

LEHTIKUVA
Giorgia Meloni aikoo lähettää Välimeren turvapaikkaturistit leireille Albaniaan – koirat haukkuvat mutta karavaani kulkee
Laittomien pakolaisten virta Eurooppaan jatkuu samalla kun EU yhä istuu ja pohtii yhteistä linjaa ongelman ratkaisemiseksi. Italia kärsii eniten Välimeren ylitse suuntautuvasta turvapaikkaturismista ja siksi konkreettisilla toimilla on kiire. Pelissä on sekä hallituksen että Italian tulevaisuus.
Pääministerit Giorgia Meloni ja Edi Rama allekirjoittivat runsas viikko sopimuksen Italian turvapaikkaprosessin ulkoistamisesta. Turvapaikanhakijat on tarkoitus siirtää EU:n ulkopuolelle Albaniaan ja myös heidän hakemustensa käsittely on tarkoitus tehdä siellä.
– Tästä voisi tulla yhteistyömalli EU:n ja unionin ulkopuolisten maiden välille siitä, kuinka yhdessä pystymme hallitsemaan siirtolaisvirtoja, Meloni totesi Il Messageron mukaan.
Hän lisäsi ”sopimuksen ilmentävän rohkeaa eurooppalaista ajattelua”.
Oppositio ja kommissio vastustavat
Italian oppositio ei tapansa mukaan innostunut Melonin toimista. Vastarannan kiisket pyrkivät lausunnoissaan mitätöimään sopimuksen laillisuuden, eettisyyden ja jopa sen olemassaolon, kirjoittaa New York Times.
– Ennen kuin annamme tarkempia kommentteja, meidän on ymmärrettävä tarkalleen, mitä he aikovat tehdä, totesi puolestaan Euroopan komission tiedottaja Anitta Hipper viikko sitten tiistaina.
Britanniaan haluavat Afrikkaan
Italia ei ole yksin ulkoistamisen asialla, sillä Britannian konservatiivihallitus haluaisi lennättää turvapaikanhakijat Ruandaan, jonne oleskeluluvan saaneet voisivat sitten jäädäkin. Brittiveronmaksajien kustannuksella tosin.
Maan tuomioistuimet eivät pidä aietta laillisena, mutta pääministeri Rishi Sunak aikoo tavalla tai toisella jatkaa valitsemallaan tiellä.
Välimeren on ylittänyt tänä vuonna tähän mennessä 190 000 laitonta siirtolaista ja heistä suurin osa on rantautunut Italiaan. Koko Eurooppaa saapunee vuoden 2023 aikana yli miljoona turvapaikanhakijaa.
Luvut saattavat vielä muuttua ennen vuoden loppua, jos Venäjä alkaa tosissaan työntämään kolmansien maiden kansalaisia kohti Eurooppaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hybridioperaatiot Anitta Hipper turvapaikkaprosessin vieminen EU:n ulkopuolelle Edi Rama Rishi Sunak Keskisen Välimeren reitti Giorgia Meloni laittomat siirtolaiset Ruanda Albania Euroopan unioni Euroopan komissio Turvapaikanhakijat pakolaiset Venäjä Italia Britannia EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Itärajalla meneillään hybridioperaatio – onneksi sisäministerinä on perussuomalainen

Sisäministeri Rantanen A-studiossa: Koko itäraja voidaan tarvittaessa sulkea – ”Mikään kansainvälinen sopimus ei ole itsemurhasopimus”

Afrikkalaisten kansainvaellus kohti Eurooppaa kiihtyy Atlantilla – Kanarialle rantautui lähes 10 000 laitonta siirtolaista kahdessa viikossa

Hakkarainen Keskisuomalaisessa: Jos mitään ei tehdä, Euroopasta tulee Afrikka kaikkine ääri-islam-kiroineen

Suomen Perustan toiminnanjohtaja: Turvapaikan myöntäminen turvapaikanhakijalle ei ole ihmisoikeus

Britanniassa vaaditaan jo eroa Euroopan ihmisoikeussopimuksesta: ”Nykyisessä oikeusjärjestelmässä laittoman maahanmuuton hillitseminen ei ole mahdollista”

Tanskankin hallitus aikoo lähettää turvapaikanhakijat Afrikkaan – brittien hapuilusta huolimatta

”EU:n pahin painajainen” voitti Hollannin vaalit – maahanmuuttokriittinen valtavirta vahvistuu Euroopassa

Kevään EU-vaaleissa muhii jättiyllätys – maahanmuuttokriittisyys nousussa kautta Euroopan
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.














