

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Garedewilta toimenpidealoite nuoren määritelmän kaventamiseksi nuorisolaissa: 10-vuotiaat ja 29-vuotiaat eivät kuulu samoihin nuorteniltoihin
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen nuorisolakiin kirjatun nuoren määritelmän muuttamisesta. Garedewin mielestä kymmenvuotiaiden lasten ja nuorten aikuisten kohtaamiset kuntien järjestämässä nuorisotyössä voivat vaarantaa nuorimpien lasten kehityksen ja pahimmillaan johtaa jopa lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Tällä hetkellä laissa nuoriksi määritellään alle 29-vuotiaat. Kaisa Garedewin jättämän toimenpidealoitteen mukaan ikämääritelmää pohdittiin viimeksi vuoden 2016 uuden nuorisolain säätämisen yhteydessä, mutta se päätettiin jättää ennalleen.
Tuolloin opetus- ja kulttuuriministeriön selvitysten ja kyselyiden mukaan eniten kannatusta sai ikäraja, jossa nuorilla tarkoitetaan 12—25-vuotiaita. Yhdistyneet kansakunnat puolestaan määrittelee nuoreksi 15—24-vuotiaat.
Kohderyhmä on liian lavea
Aloitteessa ehdotetaan, että nuorisolaissa mainittua nuoren määritelmää tulisi tarkastella uudelleen ja sen sisään lisätä rajauksia. Rajaukset voisivat olla esimerkiksi yläkouluikäiset, 16—19-vuotiaat ja 20—25-vuotiaat. Myös alaikäraja tulisi määrittää. Kuntia tulisi velvoittaa järjestämään nuorisotoimintansa ikäryhmiä sekoittamatta.
– Alle kouluikäiset ja alakouluikäiset lapset ovat hyvin erilaisessa kehitysvaiheessa kuin lähes 30-vuotiaat aikuiset. Nuorisolain nykyinen määritelmä jättää kohderyhmän liian laveaksi, kohdistaa nuorille tarkoitettuja palveluita huonosti ja voi pahimmillaan vaarantaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin, Garedew kuvailee.
Suuret ikäerot voivat aiheuttaa vaaraa
Nuorisolaki toimii perustana käytännön nuorisotyölle, josta vastaavat kunnat.
– Lavea ikähaitari on mahdollistanut kunnille myös sellaisen toiminnan järjestämisen, jossa suuret ikäerot voivat aiheuttaa vaaraa ja lapset voivat altistua kehitykseensä ja mielenterveyteensä haitallisesti vaikuttaville teemoille, Garedew perustelee.
– Esimerkkinä tästä on Jyväskylän kaupungin sateenkaarinuorille järjestämä Gay+ Club, joka on suunnattu 13-29-vuotiaille. Nuorisopalvelut ovat perustelleet ikäryhmävalintaa juuri nuorisolain määritelmällä, hän kertoo.
Sateenkaari-iltojen ikähaitari alkaa jopa 10-vuotiaasta
Joissain kaupungeissa sateenkaari-iltojen ikähaitari alkaa jopa 10-vuotiaasta.
Aloitteen mukaan pahimmillaan näin eri-ikäisten kohtaamiset voisivat johtaa pedofiliaan ja lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Vaikka kyseessä onkin aikuisten valvoma tila, myöskään päihteiden välittämistä alaikäisille ei voida täysin estää sellaisen nuorisotoiminnan yhteydessä, jossa lapset ovat tiiviisti tekemisissä täysi-ikäisten nuorten kanssa.
– 10-vuotiaat ja 29-vuotiaat eivät kuulu samoihin sateenkaarinuorteniltoihin. Heidän kehitysvaiheensa, tarpeensa ja kiinnostuksenkohteensa ovat täysin erilaiset, joten heidät tulisi kuntien nuorisotoiminnassakin kohdata ikätasoisesti, painottaa Garedew.
Garedewin lisäksi aloitteen on allekirjoittanut Päivi Räsänen (kd.).

Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- nuorisotoiminta sateenkaarinuoret sateenkaari-ideologia lasten ja nuorten hyvinvointi nuorisolaki Kaisa Garedew toimenpidealoite lasten seksuaalinen hyväksikäyttö Päivi Räsänen Lapset ja nuoret Päihteet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Oululainen koulupoliisi Merja Rasinkangas nousee Sebastian Tynkkysen tilalle eduskuntaan, pohtii nuorten kasvavia ongelmia: ”Kaverivanhemmuus, rajaton ruutuaika, väkivalta, vapetus..”

Tynkkysen jälkeen eduskuntaan nouseva Merja Rasinkangas: ”Lapsia on liian paljon tuuliajolla ja vähän heitteilläkin”

Ilmaisia lounaita ei ole – jengirikolliset rekrytoivat koululaisia jalkapallokentiltä pizzapalkalla

Hallitus panostaa oppimiseen ja koulurauhaan
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














