EKP:n Draghi: euroalueen deflaatio ei ole poissuljettu

04.01.2015 |13:58

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi kertoi saksalaiselle talouslehti Handelsblattille, että euroalueen deflaation mahdollisuutta ei voida sulkea kokonaan pois.

– Riski siitä, että emme pysty toteuttamaan tehtäväämme säilyttää hintavakautta, on kasvanut puolen vuoden aikana, Draghi kertoi lehdelle.

Tuoreimmat ennakkotiedot euroalueen inflaatiotasosta julkaistaan tammikuun seitsemäs päivä. Uutistoimisto Bloombergin kyselyssä kuluttajahintojen arvellaan pudonneen 0,1 prosenttia. Marraskuun aikana kuluttajahinnat vielä nousivat 0,3 prosentin vuosivauhdilla. EKP:n tavoite on pitää lukemat lähellä kahta prosenttia.

Draghi kertoi keskuspankin valmistelevan uusia elvytystoimia. Hän ei osannut vielä sanoa, olisiko elvytysruiskeessa mukana valtiolainaostoja. Markkinoilla arvellaan valtiolainaostojen alkavan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Odotukset ovat pudottaneet euron kurssia. Yhdellä eurolla saa nyt noin 1,2 Yhdysvaltain dollaria.

Valtiolainaostot ovat saaneet osakseen myös kritiikkiä. Erityisesti Saksassa ostoja vastustetaan rajusti. Kriitikoiden mukaan euromailta katoaa halu tehdä tarvittavia talousuudistuksia.

Mikäli lainojen ostoihin ajauduttaisiin, rikottaisiin tällöin räikeästi EKP:n omia sääntöjä.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
10.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää