

LEHTIKUVA
“Ei kahvia ja munkkeja poliiseille” – Anarkisteilla äärikeinot käytössä Berliinissä
Poliisi tyhjensi anarkistien valtaaman talon Berliinissä viime perjantaina. Normaaleja mellakointeja lukuun ottamatta talon tyhjentäminen sujui melko rauhallisesti, mutta suuroperaatiossa mukana olleet lähes kaksi tuhatta poliisia kohtasivat työssään yllättäviä vaikeuksia, kun anarkistit ottivat äärimmäiset keinot käyttöön.
Berliinissä osoitteessa Liebigstraße 34 sijaitseva talo joutui talonvaltaajien haltuun jo 1990-luvun alusta. Vuodesta 1999 lähtien “Liebig34” on toiminut anarko-queer-feministisenä asumisprojektina. Liebig34-projektin nettisivujen mukaan talon asukkaat edustavat kaikkia mahdollisia kansallisuuksia ja seksuaali-identiteettejä, paitsi normaaleja miehiä, joita ei talossa suvaita. Asukkaat puhuvat keskenään enimmäkseen englantia.
Feministien ulos kantamiseen tarvittiin 1 900 poliisia
Perjantaiaamuna alkaneeseen talon tyhjennykseen osallistui enimmillään 1 900 poliisia. Operaation aikana poliisit poistivat talosta 57 henkilöä. Perjantai-iltana alkaneessa mellakassa talon tyhjentämistä vastustavat mielenosoittajat heittelivät poliisia kivillä, pulloilla ja ilotulitteilla.
Mellakoitsijat rikkoivat myös kauppojen ikkunoita ja sytyttivät useita autoja tuleen. Poliisin mukaan 132 mellakoitsijaa otettiin kiinni ja 19 poliisia loukkaantui väkivaltaisuuksissa, kertoo Tagessspiegel-lehti.
Bild-lehden videoreportaasissa on kuvia Liebig34-talosta sen tyhjentämisen jälkeen. Videolla näkyy muun muassa erilaisia esteitä, joita talonvaltaajat olivat rakentaneet estääkseen poliiseja tunkeutumasta rakennukseen.
Lähileipomoa kiellettiin myymästä poliiseille
Anarkisteilla oli käytössään myös äärimmäisen likaisia keinoja poliisin toiminnan vaikeuttamiseksi: vallatun talon lähellä sijaitsevaa leipomokahvilaa oli kielletty myymästä poliiseille mitään, kertoo Focus-lehti. Toimittajille ja muille uteliaille sivustakatsojille sai kyllä myydä, joten leipomo teki kunnon tilin tavallista vilkkaampana perjantaipäivänä.
Kun mellakka-asuinen poliisi meni leipomoon ostaakseen kupin kahvia, myyjä kertoi hänelle, että anarkistit olivat uhanneet, että jos hän myy poliiseille, siitä koituu hänelle “seurauksia”.
– Minulla ei ole lupaa myydä poliiseille mitään, kahvilanpitäjä sanoi.
Syrjinnän kohteeksi joutunut poliisi poistui leipomosta sanomatta sanaakaan, ja myyjä vain kohautteli olkapäitään anteeksipyytävästi.
Anarkistit vastustavat “juppiutumista”
Kahvilayrittäjät eivät ole ainoita uhkailujen kohteeksi joutuneita. Liebig34:n naapurustoon rakennettujen uusien talojen asukkaat ovat säännöllisesti joutuneet uhkailujen ja ilkivallan uhreiksi.
Talonvaltaajat vastustavat alueen uudisrakentamista ja “juppiutumista”. Uudisrakennusten ikkunoita on kivitetty rikki, niiden seiniin on spraymaalattu iskulauseita ja talojen ulko-oville on tuotu ulostetta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Äärivasemmiston koronaohjeet: ryöstäkää kaupat ja katkaiskaa sähkönjakelu

Tutkimus: Anarkisti asuu yhä äitinsä luona

Ranskassa levotonta: Vasemmistoanarkistit riehuivat sairaanhoitajien mielenosoituksessa, ulkomaalaisjengit taistelevat kaduilla konetuliasein varustettuina

Vasemmistoliiton ex-toiminnanjohtajan juttu eteni syyteharkintaan – perusti Twitter-tilin, jolta lähetettiin tappouhkauksia

Kirjarovioita, käsi pystyssä marssimista, rotuerottelua – Tämän päivän “suvaitsevaisuus” muistuttaa kovasti 1930-luvun totalitaristista Saksaa

Halla-aho: Tavallinen kansa ei ole huligaanien puolella

Antifa-asemies tappoi Trumpin kannattajan Portlandissa – väkijoukko hurrasi, media syytti uhria ja valkopesi henkirikoksen
Viikon suosituimmat

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari
Texasissa nuorten miesten nujakka päättyi toisen nuoren kuolemaan, koska musta nuorukainen oli tuonut koulun urheilukisoihin repussaan veitsen ja päätti käyttää sitä. Nyt valkoisen teinipojan tappajasta on tullut Amerikan mustien sankari, jolle ihmiset ovat lahjoittaneet jo yli puoli miljoonaa dollaria.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”
Liikenne- ja viestintäministeri, diplomi-insinööri Lulu Ranne keskustelee tuoreessa Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa suomalaisesta mediasta ja erityisesti Yleisradion asemasta. Ohjelman vieraina ovat lakimies ja kilpailuoikeuden asiantuntija Mikko Alkio sekä johdon konsultti, Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu. Ohjelmassa selviää muun muassa, miten monitahoinen hallinnollinen rakenne Yleisradion ympärille onkaan rakentunut, mikä osaltaan on hidasteena Ylen toimintaan ja rahoitukseen kohdistuvien muutoksien tekemiselle.

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla
Ilmastokeskustelu muistuttaa tänään monin tavoin 1600-luvulla käytyjä väittelyitä ja käsityksemme ilmastonmuutoksesta peilaavat yllättävällä tavalla ikivanhoja ajatuksellisia rintamalinjoja. Yhdet vaativat kulutuksen vähentämistä, toiset uskovat vihreään teknologiaan ja kolmannet kieltävät kokonaan ihmisen vaikutuksen ilmastoon.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos
Newsweek-lehti uutisoi maailmalla leviävästä videosta, jolla brittipoliisi varoittaa miestä: Kehotus vaatia toista ihmistä "puhumaan englantia" voi olla tulkittavissa vihapuheeksi. Tapauksesta syntyi kohu, sillä video antaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Isossa-Britanniassa. Videon taustoista tiedetään kuitenkin rajallisesti. Myös poliisi on ollut verrattain vaitonainen tapahtuneesta.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Joko saataisiin veroja oikeaan suuntaan ja kasvu liikkeelle Suomessakin?
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra postaa veroista Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä. Purran mukaan Suomi häviää verojen ja talouskasvun Ruotsi-maaottelun.