

Elomaa: Irtisanomisriita on ratkaistava Suomen edun nimissä
Hallitus piti tänään tiedonantonsa työllisyyspolitiikasta ja irtisanomisten helpottamisesta pienissä yrityksissä. Asia on nauttinut laajaa julkisuutta viime aikoina eikä vähiten ammattiyhdistysliikkeen työtaistelutoimien myötä.
Reagointi hallituksen toimiin on ollut vahvaa eikä hallituskaan ole ottanut taka-askeleita.
-Miekkojen kalistelun sijaan tässä asiassa olisi löydyttävä aitoa halua saavuttaa kaikille osapuolille sopiva keskitien ratkaisu. Nyt ei hyvältä näytä, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa.
Työntekijöitä ei voi kohdella eriarvoisesti
Hoitoalalla ja musiikin parissa pienyrittäjänä leipänsä hankkineen kansanedustajan mielestä nyt tarvittaisiin malttia ja rakentavia ratkaisuehdotuksia Suomen edun nimissä. Hän on nähnyt työelämää niin yrittäjien kuin palkansaajien näkökulmista.
– Työntekijöitä ei voi kohdella eriarvoisesti eri kokoisissa yrityksissä eikä irtisanoa silloin kuin siltä tuntuu. Toisaalta työtaistelutoimet ovat vahingollisia taloudellemme ja työllisyydelle, Elomaa pohtii.
– Suurlakolla uhittelu on vastuutonta, mutta hallituksen toiminta ei herätä myöskään luottamusta.
Vastakkainasettelu ei johda tuloksiin
Perussuomalaiset tekevät politiikkaa, joka ottaa huomioon niin työntekijöiden kuin yrittäjienkin tarpeet. Ratkaisuja työllisyyteen tulisi hakea esimerkiksi järkevän veropolitiikan kautta.
– Vastakkainasettelu ei johda hyviin tuloksiin ja nyt olisi tärkeää löytää se kuuluisa laiha sopu lihavan riidan sijaan. Hallituksen ja ammattiyhdistysliikkeen edustajien tulisikin tutustua esimerkiksi hyvään vaihtoehtobudjettiimme, joka sisältää paljon työllisyyttä edistäviä toimenpiteitä polkematta työntekijää, Elomaa sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset tyrmäsivät työehtojen heikennykset jo 2015: ”Hallitus pelleilee vakavilla asioilla – sen on loputtava”

Meri: Suomessa menossa työvoimanvaihtoviikot – ”Ministerin vastaus täyttä sekoilua”

Halla-aho epäilee kohutun irtisanomislain toimivuutta: Työttömyyden hoitamisessa keskeistä on yritysten kilpailukyvyn parantaminen – ”Onko hallitus tehnyt siinä kaikkensa?”
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on äimistynyt suomalaisen median tuoreesta rimanalituksesta, jonka mukaan poliittisen kannan voi arvioida hiusvärin perusteella. Tynkkynen katsoo, että media on nyt onnistunut alittamaan riman tavalla, joka tuntuu jo parodialta.

Rydman kyselytunnilla: Leipäjonot täyttyvät ulkomaalaisista opiskelijahuijauksen uhreista – kiitos edellisen hallituksen
Perussuomalainen elinkeinoministeri Wille Rydman totesi eduskunnan kyselytunnilla, että tämän päivän Suomessa leipäjonot täyttyvät ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista, jotka on houkuteltu Suomeen täysin epärealistisilla odotuksilla. Kiitos tästä kuuluu täysin edelliselle hallitukselle, joka mahdollisti tämän opiskelijahuijauksen.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu vaatii itärajan avaamista – Seppänen: Yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttolinja on todellisuudesta irtautunut
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on ehdottanut itärajan avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevien turvapaikanhakijoiden oikeus hakea turvapaikkaa ei vaarantuisi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttoa koskevaa linjaa todellisuudesta irtautuneena.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

Säätiövalta, yhdistykset, julkinen raha ja RKP – näin suomenruotsalainen verkosto kietoutuu yhteen
Ruotsalaisen kansanpuolueen poliittinen vaikutusvalta on selvästi suurempi kuin sen valtakunnallisesta kannatuksesta voisi päätellä. Suomenruotsalaiset valvovat etujaan paitsi eduskunnassa, myös säätiöiden, yhdistysten ja julkisesti rahoitettujen järjestöjen kautta.

Purra: Hallitus tekee enemmän kuin kukaan vuosikymmeniin – demarit vain vastustavat
Perussuomalaisten puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Riikka Purra arvosteli demareita Ylen Kohti vaaleja -tentissä eilisiltana. Purra muistutti, että nykyhallitus on tehnyt enemmän kasvutoimia kuin yksikään hallitus vuosikymmeniin, ja kritisoi oppositiota heidän jatkuvasta vastustuksestaan.














