

LEHTIKUVA
EU:n rokotefarssi horjuuttaa unionia – ”Brexitissä britit tekivät kaiken oikein”
EU:n rokoteohjelma jäi jälkeen alkuvaiheissa. Siihen on monta eri syytä. EU lähti tutkimaan vientirajoitusten mahdollisuuksia hermostuttaen maailman terveysjärjestö WHO:n. EU antoi ymmärtää taas kerran, ettei se voi elää tai halua elää opettamallaan tavalla.
EU parjasi Yhdysvaltain ex-presidentti Donald Trumpin ”Amerikka ensin” -ajattelutapaa. Trumpin kauppapolitiikka nojasi tuontitulleihin. EU halusi vapaata kauppaa koko maailmaan. Rokoteohjelman epäonnistuttua EU oli valmis luopumaan vapaakauppaideologiastaan.
WHO:n johtaja, tohtori Tedros Adhanom Ghebreyesus lyttäsi EU:n rokotteiden vientirajoitukset. Hän puhui ”rokotenationalismin” vaarasta. Maailman eri maat voivat rajoituksillaan häiritä rokotteiden valmistusketjuja. Pandemian taltuttaminen hidastuisi.
EU:n virkamiehet ovat kauhuissaan. Uutistoimisto Bloomberg kirjoittaa virkamiesten huolestuvan EU:n perusajatuksen laiminlyönnistä: EU ei pysty suojelemaan kansalaisiaan. He pelkäävät, että tällä rokotefarssilla voi olla kauaskantoisia seuraamuksia. EU taistelee taas olemassaolostaan.
Miten tähän on tultu?
EU:n rokoteohjelma kompastui alkumetreillä
Politicon kokoama erinomainen artikkeli kertoo varsin seikkaperäisesti kaiken sen, mitä EU:n rokoteohjelmassa meni vikaan. Suurimmat syyt EU:n rokoteohjelman farssiin ovat pihiys, asiantuntemattomuus ja tuudittauminen.
Saksa, Ranska, Italia ja Alankomaat puuhasivat omia rokoteohjelmiaan ajatuksella, että muutkin EU-maat voivat lähteä mukaan. EU havaitsi, että unionin tulisi itse hoitaa rokotteet – ei vain EU-kansalaisille, vaan koko maailmalle.
Vähän ennen joulua, 21. joulukuuta 2020 komission presidentti Ursula von der Leyen julisti EU:n rokoteohjelman. EU tuki muutamilla miljoonilla rokotevalmistajien kehitystyötä.
– Tämä auttaa nopeasti laajentamaan rokotteiden valmistuskapasiteettia ja tarjontaa koko maailmalle. Ja tämä on todellinen eurooppalainen menestystarina, von der Leyen uhkui.
Saksa, Ranska, Italia ja Alankomaat siirtyivät EU:n rokoteohjelman taakse, menettäen samalla neuvotteluetumatkansa.
Keltanokka neuvotteluihin
EU nimesi lääkeyhtiöiden kanssa neuvottelemaan lääkealaa tuntemattoman Sandra Gallinan. Gallina on EU:n kauppaosaston varajohtaja. Hän neuvotteli Etelä-Amerikan valtioiden (Mercosur-maat) kanssa vapaakauppasopimusta.
Gallina painotti rokotteiden hintaa, uhraten nopeuden ja toimitusvarmuuden. Hänen täysi kokemattomuutensa lääkealasta kostautui. Kaikki fiaskossa ei ole Gallinan harteilla.
Useat lääkeyhtiöt kertoivat rokotteen kehitysohjelmistaan. EU halusi pitää koko paletin avoinna. Etukäteen ei ollut varmaa, mikä ohjelma tuottaisi tulosta ja mikä ei.
EU:n neuvottelustrategia nojautui myös siihen, että lääkeyhtiöt olisivat vastuussa jonkin menessä vikaan. Yhdysvalloissa tällaisten vakavien pandemioiden kohdalla myönnetään lääkeyhtiöille vastuuvapautta. EU ei tähän suostunut. Lääkeyhtiöt joutuivat siten keskittämään voimavarojaan laillisuuskysymyksiin rokotteen kehittämisen ja valmistamisen sijaan.
Byrokratia mellastaa
Rokotteiden kehitystyö on sujunut ennätyksellisen nopeasti. Kehitystyön ohella ratkaisevaa on valmistus. Iso-Britannia neuvotteli jo kolme kuukautta ennen EU:ta oman toimitussopimuksensa kehitystyön ollessa vielä pahasti kesken.
Lääkeyhtiö vertasi Britannian ja EU:n byrokratiaa. Briteille kelpasivat irralliset selvitykset kuten kirjan kappaleet. Yhtiöillä oli antaa myös saate- ja loppusanat. EU halusi kaiken koottavan yksiin kansiin kirjaksi. Vasta sitten EU:n lääkevirasto EMA kykeni hyväksymään rokotteen.
Järeän byrokratian, polkuhinnan ja laillisuusvastuiden seassa voimme miettiä sitä, painottiko EU oikeita kohtia rokotesopimuksissaan?
On myös muistettava, että monissa eurooppalaisissa maissa on epäilyjä rokotteisiin. Ehkei EU halunnut syyttävien sormien kohdistuvan unioniin, mikäli rokotteissa menisi jokin pieleen?
Pihi, pihimpi, EU
EU:n noin 500 miljoonaa asukasta tarvitsee kaksi rokoteannosta. Aritmetiikka kertoo pyörein luvuin EU:n tarvitsevan noin miljardi rokoteannosta. Lääkeyhtiö AstraZeneca ei tee voittoa rokotteilla. Sen estää yhteistyö maineikkaan Oxfordin yliopiston kanssa. Tämä rokote kustantaa noin kaksi euroa annokselta.
Vaikka EU olisi iskenyt pöytään 10 euroa rokoteannokselta, niin kustannus mitattaisiin 10 miljardin euron haarukassa. Sen sijaan, että rokotteet menevät paremmin sopimuksensa tehneille, joutuvat EU-maat kiristämään liikkumisrajoituksia ja sulkemaan elinkeinoharjoittajien toimintaa. Nämä kustannukset pyyhkivät kepeästi rokotteen hinnan.
Paremmalla rahoituksella yhtiöt olisivat todennäköisesti voineet keskittyä enemmän tuotantoon.
Hintalappua ei mitata pelkästään rahassa. Kyseessä on elämä tai kuolema.
Täysi nöyryytys
EU:n osalta nöyryyttävintä on jäädä rokotuksessa brittien jalkoihin. EU-eliitti on toistuvasti muistuttanut brittien häviävän EU-eron myötä.
Jäsenmaiden kansallismieliset puolueet ovat toruneet EU:ta. Saksan vaihtoehtopuolue AfD:n mukaan EU:n ei olisi pitänyt sopia rokotteista kaikille.
Tämä pitänee paikkaansa suurten jäsenmaiden kohdalla. Maltan kaltaisten pienten EU-maiden tilanne voi olla toinen. EU:n ongelmaksi muodostuukin juuri se, että rokoteohjelman epäonnistuminen syö nimenomaan suurten jäsenmaiden suosiota.
Euroopan parlamentissa AfD:n terveysasiaintiedottaja Sylvia Limmer moukaroi EU:n rokoteohjelmaa.
– Tämä näyttää sen, että brexitin myötä britit tekivät kaiken oikein, Limmer jyrähti.
Viime vuoden lopun von der Leyenin julistus eurooppalaisesta menestystarinasta noin kuukauden jälkeen ihmetellään sitä, mihin EU:ta ylipäätään tarvitaan.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU:n rokotefarssi Sylvia Limmer Sandra Gallina Tedros Ghebreyesus Ursula von der Leyen Donald Trump Brexit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Onko Suomen rokotelinja EU:ssa rokotesolidaarisuus vai kansallinen etu?

