LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Pienet epäjärjestyksen merkit voivat olla alkusoittoa vakavalle rikollisuudelle, jos viranomaiset eivät puutu niihin ajoissa. Rikkinäisten ikkunoiden teoria muistuttaa, että näkyvä valvonta ja järjestyksen ylläpito ovat välttämättömiä työkaluja sosiaalipolitiikan rinnalla.
Rikollisuus ei synny tyhjästä. Sitä ruokkii usein ympäristö, jossa epäjärjestys saa jatkua liian pitkään, pieniin rikkomuksiin suhtaudutaan välinpitämättömästi ja yhteinen normi hämärtyy.
Kriminologiassa tätä ilmiötä kuvataan rikkinäisten ikkunoiden teorialla: jos roska, töhry, ilkivalta tai muu näkyvä epäsiisteys jää korjaamatta, on se viesti välinpitämättömyydestä. Kukaan ei valvo eikä kukaan välitä. Raja siirtyy vähän kerrallaan kohti vakavampaa häiriökäyttäytymistä ja rikollisuutta.
Teorian klassinen muotoilu yhdistetään James Q. Wilsoniin ja George L. Kellingiin, jotka esittivät ajatuksen The Atlantic -lehden artikkelissaan jo vuonna 1982. Teoria pohjautui osin psykologi Philip Zimbardon aiempaan kokeeseen, jossa hylättiin auto kadulle.
Kun autosta rikottiin yksi ikkuna, se houkutteli pian puoleensa laajempaa vandalismia, vaikka alue oli aiemmin ollut rauhallinen. Tämä osoitti, kuinka nopeasti ympäristön viesti välinpitämättömyydestä muuttuu toimintakutsuksi sääntöjen rikkojille.
Ajatus välinpitämättömyyden tarttumisesta ympäristöön vastaa maalaisjärkeä. Jokainen ymmärtää, että ympäristöllä on väliä. Siisti, hoidettu ja valvottu julkinen tila viestii järjestyksestä, yhteisistä pelisäännöistä ja siitä, että normeja myös noudatetaan. Silloin kynnys häiritsevään käyttäytymiseen on korkeampi.
Jos rappion merkit saavat jäädä näkyviin, syntyy helposti kierre, jossa epäjärjestys tuottaa lisää epäjärjestystä. Tätä ei pidä vähätellä pelkkänä estetiikkakysymyksenä, vaan osana turvallisuutta.
Kyse on niin sanotusta signaalivaikutuksesta. Kun ihminen näkee ympärillään merkkejä kontrollin puutteesta, pelko rikollisuuden uhriksi joutumisesta kasvaa.
Tämä johtaa usein siihen, että lainkuuliaiset kansalaiset alkavat välttää tiettyjä julkisia tiloja, kuten asematunneleita tai puistoja, mikä taas jättää kyseiset paikat entistä vapaammin häiriökäyttäytymisen näyttämöksi. Sosiaalinen kontrolli murenee, kun kadut tyhjenevät tavallisista kulkijoista.
Sisäiseen turvallisuuteen panostaminen ei ole kova ideologinen valinta, vaan vastuullista yhteiskuntapolitiikkaa. Poliisi, järjestyksenvalvonta, nopea puuttuminen ja näkyvä läsnäolo eivät ole vain oireiden hoitoa, vaan keino pitää rikollisuuden kasvualusta kurissa.
Hallituksen linja tässä on oikeansuuntainen: turvallisuutta vahvistetaan lisäämällä poliisin resursseja, parantamalla toimintakykyä ja varmistamalla, että viranomaisilla on käytännön keinot puuttua ongelmiin ajoissa. Hallitus on esimerkiksi päättänyt poliisireservin perustamisesta, jotta poliisilla olisi riittävät resurssit kaikissa oloissa.
Suomessa poliisin toimintaa ohjaa valtioneuvosto, ja sisäministeriö vastaa poliisin ohjauksesta ja valvonnasta. Sisäministeriön julkaisema sisäisen turvallisuuden selonteko korostaa, että turvallisuuden tunne ja todellinen turvallisuus kulkevat käsi kädessä.
Sisäinen turvallisuus ei synny itsestään, vaan vaatii päätöksiä, priorisointia ja resursseja. Kun poliisin tehtävä on pitää yllä järjestystä ja ennaltaehkäistä rikoksia, on johdonmukaista, että valtio myös vahvistaa sen toimintaedellytyksiä. Tämä tarkoittaa myös teknologian käyttöä, kuten valvontakamerajärjestelmien ja analytiikan hyödyntämistä ennaltaehkäisevässä työssä.
Rikkinäisten ikkunoiden teoriaa vastaan on esitetty kriittisiä näkökohtia, eikä sitä pidä käyttää mekaanisena selityksenä kaikkeen rikollisuuteen. Rikollisuus johtuu monista tekijöistä, eikä pelkkä epäjärjestyksen näkyminen yksin selitä vakavien rikosten vaihtelua.
Kovakourainen kriminaalipolitiikka voi johtaa liialliseen kontrolliin tai kohdentua epätasaisesti. Erityisesti New Yorkin 1990-luvun ”nollatoleranssi”-politiikka on herättänyt keskustelua siitä, missä määrin rikollisuuden lasku johtui poliisitoimista ja missä määrin muista yhteiskunnallisista muutoksista.
Silti kriitikotkaan eivät kiistä sitä perusajatusta, että ympäristöllä, normien näkyvyydellä ja valvonnalla on merkitystä. Kyse ei ole joko-tai-asetelmasta, vaan siitä, että pieniin häiriöihin puuttuminen säästää yhteiskunnan myöhemmin suuremmilta murheilta.
Suomalaisessa kontekstissa tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että poliisilla on oltava aikaa ja resursseja kohdata ihmisiä myös silloin, kun kyseessä ei ole henkirikos, vaan asukkaiden turvallisuuden tunnetta nakertava jatkuva häiriköinti tai ilkivalta.
Poliisien resursseista puhuttaessa suomalainen keskustelu on usein mennyt pieleen. Osa vasemmistosta – erityisesti vasemmistoliitto, mutta usein myös vihreät ja osa SDP:stä – korostaa rikollisuuden ehkäisyssä lähes yksinomaan sosiaalipolitiikkaa.
Toki köyhyys, syrjäytyminen ja eriarvoisuus ovat rikollisuuden taustatekijöitä. Mutta jos kaikki palautetaan niihin, unohtuu se yksinkertainen tosiasia, että rikollisuutta pitää myös estää, valvoa ja rangaista. Yhteiskunta, joka ei pidä järjestystä arvossa, antaa tilaa häiriöille.
Vasemmiston ongelma ei ole se, etteivätkö he puhuisi sosiaalisista juurisyistä. Ongelma on, että turvallisuuspuhe jää helposti abstraktiksi ja teoriatasolle.
Kun poliisin resursseja vastustetaan tai järjestyksen merkitystä vähätellään, tuloksena on viesti, joka sivuuttaa kriminologisen peruslogiikan. Rikokset eivät katoa sillä, että niiden taustalla olevista rakenteista puhutaan.
Jos katujengejä, ilkivaltaa, häiriköintiä tai väkivaltaa käsitellään vain sosiologisena ja rakenteellisena ”oireiluna”, ongelma kasvaa. Silloin niistä maksetaan myöhemmin paljon suurempi hinta.
Ruotsin kehitys toimii tästä varoittavana esimerkkinä. Suomen viranomaiset ovat jo vuosia korostaneet, ettei Ruotsin tiellä ole syytä kulkea.
Ruotsin rikoksentorjuntaneuvosto BRÅ on raporteissaan kuvannut, kuinka segregaatio ja viranomaisten otteen kirpoaminen tietyillä alueilla on mahdollistanut varjoyhteiskuntien synnyn. Katujengirikollisuuden ja järjestäytyneen rikollisuuden ongelmat voivat kasvaa nopeasti, jos ilmiötä ei oteta ajoissa vakavasti.
Mari Rantasen johtaman sisäministeriön linja on ollut selvä: kehitystä ei pidä vähätellä, vaan siihen on puututtava ennen kuin se juurtuu. Kun poliisi saa resursseja, rikollisuuteen reagoidaan ajoissa, ja kun järjestyksen rajat tehdään näkyviksi, ehkäistään paljon suurempia ongelmia tulevaisuudessa.
Tämä on myös oikeudenmukaisuuskysymys. Kaikkein eniten turvattomuudesta kärsivät ne tavalliset ihmiset, jotka asuvat alueilla, joissa epäjärjestys alkaa vallata alaa.
Rikkinäisten ikkunoiden teoriaa voi siis lukea myös suomalaisena turvallisuuspoliittisena ohjenuorana. Jos yhteiskunta näyttää sietävän epäjärjestystä, epäjärjestys lisääntyy. Jos taas pieniin merkkeihin puututaan, syntyy myönteinen kierre.
Siisteys, valvonta, puuttuminen ja viranomaisten näkyvyys vahvistavat toisiaan. Turvallinen ympäristö ei ole itsestään syntyvä olotila, vaan seurausta siitä, että yhteiskunta osoittaa olevansa läsnä.
Tästä näkökulmasta hallituksen linja on perusteltu ja tarpeellinen. Sisäiseen turvallisuuteen satsaaminen ei ole pelkkä kuluerä, vaan investointi koko yhteiskunnan luottamukseen ja toimintakykyyn.
Kun poliisi on vahva, kun järjestystä puolustetaan ja kun epäjärjestykseen puututaan ajoissa, rikollisuuden edellytykset heikkenevät. Juuri siksi rikkinäisten ikkunoiden teoriaa kannattaa käyttää politiikan kärkenä. Se muistuttaa, että järjestys ei ole sivuseikka, vaan turvallisuuden perusta.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Helsingin poliisin mukaan alaikäisten osuus huumausainerikoksissa ja törkeissä huumausainerikoksissa on kasvanut voimakkaasti. Epäiltyjen alle 18-vuotiaiden määrä on kaksinkertaistunut vuodessa. Huumeisiin liittyvissä tilausrikoksissa palkkiot jäävät usein saamatta, mutta velat lankeavat aina maksuun.
