

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Göteborgiin huippuvankila 700 seksuaalirikolliselle – tilavat sellit, virkistyspiha yrttitarhoineen sekä aurinkotuolit kohti etelää
Ruotsiin tarvitaan valtava määrä uusia vankipaikkoja ja seksuaalirikolliset keskitetään yhteen laitokseen Göteborgiin. Uusittavassa laitoksessa on ajateltu sekä vankien että ympäröivän yhteiskunnan turvallisuutta ja kuntouttavaan toimintaan osallistuminen on pakollista. Luksustakin löytyy.
Ruotsi kolminkertaistaa vankipaikkojen määrän ja vuoteen 2034 mennessä maassa on paikat 27 000 vangille. Erityisen suuri tarve lisätiloille on Göteborgin-Malmön seudulla ja sinne on tulossa 11 nykyisen vankilan laajennusta tai kokonaan uutta rangaistuslaitosta.
Ruotsin kaikki seksuaalirikolliset kerätään Hisingeniin, jossa Skogomeanstaltenin laajennuksen jälkeen on yli 700 vankipaikkaa. Nykyisin paikkoja on 200. Laitoksen koosta antaa kuvan se, että pelkästään aluetta ympäröivän muurin pituus on viisi kilometriä.
Olosuhteisiin radikaali muutos
– Kyseessä on stigmatisoitu ryhmä, joka on vaarassa joutua kaltoin kohdelluiksi yleisvankiloissa. Voimme keskittää ryhmän tarvitsevan erikoisavun yhteen paikkaan ja siinä olemme täällä onnistuneetkin, sanoo vankilan johtaja Anna Wallman Göteborgs Postenissa.
Laajennuksen myötä vankilan olosuhteet muuttuvat radikaalisti verrattuna entiseen:
– Vanhat paviljonkimme on rakennettu vuonna 1957 ja ne muistuttavat ehkä enemmänkin amerikkalaista vankilamiljöötä. Sellit ovat pieniä ja katot matalalla. Uudistukset ovat siten tervetulleita sekä asiakkaille että henkilökunnalle.
Yrttejä ja aurinkotuoleja
Seksuaalirikollisia odottaakin jo elokuusta alkaen täysin entisestä poikkeava rangaistuslaitos: kirkkaita värejä, paljon yleistä tilaa ja huomattavasti entistä suuremmat sellit.
Jokaisessa 16 neliömetrin sellissä – laitoksen mukaan asuinhuoneessa – on kirjoituspöytä, hyllyjä sekä suihkulla varustettu vessa. Yhteen selliin majoitetaan kaksi vankia, joiden yhteensopivuus testataan väkivaltaisuuksien välttämiseksi.
Ulkotilat on rakennettu viihtyisyyttä silmällä pitäen. On lentopallo- ja koriskenttää sekä ulkoliikuntasalia. Yrttien viljelykin on mahdollista pienillä lavoilla. Aurinkotuolit on sijoitettu mukavasti kohti etelää ja päivänpaistetta.
Kuntoutus on pakollista
Ulkoiluaika on rajoitettu ja vangit on suljettu selleihinsä klo 19–07 väliseksi ajaksi. Matkapuhelimet on kielletty. Osallistuminen kuntouttavaan toimintaan on pakollista. Johtajan mukaan Skogomeanstalten on psykologiaan suuntautunein rangaistuslaitos koko maassa.
Pakeneminen nykyaikaisesta laitoksesta on lähes mahdotonta ja tässä on ajateltu myös seksuaalirikosten uhrien suojelua.
– Jos rikoksen uhri joutuisi vaaraan oman toimintamme takia, olisi sillä uskomattoman vakavat seuraukset, Anna Wallman toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- seksuaalirikollisten kokoaminen yhteen paikkaan vankilan uudistaminen vankilan laajennus seksuaalirikosten uhrien suojelu vankeinhoidon kriisi kuntouttava toiminta yhteiskunnan turvallisuus Skogomeanstalten Ruotsin rikosseuraamuslaitos Kriminalvården Hisingen rangaistuslaitos seksuaalirikolliset vankila Göteborg
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Oikeusministeri Leena Meri: ”Vankilaan joutuminen on myös valinta, kenenkään ei ole pakko tehdä rikoksia”

Ruotsilta 1,4 miljardin kruunun lisäsatsaus uusiin vankiloihin, paikkojen määrä kolminkertaistuu – Jomshof: ”Tärkeintä on saada kaduilta pois henkilöt, jotka ovat uhkana aivan tavallisille ihmisille”

Oikeusministeri Leena Meri: Hallitus uudistaa kriminaalipolitiikkaa ja kiristää rangaistuksia

Vartijoiden mitta täyttyi ja ote työstä kirpoaa – vangit kaappaamassa vallan täpötäysissä ruotsalaisvankiloissa
Viikon suosituimmat

Ex-ministeri Liisa Hyssälä järjestöleikkauksista: Mahdollisuus, ei uhka – varakkaat järjestöt käyttäkööt omia rahojaan
Aiemmin Kelan pääjohtajanakin toiminut, entinen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) pitää hallituksen päättämiä järjestöleikkauksia mahdollisuutena, ei uhkana. Hänen mukaansa päällekkäistä järjestökenttää on karsittava, ja järjestöjen on yritysten tavoin kannettava vastuunsa taloudellisesti vaikeina aikoina.

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.

Kaikki laittomasti maahan tunkeutuneet eivät palanneet Marokkoon – Ceutan naiset elävät ainaisessa väkivallan pelossa: ”Tilanne on hirvittävä”
Asukkaiden protestit laittomia siirtolaisia vastaan ovat voimistuneet entisestään Espanjan Ceutassa. Naiset elävät jatkuvassa väkivallan pelossa, koska enklaaviin oleskelemaan jääneet ovat pääosin nuoria miehiä. Samalla kiista maahan tunkeutuneiden todellisesti määrästä käy kaiken aikaa kuumempana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













