

LEHTIKUVA
Elo vaatii vaalirahoitukselle kampanjakattoa: Poliittinen sanoma tärkeämpää kuin raha
Perussuomalaisten kansanedustaja Simon Elo haluaa parlamentaarisen dialogin kaikkien eduskuntaryhmien kesken, jotta Suomeen saataisiin perusteltu ja äänioikeutettujen määrän mukaan skaalautuva yläraja eli kampanjakatto vaalirahoitukselle. Elo haluaa vauhdittaa asioiden selvittämistä kirjallisella kysymyksellä.
Elon mukaan poliittisen sanoman pitäisi aina olla taloudellisten resurssien ja muiden käytettävissä olevien varojen painoarvoa suurempi. Hän pitää puoluelakiin ja ehdokkaan vaalirahoituksesta annettuun lakiin tehtäviä muutoksia perusteltuina muun muassa pienempiin puolueisiin ulottuvan puoluetuen osalta.
– Tällä hetkellä vaalirahoituksen ennakkoilmoitus on vapaaehtoinen, eikä vaalirahoituksen kampanjakattoa ole asetettu muilta osin kuin yksittäisten tukijoiden kohdalla. Yksittäisiä tukijoita voi kuitenkin olla niin paljon, että vaalikampanjan kokonaiskulut voivat kasvaa jopa yli 100 000 euron, Elo sanoo.
Kansanedustajat myötämielisiä
Elo esittää kampanjakaton lisäksi vaalirahoituksen läpinäkyvyyden parantamista siten, että suurimmissa vaaleissa kaikkien vaalirahoituksen pitäisi kulkea valtiontalouden tarkastusviraston valvonnassa olevan pankkitilin kautta ja valittujen ehdokkaiden tukiyhdistysten kirjanpidon tarkastamista. Hänen mukaan kampanjakatto väkirikkaimmassa Uudenmaan vaalipiirissä voisi olla eduskuntavaaleissa 60 000 euroa, kunnallisvaaleissa 20 000 euroa ja koko maan eurovaaleissa 100 000 euroa. Äänioikeutettujen määrä vaikuttaisi ylärajaan.
– Usea kansanedustaja on ilmaissut tahtonsa kampanjakaton saamiseksi. Uskon, että pakollinen ennakkoilmoitus ja vaalirahoituksen kampanjakatto saavat myös opposition tuen, Elo toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Halla-aho: Perussuomalaisten maahanmuuttokritiikki muuttunut valtavirraksi – ilman että kukaan myöntää sitä
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho arvioi Suomen Uutiset perusasiaa -ohjelman tuoreessa jaksossa länsimaiden tilannetta, maahanmuuton seurauksia ja sitä, miksi hänen vuosikymmeniä sitten esittämänsä huomiot ovat vasta nyt nousseet poliittiseen valtavirtaan.

Helsingissä käytettiin satoja miljoonia euroja pyöräilyyn – mutta buumi jäi tulematta
Helsinki on käyttänyt lähes 200 miljoonaa euroa pyöräilyinfrastruktuuriin. Tuore väitöstutkimus Helsingin yliopistosta osoittaa, että rahat eivät ole muuttaneet kaupunkilaisten liikkumistottumuksia.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Vihervasemmiston mukaan kansalaisuuskoe aiheuttaa psykologista stressiä maahanmuuttajille – Koponen: ”Edes oma mielikuvitus ei olisi riittänyt tuollaiseen selitykseen”
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona kansalaisuuslain kolmannen kiristyspaketin. Lain myötä kansalaisuuden vaatimuksiin tulee kansalaisuuskoe. Vasemmisto-opposition perustelut uudistuksen vastustamiselle hämmentävät perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposta.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.

Mäkelä: Perussuomalaisten pitkään peräänkuuluttamat uudistukset toteutuvat
Perussuomalaisten pitkä ja johdonmukainen työ Suomelle elintärkeiden uudistusten toteuttamiseksi on tuottanut tulosta myös vuonna 2026. Kiristyksiä on tullut muun muassa maahanmuuttoon ja vankeusrangaistuksiin, minkä lisäksi hallitus on korjannut ennätysmäärän edellisten hallitusten tekemiä, Suomea heikentäviä päätöksiä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