EU:ssa kannattaa olla suuri jäsenmaa: Saksalainen komission puheenjohtaja haluton rankaisemaan Saksaa unionin rokoteohjelman rikkomuksista

Ronkainen: Hallituksen rokotusstrategia pettää

EU:n ja Kiinan välinen investointisopimus täyttää liikemiesten toiveet – ilmasto- ja ihmisoikeusaktivistit sekä pk-yritysten duunarit voivat unohtua

Halla-aho moittii hallitusta holtittomasta velkarahan kylvämisestä: ”Korona tarjonnut verukkeen jättää välttämättömiä asioita ja uudistuksia tekemättä”

Reijonen: Mistä löytyvät suomalaisten rokotustiedot?

Ruotsin Norrbottenin kautta rajan yli tuleva helposti tarttuva virusvariantti voi muuttaa Suomen epidemiatilannetta nopeasti – Juuso esittää nopeampaa rokotustahtia Länsi-Pohjan alueelle

Saarikolla tai Ohisalolla ei minkäänlaista käsitystä, kuinka moni suomalainen on rokotettu juhannukseen mennessä

Rantanen ihmeissään THL:n suosituksesta koronarokotevälin pidentämiseksi: ”Ylittää valmistajan ohjeet kaksinkertaisesti”
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
















