

Koodausta Hackathon-tapahtuma Junction 2018:ssa Espoossa 23. marraskuuta 2018. / LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Eipä yllättänyt: Koodaripulaa Iltalehdessä valittaneen rekryfirman johtaja toimii kokoomuksessa
Iltalehti ryhtyi tukemaan kokoomusta ja EK:ta niiden pyrkimyksessä avata väylä halpatyövoiman tuonnille Suomeen.
Iltalehti julkaisi tiistaina artikkelin, jossa kerrottiin epäonniseksi kuvatun turkkilaisen koodarin Goran Jawdatin tarina: Suomesta hyväpalkkaisen työtarjouksen saaneen nuoren turkkilaismiehen matka tyssäsi työlupaprosessin hitauteen.
Jutun mukaan Jawdat oli saanut tammikuussa työtarjouksen suomalaiselta pelialan yritykseltä, minkä jälkeen koodari oli lähettänyt työlupahakemuksen Istanbulin Suomen-suurlähetystöön. Jawdat sanoo, että hänellä on korkeakoulututkinto.
Turkkilainen koodari ei jaksanut odottaa
Työluvan saamiseen piti mennä vain 3-4 kuukautta, mutta Jawdat kertoo, ettei ole vieläkään kuullut hakemuksestaan mitään.
Jawdat kertoo Iltalehdessä kyllästyneensä odottamaan työlupaa. Saatuaan kesällä toisen työtarjouksen Irlannista, hän jätti saman tien uuden työlupahakemuksen, mikä heltisi viidessä viikossa. Turkkilaismies kertoo turhautuneensa odotteluun ja työlupaprosessin hitauteen.
– Moni ihminen ei ole päässyt maahan lupaprosessin vuoksi ja vie siksi osaamisensa muihin maihin, Suomella voisi olla heidän osaamiselleen käyttöä, Jawdat sanoo Iltalehdessä.
Jutussa myös viitataan Elinkeinoelämän valtuuskunnan analyysiin, jonka mukaan Suomessa voitaisiin palkata 7 000-9 000 koodaajaa saman tien.
Vähentävätkö työluvat oikeasti verotuloja?
Rekrytointipalveluyritys aTalent Recruitingin toimitusjohtaja Niklas Huotari valittelee Iltalehdelle, että samanlaisiin tapauksiin törmätään jatkuvasti, kun työntekijöitä palkataan EU:n ulkopuolelta.
Huotarin mukaan moni firma jättää ulkomaisia koodareita palkkaamatta hankalien työlupa-asioiden vuoksi. Huotarin mielestä Jawdatin tapaus on osoitus yksittäisen henkilön ja suomalaisen yrityksen huonosta kohtelusta.
– Se haittaa suomalaisten yritysten liiketoimintaa ja tekee muutenkin paljon hallaa suomalaiselle yhteiskunnalle. Firmat jäävät kasvamatta ja suomalaisilta verotulot saamatta, Huotari harmittelee.
Twitterissä Huotari sanoo valtion toiminnan olevan idioottimaista.
Iltalehti vaikenee toimitusjohtajan taustasta
Nuoren turkkilaisen asiantuntijan kohtalo näyttää lehtiartikkelin perusteella valitettavalta ja Suomen työlupamenettely tuntuisi tehottomalta.
Iltalehden jutussa ei kuitenkaan kerrota, että aTalent Recruitingin toimitusjohtaja Huotari on kokoomuslainen ja toiminut muun muassa kokoomusnuorten ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän johdossa.
aTalent Recruitingilla on muutenkin siteitä kokoomukseen. Yrityksen advisory board –ryhmään kuuluu muiden muassa Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja, entinen kokoomuksen europarlamentaarikko Pia-Noora Kauppi.
Hamuaa työvoimaa EU:n ulkopuolelta
Toiseksi suurin hallituspuolue kokoomus ja kokoomusta tukeva elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ovat toistuvasti esittäneet työvoiman saatavuusharkinnasta luopumista.
Äskettäin EK myös esitti yrityksille maksettavaa, enintään seitsemänkymmenen prosentin palkkatukea, jolloin käytännössä halpatyötä tekevien toimeentulo jäisi veronmaksajien kustannettavaksi yritysten korjatessa hyödyt puoli-ilmaisen työvoiman vastaanottajana.
Myös keskusta ja RKP ovat samoilla linjoilla kannattaessaan työperäisen maahanmuuton tarveharkinnan poistamista.
Ei siis ole mitenkään yllättävää, että kokoomuslaisen työnvälitysfirman johtaja harmittelee Suomen työlupakäytäntöjä. Uutta on kuitenkin median tarjoama tuki kokoomukselle ja EK:lle niiden pyrkimyksessä avata väylä halpatyövoimalle.
Hyöty työnantajille, lasku veronmaksajille
Suomen Perustan lokakuussa julkaisemassa tutkimuksessa osoitetaan, kuinka kokoomuksen ja työnantajien himoitsema saatavuusharkinnan poisto hyödyttäisi vain lähinnä matalapalkka-alojen työnantajia sekä EU-alueen ulkopuolelta työllistyvää henkilöä itseään.
Keskeinen johtopäätös tutkimuksen tulosten perusteella on, että matalapalkka-aloille töihin tulevien julkisen talouden vaikutukset jäävät negatiivisiksi, koska muun muassa matalapalkka-aloille töihin tulevien henkilöiden maksettujen ja saatujen suorien tulonsiirtojen välinen erotus jää negatiiviseksi, kun verrataan kantaväestöön.
– Tosiasiassa korkeasti koulutetut ihmiset ja muut erityisasiantuntijat kuten koodaajat pääsevät jo nyt Suomeen. EU-/ETA-maiden ulkopuolelta tuleva koulutettu henkilö voi hakea Suomesta oleskelulupaa esimerkiksi erityisasiantuntijana, startup-yrittäjänä, tutkijana tai yrityksen sisäisenä siirtona, tutkimuksen laatinut tutkija Samuli Salminen kertoo.
Hyvällä palkalla pääsisi nopeasti Suomeen
Salminen kommentoi Suomen Uutisille Iltalehdessä esiteltyä koodari Goran Jawdatin tilannetta.
– Mikäli koodari Jawdatin palkka olisi oikeasti hyvä, kuten artikkelissa mainitaan ja hän olisi korkeakoulutettu, hän olisi päässyt Suomeen erityisasiantuntijan oleskeluluvalla. Hyvä palkka tarkoittaa tässä yhteydessä, että palkka olisi ollut vähintään 3 000 euroa kuukaudessa, eli suunnilleen suomalaisten mediaanipalkan verran.
– Tällöin hän olisi päässyt suoraan töihin erityisasiantuntijana samalla, kun Maahanmuuttovirasto olisi käsitellyt hänen oleskelulupahakemuksensa. Erityisasiantuntijan hakemukseen ei liity saatavuusharkintaa, koska niihin ei tehdä TE-toimistojen osapäätöstä.
Jos ETA-maiden ulkopuolelta tulevan henkilön palkka tai koulutus ei riitä hakemaan työlupaa erityisasiantuntijana, hänen pitää hakea hämäävästi nimettyä työntekijän oleskelulupaa (TTOL), joka on siten käytännössä työlupien ”kaatoluokka.” Kyse on lähinnä matalapalkka-aloista.
– Maahanmuuttovirasto käsittelee itse erityisasiantuntijoiden työlupahakemukset ja tekee niihin päätökset suhteellisen nopeasti. TTOL muodostaa tästä poikkeuksen, eli paikalliset TE-toimistot tekevät näihin lupahakemuksiin osapäätöksen Maahanmuuttovirastoa varten, jonka pohjalta Migri tekee lopullisen oleskelulupapäätöksen, tutkija Salminen selvittää.
Työvoimaa löytyy, jos on palkanmaksuhalua
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho tunnetusti suhtautuu kielteisesti Euroopan talousalueen ulkopuolisen työvoiman saatavuusharkinnasta luopumiselle.
Halla-aho on usein korostanut, kuinka järjestelyssä yritykset korjaavat maahanmuuton hyödyt ja veronmaksaja maksaa haitat esimerkiksi täydentämällä halpatyöläisten toimeentuloa tulonsiirroilla.
EK:n äskettäin puolueiden puheenjohtajille järjestämässä tentissä Halla-aho korosti, kuinka saatavuusharkinnan poisto tarkoittaisi halpatyöläisten maahantuonnin vapauttamista ja palkkojen polkemista.
– Jos siivoojiksi tai tiskaajiksi ei löydy 500 miljoonan ihmisen alueelta työntekijöitä, kyllä se osoittaa, että ongelma on palkkatasossa, eikä siitä, että näihin tehtäviin kykeneviä ei koko Euroopasta löytyisi, vaan niitä pitää hakea Afrikasta ja Aasiasta, Halla-aho huomautti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Iltalehti koodari matalapalkka-alat veronmaksajat Työvoiman saatavuusharkinta EK Samuli Salminen Suomen Perusta Jussi Halla-aho Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomesta matalien palkkojen maa? Saatavuusharkinnan poistolla olisi karut seuraukset

Suomen perusta tutki: Työvoiman saatavuusharkinnan poistamisessa häviäjiä olisivat julkinen talous sekä matalapalkka-alalla työskentelevä duunari

Halla-aho: Elinkeinoelämän vaatimukset saatavuusharkinnan poistamisesta perustuvat yksiselitteiseen valehteluun
Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Strandman varoittaa tuulivoiman haavoittuvuudesta: ”Lavat jäässä ja sähkön hinta pilvissä”
Tuulivoiman tuotanto on romahtanut Suomessa poikkeuksellisen pitkän jäätymisjakson vuoksi, ja sähkön hinta on noussut jyrkästi. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman kommentoi tilannetta Facebookissa ja vaatii tuulivoimahankkeisiin enemmän realismia sekä alueiden asukkaiden kuulemista.















