäjät pystyvät maksamaan omat eläkkeensä, kun ala vapautetaan Eviran ja keskustan bulvaanien hallinnoimista maito- ja lihatuotantojättien ikeestä. Tuottajat pääsisivät myymään suoraan tuotteensa – ilman rahastavia välikäsiä – markkinahintaisesti kaupoille ja kuluttajille. Maatalousyrittäjien eläkemenot vuoden 2015 budjetissa ovat 624,2 miljoonaa euroa sekä luopumistuet ja eläkkeet 76,6 miljoonaa euroa eli yhteensä 700,8 miljoonaa euroa.

”SDP:n ja keskustan
vaaliohjelmat karmeaa luettavaa”

Putkonen ehdottaa myös kannattamattomien energiamuotojen tuotantotukien lopettamista. Näille on varattu valtion budjetissa yhteensä 545,9 miljoonaa euroa.

– Torjumalla uudet EU:n ilmasto- ja energiatavoitteet varmistetaan, ettei tulevinakaan vuosina tarvita autoveroa valtiontalouden tasapainottamiseen. Autoilijoiden näkökulmasta SDP:n ja keskustan vaaliohjelmat ovat karmaisevaa luettavaa. Ohjelmien toteutuminen merkitsisi, että veronmaksajat tukisivat kannattamatonta tuulivoiman tuotantoa yli 11,5 miljardilla eurolla. Tästä lankeaisi veronmaksajille yli 950 miljoonan euron vuotuinen erä tulevan 12 vuoden ajan. Syöttötariffeihin lapioitaisiin joka vuosi valtion budjetista autoveron verran euroja, Putkonen varoittaa.

– Veronmaksajien elätteinä olevista tuulivoimayhtiöiden tuotoista suurin osa lentää ulkomaisten omistajien taskussa veroparatiiseihin. Vain pieni osa tuulivoimaloiden omistajista on suomalaisia. Tunnetuin suomalaisomistajista on syöttötariffien isän, ex-ministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) vävypoika.

Menopuolelta turhat maksut pois

Putkosen mielestä autoveron poisto on tehtävä kertaheitolla.

– Politiikka on valintojen tekemistä. Autoveron tapaisten, puhtaasti fiskaalisten verojen poistaminen on mahdollista, kun valtion budjetin menopuolelta poistetaan maailman parantamismenot ja ilmastopolitiikalla rahastavien yritysten tukeminen. Näin varmistetaan duunarillekin oikeus ja mahdollisuus hankkia upouusi, vähäpäästöinen sekä turvallinen menopeli.

SUOMEN UUTISET