
Britannialla on toimiva rajakontrolli – islam-kriittinen toimittaja ei päässyt maahan
Pakolaistulvan rajoittamista paremmalla rajavalvonnalla on usein kritisoitu epärealistisuudesta. Monien vasemmistolaisten mielestä rajavalvonnalla ei yksinkertaisesti pystytä estämään ei-toivottujen henkilöiden maahantuloa. Brittiviranomaiset kuitenkin osoittivat, että rajakontrolli toimii, kun vain poliittista tahtoa löytyy. Kanadalainen toimittaja ja islam-kriitikko Lauren Southern jätettiin rannalle, kun hän pyrki Ranskan Calaisista Britanniaan.
Brittiviranomaisten mukaan Southernin pääsy maahan ei olisi maan yleisen edun mukaista. Täsmällisempää syytä rajaviranomainen ei esittänyt.
Southern kertoi Fox Newsille olleensa menossa tapaamaan ystäväänsä Tommy Robinsonia, islam-kriittisen English Defense Leaguen perustajaa. Southern kertoi Foxille, että hänet otettiin säilöön kuudeksi tunniksi Calaisissa, häneltä otettiin puhelin pois ja että häntä kuulusteltiin neljä tuntia tavalla, jota hän kuvailee eriskummalliseksi.
– He kysyivät, olenko kristillinen ekstremisti, ja mitä ajattelen ihmisten päälle ajamisesta autolla, Southern kertoi Fox Newsille.
– He kysyivät minulta Tommy Robinsonista, he kysyivät miten kuvailisin itseäni poliittisesti ja miten määrittelisin nationalismin.
Southern sanoi, että maahan saapumisen kieltävässä päätöksessä viitattiin ”rasistisen materiaalien levittämiseen helmikuussa Lutonissa, mikä päätöksen mukaan ”edusti uhkaa yhteiskunnan perustaville eduille ja Yhdistyneen Kuningaskunnan politiikalle”.
”Allah is Gay” oli viranomaisille liikaa
Southern ja Robinson kertoivat Fox Newsille, että viranomaiset viittasivat materiaalilla sosiaaliseen kokeiluun – satiiriseen julisteeseen “LGBT for Islam UK”, jonka mukaan ”Allah is Gay, Allah is Trans, Allah is Lesbian, Allah is Intersex, Allah is Feminist, Allah is Queer, Allah is All of Us.”
Kokeilu tapahtui Lutonissa, jossa on suuri islaminuskoinen vähemmistö. Se oli reaktio Vice-aikakauslehden artikkeliin, joka pohti, oliko Jeesus homo, ja kokeen tarkoitus oli osoittaa, mikä olisi muslimien reaktio samanlaiseen väitteeseen koskien Allahia.
Robinsonin mukaan poliisi määräsi heidät ottamaan julisteet pois oman turvallisuutensa vuoksi. Robinson ja Southern kiistivät väitteet materiaalin rasistisuudesta sillä perusteella, ettei uskonnon kritisoiminen ole rasistinen teko.
Southern on tottunut nihkeään kohteluun varsinkin vasemmistoaktivistien ja -median taholta. Mutta nyt hänen kohtelunsa Britannian rajalla saattaa kertoa jostain uudesta ilmiöstä, Southern kertoi Foxille.
– Näyttää että se saattaa merkitä konservatiivisen puheen loppua Britanniassa tai uuden sensuurin ajan alkua.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Mamukoulutusbisneksen loppu – Nieminen: ”Maksajana on ollut suomalainen veronmaksaja”
Perussuomalaiset näkee, että kolmansista maista tulevat opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka vähentävät opiskeluperäiseen maahanmuuttoon liittyvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä sekä parantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Lakimuutoksen myötä yksityinen ja veronmaksajien rahoilla pyöritetty koulutusbisnes menettää pohjansa.

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.

Professori Vesa Kanniainen julkaisee maahanmuuttolukunsa kirjana: Lähi-idästä ja Afrikasta saapuvat aiheuttavat eniten kustannuksia julkiselle taloudelle
Professori emeritus Vesa Kanniaisen analyysi maahanmuuton nettokustannuksista Euroopassa herätti huomiota alkusyksystä. Analyysia esittelevää YouTube-videota ja Kanniaisen haastattelua on ladattu tähän mennessä 130 000 kertaa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää












