

LEHTIKUVA
E18 saa vihdoin rahoituksen – Junnila: Pitkäjänteisen työn tulos, josta koko Suomi iloitsee
Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila on tyytyväinen, kun Turun kehätie E18, yksi Suomen tärkeimmistä päätieyhteyksistä, saa vihdoin ansaitsemansa rahoituksen. Hallitus päätti rahoituksesta Turun kehätie E18:n parantamiseen Raision keskustan alueella.
– Nyt saatu rahoitus ja projektin käynnistäminen ovat useiden tahojen pitkäjänteisen työn tulos, josta koko Suomen kannattaa iloita. Hanke on taloudellisesti kannattava, sillä hankkeen arvioitu hyöty-kustannussuhde on 1.31, Vilhelm Junnila muistuttaa.
Työ vei aikaa, koska samalla oli päästävä maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimusten eli MAL-sopimusten osalta yhteisymmärrykseen. Monimutkaiseen kokonaisuuteen liittyy lukuisia eri hankkeita ympäri kaupunkiseutuja. Lisäksi alkuperäinen kustannusarvio on noussut.
Samassa yhteydessä varmistuivat myös lukuisat muut hankkeet, joista valtioneuvosto kertoo tänään. Näihin kuuluu myös Turun raitiotien jatkosuunnittelu, Kupittaan joukkoliikenteen kansi ja satamaraide.
Tärkeät liikennehankkeet liikkeelle
– Hankkeista tullaan antamaan täydentävä esitys vuoden 2025 talousarvioon. Myös Mt 180 välillä Kurkela-Kuusisto onnistui. Kiitän liikenneministeri Lulu Rannetta (ps.) yhteistyöstä. Tänä ja ensi vuonna teitä päällystetään ennätystahtiin, ja nyt saamme myös tärkeät liikennehankkeet liikkeelle. Olen erittäin tyytyväinen kokonaisuuteen, Junnila iloitsee.
Suomi on sitoutunut toteuttamaan TEN-T-ydinverkkoon kuuluvat väylät EU:n vaatimalle laatutasolle vuoteen 2030 mennessä. Hankkeiden valmistuessa henkilö- ja tavaraliikenteen sujuvuus paranee ja liikenneturvallisuus vahvistuu.
– E18-tieosuudella on suuri merkitys koko maan kannalta, koska sen kautta kulkee merkittävä osa vienti- ja tuontiliikenteestä. Naantalin ja Turun satamien kautta kulkee yli 80 % Suomen ja Skandinavian välisestä tavaraliikenteestä. E18-tie onkin Suomen viennin kannalta elintärkeä valtaväylä, joka sitoo tie- ja rataverkon ohella meriväylät, satamat ja lentokentät yhtenäiseksi logistiseksi kokonaisuudeksi, Junnila kertoo.
Tukee myös Suomen päästövähennystavoitteita
E18 liittää huoltovarmuuden kannalta kriittiset Turun ja Naantalin satamat sekä Turun lentoaseman EU:n ydinverkkokäytävään. Turun kehätie yhdistää Turun kaupunkiseudun kuntien ja muiden valtateiden välistä liikennettä. Liikennemäärä Raision keskustassa on noin 19 000–36 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, ja liittymät ovat pahasti ruuhkautuneita ja vaarallisia.
Erityisesti raskasta liikennettä on huomattavan paljon, ja osa siitä on vaarallisen aineen kuljetuksia. Hanke tukee myös Suomen päästövähennystavoitteita, sillä Väyläviraston arvion mukaan hiilidioksidipäästöt jopa puolittuvat uusilla tiejärjestelyillä nykytilanteeseen verrattuna.

KUVA PS ARKISTO
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- E18 TEN-T henkilöliikenne MAL-sopimukset tavaraliikenne päästövähennystavoitteet liikenneturvallisuus liikenneväylät liikennehankkeet Vilhelm Junnila Lulu Ranne Huoltovarmuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU:n liikenneverkkoratkaisu on voitto Lapille – Seppänen: ”Näköjään vaati perussuomalaisen liikenneministerin, että näin tärkeä asia saadaan kuntoon”

EU:ssa alustava sopu Euroopan laajuista liikenneverkkoa koskevasta asetuksesta – ”Todella tärkeä koko suomalaisen liikennejärjestelmän kehittämisen kannalta”

Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Tietyömailla urakoidaan ennätyksiä ja vahvistetaan Suomea

Antikainen korjaa keskustan väitteitä: Maanteiden korjaus- ja päällystystöiden rahoitus Itä-Suomessa kaksinkertaistuu edelliseen vuoteen verrattuna
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Lähihoitaja Mira: SDP:n ajatus vain yhdestä suomalaisesta hoitajasta hoivaosastolla on täysin järjetön
Lähihoitajana vajaat 10 vuotta toiminut Mira tyrmää SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyarin ehdotuksen siitä, että hoivatyöpaikoilla riittäisi yksi suomalainen hoitaja ja muut voisivat olla ulkomaalaisia. Työssään ympärivuorokautisen tehostetun palvelun asumisyksiköissä Mira on nähnyt lukuisia vaaratilanteita johtuen ulkomaalaisten hoitajien puutteellisesta kielitaidosta.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