Verkossa tapahtuva rikollisuus lisääntyy nopeasti. Suomalaiset ovat tehneet viime vuonna yli 10 000 rikosilmoitusta verkkohuijauksista, ja poliisin mukaan huijauksilla saatu rikoshyöty nousi 88 miljoonaan euroon. Poliisi ja muut viranomaiset järjestivät keskiviikkona Jyväskylässä yleisötilaisuuden turvallisesta verkkoasioinnista.
Suomalaisvankiloissa toimii satoja rikollisverkostoihin kytkeytyneitä vankeja, ja ilmiö näkyy kasvavana painostuksena sekä turvallisuushaasteina arjen toiminnassa.
Suojelupoliisi kertoo, kuinka järjestäytynyt rikollisuus on pyrkinyt soluttautumaan yhä voimakkaammin yhteiskunnan rakenteisiin. Suomeen on rantautunut elokuvistakin tuttu toimintatapa, jossa näennäisesti lailliset yritykset toimivat todellisuudessa erilaisten rikosten peittona. Avoimen yhteiskunnan rakenteiden ja luottamuksen väärinkäyttö on yleistyvä järjestäytyneen rikollisuuden muoto erityisesti Pohjoismaissa.
Suomen rikollisuustilanne on yhä kansainvälisesti vertailtuna hyvä. Viranomaisten mukaan järjestäytynyt rikollisuus kuitenkin muuttuu ja muuttaa toimintatapojaan huomattavan nopeasti. Erityistä huolta herättävät nuorten ja lasten rekrytointi tekemään rikoksia, rikollisuuden yhä tiiviimpi kytkeytyminen yrityksiin sekä ylipäänsä kansainvälisten rikollisverkostojen kasvava vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan.
Viikon suosituimmat
Poliittiseksi pelinappulaksi joutunut virsi 571, "Jo joutui armas aika", kytkeytyy suomalaisuuden syntymiseen syvällisemmin kuin monet nykyään ymmärtävät. Se muistuttaa esivanhempiemme karmeista kohtaloista ja suomalaisen sisun synnystä. Siihen liittyvät niinkin ajankohtaiset puheenaiheet kuin sään ääri-ilmiöt, Venäjän uhka ja pandemia, kirjoittaa tiedetoimittaja Marko Hamilo.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.
Uniper oli suomalaisten huijaamista alusta katkeraan loppuun asti. Näin arvioi Pauli Vahtera kriittisessä blogikirjoituksessaan sitä, miten suomalaiset onnistuivat tärväämään kirjoittajan laskujen mukaan 9 miljardia euroa Uniperiin, kun Saksa tekee Uniperista 12 miljardin euron voiton. Fortum on kysymyksiä herättävä malliesimerkki siitä, miten pörssilistatun valtionyhtiön valta ja vastuut eivät välttämättä kohtaa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen hämmästelee Kelan hallituksen päätöstä olla ottamatta mahdollisimman aktiivista roolia järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa sosiaaliturvan väärinkäytösten kohdalla.
Kansanedustaja Sanna Antikainen tyrmää SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin Tampereen puoluekokouksessa lauantaina esittämät syytökset, joiden mukaan nykyinen hallitus harjoittaa turvallisuuspolitiikkaa "maahanmuuttajia alistamalla ja kiusaamalla".
BBC:n tuore artikkeli kertoo afganistanilaisista isistä, jotka myyvät tyttäriään köyhyyden vuoksi. Yksi artikkelissa haastateltu isä kertoo olevansa valmis myymään yhden 7-vuotiaista kaksostyttäristään perheen elättämiseksi. Toinen BBC:n haastattelema isä kertoo puolestaan myyneensä 5-vuotiaan tyttärensä sukulaiselleen saadakseen rahat hänen sairaanhoitokuluihinsa. Artikkelin mukaan tytön on määrä mennä naimisiin 10-vuotiaana.
Keskustelu Suvivirrestä kuumeni jälleen, kun Espoon kaupunki sai uhkasakon koulun juhliin liittyvästä tapauksesta. Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kommentoi kohua Iltalehden suorassa lähetyksessä ja kiisti, että Suvivirsi olisi ihmisoikeusloukkaus.
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kritisoi voimakkaasti Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan linjausta Espoon koulujen kevät- ja joulujuhlien virsilaulusta. Näyttäisi ilmeiseltä, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan linjaus on selvästi virheellinen ja vastoin vakiintunutta perustuslaintulkintaa.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löi puoluekokouksessa pöytään raskaan syytöksen: Orpon hallitus "alistaa ja kiusaa maahanmuuttajia”. Konkreettisia esimerkkejä ei seurannut. Muutama tunti myöhemmin Lindtman esitti vaatimuksia, jotka kuulostavat lähes identtisiltä hallituksen omien maahanmuuttolinjausten kanssa.
