

LEHTIKUVA
Elomaa ja Meri: Eläinsuojelulakia korjattava
Eläinsuolelulaki kaipaa terästystä. Tätä mieltä ovat perussuomalaiset kansanedustajat Ritva ”Kike” Elomaa ja Leena Meri. He eivät voi ymmärtää miksi eläinten kaltoinkohteluun ei puututa nykyistä tomerammin. Eläimiin kohdistuvista vääryyksistä joutuu lukemaan lehdestä aivan liian usein.
– Suomea pidetään kansainvälisesti edistyneenä oikeusvaltiona, mutta eläinten oikeuksien osalta emme sitä ole, Elomaa toteaa.
– Meidän lainsäädäntömme ja nykyinen valvonta eivät riitä turvaamaan eläinten oikeuksia käytännön tasolla, Meri jatkaa.
Mennään liikaa rahan ehdoilla
Nyt vireillä oleva eläinsuojelulain uudistuksen tuorein luonnos jää hyvistä tavoitteista huolimatta laimeaksi. Elomaan ja Meren mielestä eläinten hyvinvoinnin turvaamisella pitäisi olla lakiuudistuksessa suurempi painoarvo.
Nyt uudistus toteutetaan liiaksi rahan ehdoilla.
– Totta kai tuottajat ja omaisuudensuoja on huomioitava lakiuudistuksessa, mutta siitä on pidettävä kiinni, että uudistuksen lähtökohta on parantaa eläinten oloja merkittävästi, sanoo Elomaa.
Sanktiot rikkeistä liian heppoisia
Luonnoksen perusteella uudessa laissa on monia vakavia puutteita. Eläinten riittävää juomavedensaantia ei turvata, koirien ja kissojen tunnistusmerkintä ei tule pakolliseksi ja eläinsuojeluviranomaisten edellytyksiä puuttua eläinsuojelutapauksiin ei parannettu riittävästi. Uuteen eläinsuojelulakiin tulisi korjata jo nyt yleisessä tiedossa olevat epäkohdat.
– Uusi laki määrittää eläinten hyvinvointia pitkälle tulevaisuuteen, joten sen painoarvo on erittäin suuri, tuumaavat Elomaa ja Meri.
– Eläinsuojelutapauksiin puuttuminen ei ole tällä hetkellä tehokasta ja sanktiot rikkeistä ovat aivan liian heppoiset. En voi hyväksyä sitä, että eläinsuojelurikoksista selvitään usein vain sakolla, Meri painottaa.
Valvontaa tehostettava
Perussuomalainen kansanedustajakaksikko kannattaa eläinsuojeluviranomaisten valtuuksien tuntuvaa lisäämistä ja valvonnan tehostamista. Mutta jo olemassa oleviakin toimivaltuuksia pitää uskaltaa käyttää.
Esimerkkinä Kauhavan tapaus (Ilkka 13.2.2018), jossa koirat, kissat ja hevonen piti lopettaa. Tässäkin tapauksessa ilmoituksia eläinsuojeluun oli mennyt jo aikaisemmin.
– Puuttuminen ajoissa, tarpeen vaatiessa riittävän pitkä eläintenpitokielto ovat tärkeitä suojelun työkaluja. Lemmikkien myyjät voisivat myös vaatia ostajia esittämään todistuksen, etteivät ole eläintenpitokiellossa. Tämäkin olisi edistysaskel jonka voi tehdä jo nykylainsäädännön puitteissa, toteavat Elomaa ja Meri.
Resurssipula ei saisi rajoittaa eläinsuojeluviranomaisten mahdollisuuksia puuttua väärinkäytöksiin ja heillä pitäisi olla eläinten hyvinvoinnin nimissä nykyistä laajemmat valtuudet puuttua käytännön tasolla väärinkäytöksiin. PS:n edustajat odottavatkin hallitukselta korjausliikkeitä ennen kuin laista äänestetään eduskunnassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Meri: Eläinsuojelulakiin saatava eläimille itseisarvo

Ronkaisen lakialoite: Uskonnolliset teurastukset kiellettävä nykymuodossaan

Tavio: Eläin tainnutettava ennen halal-teurastusta – ”Suomeen ei tarvita lisää eläinrääkkäämisen kulttuuria”

Maahanmuutto lisää rituaaliteurastuksia – Meri: ”Uskonnon varjolla ei saa aiheuttaa eläimille tarpeetonta kipua”

PS: Eläinsuojelulain uudistuksessa pitäisi näkyä enemmän kunnianhimoa
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Tynkkynen: Vasta Brysselissä tajusin, millainen hirviö EU on – ”Vallan väärinkäyttöä, joka ohittaa demokratian
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen puhui viikonloppuna Helsingissä puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa, ja kertoi, että vasta kahden vuoden työskentely Brysselissä on avannut hänelle silmät sille, kuinka syvälle EU on jo mennyt itsenäisten maiden vallan viemisessä.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Kolumni: Ibiza-Antin Espanjan tauti
Tarina siitä, miten Ibiza-Antin vaalipelko sai hänet hurraamaan kriisistä kriisiin seikkailevaa, ylivelkaista ja tulonsiirroista riippuvaista vasemmiston johtamaa Espanjaa.

Uutiset nopeasta talouskasvusta saavat valtiovarainministeri Purran hymyilemään, mutta kaikki eivät ole asiasta iloisia
Viikonloppuna perussuomalaisten Kiihdytysajoissa puolueväelle puhunut puheenjohtaja Riikka Purra nosti puheessaan esiin viime aikojen hyviä talousuutisia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää














