

Oikeusministeri Leena Meri nuoriso- ja jengirikollisuuden torjunnasta: Pohjoismainen yhteistyö kriminaalipolitiikassa on nyt tärkeämpää kuin koskaan
Monet rikollisuuteen liittyvät ongelmat ovat Suomessa samoja kuin muissa Pohjoismaissa. Siksi on perusteltua etsiä myös ratkaisuja rikollisuusongelmiimme yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa, kirjoittaa oikeusministeri Leena Meri oikeusministeriön sivuilla julkaistussa kolumnissaan.
Ruotsin tilanne korostaa, että toimiin tulee ryhtyä ajoissa. Yhä nuoremmat ajautuvat rikosten tielle, ja siksi esimerkiksi rikosten ennaltaehkäisyn täytyy alkaa aikaisin. Oikeusministeri Leena Meri korostaa, että pohjoismainen yhteistyö myös kriminaalipoliittisissa kysymyksissä on nyt konkreettisempaa ja tärkeämpää kuin ehkä koskaan aikaisemmin.
Rikollisuus ei tunne rajoja, ja siksi rajat ylittävä yhteistyö myös rikollisuuden torjunnassa on ensiarvoisen tärkeää. Monet rikollisuuteen liittyvät ongelmat ovat Suomessa samoja kuin muissa Pohjoismaissa. Siksi Meri on etsinyt aktiivisesti ratkaisuja rikollisuusongelmiimme myös muiden Pohjoismaiden kokemusten pohjalta.
– Olen tavannut Ruotsin oikeusministeri Gunnar Strömmerin jo useita kertoja – Helsingissä, Brysselissä ja Tukholmassa. Kun hän viime syksynä vieraili Helsingissä, saimme karun tilannekuvan Ruotsin tilanteesta – esimerkiksi ampuma-aserikosten määrä oli kymmenessä vuodessa kolminkertaistunut, Meri kirjoittaa.
– Ruotsissa on käynnistetty lukuisia uudistuksia sekä lainsäädännön että käytännön tasolla, jotta esimerkiksi poliisilla on riittävät työkalut uudessa, hyvin huolestuttavaan suuntaan muuttuneessa turvallisuustilanteessa. Ruotsin kokemuksena on, että ne toimet, joita Ruotsissa nyt tehdään tilanteen korjaamiseksi, olisi pitänyt aloittaa jo 15 vuotta sitten.
Ennaltaehkäisyn alettava hyvin aikaisin
Meri puhui ruotsalaisen kollegansa kanssa myös siitä, miten lasten ajautuminen rikollisen toiminnan piiriin voitaisiin estää. Usein vanhemmilla ja perheellä on tässä ratkaiseva rooli. Ruotsissa toteutetaan nyt rinnakkain kahta toimintalinjaa: yhtäältä lisätään tukea niille perheille, jotka ottavat tätä vastaan, ja toisaalta lisätään vaatimuksia niille, jotka eivät halua tehdä yhteistyötä.
– Ruotsin kokemuksiin kuuluu se, että rikosten ennaltaehkäisyn täytyy alkaa hyvin aikaisin. Olisi jo aiemmin tarvittu enemmän tietoa myös siitä, miten lapset ja nuoret ajautuvat rikollisuuteen. Aikaisemmin ajateltiin, että näin tapahtuu vähitellen. Uusi ruotsalainen todellisuus on kuitenkin se, että tarvitaan ehkä vain muutama tekstiviesti ja hieman rahaa, ja jo nuoren ensimmäinen rikosteko voi olla erittäin vakava.
Alle 15-vuotiaiden rikollisuus on Ruotsissa kymmenkertaistunut vain muutamissa vuosissa. Keskeistä on myös maahanmuuton hallinta – onhan tietyillä maahanmuuttajaryhmillä yliedustus rikollisuudessa. Ruotsin esimerkki on opettanut, että ongelmista on uskallettava puhua, jotta niihin voidaan myös puuttua.
Erityisesti Ruotsin tilanne on huolestuttava
Maaliskuussa Meri osallistui yhdessä sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson kanssa Tukholmassa pohjoismaiseen pyöreän pöydän keskusteluun nuoriso- ja jengirikollisuudesta. Erityisesti Ruotsissa tilanne on jengirikollisuuden osalta huolestuttava, ja Meren mielestä olikin hyödyllistä jakaa kokemuksia ja hyviä käytänteitä Pohjoismaiden kesken tähän ilmiöön puuttumiseksi. Keskusteluun osallistuneet totesivatkin yhdessä, että meidän on hyvä oppia toisiltamme.
– Esimerkkinä oikeusministeri Strömmer kertoi Ruotsissa helmikuussa voimaan tulleesta uudistuksesta, jonka perusteella tietyiltä henkilöiltä voidaan kieltää liikkuminen tietyllä alueella (preventiva vistelseförbud). Ensimmäiset tulokset ovat lupaavia, ja asia vaikuttaisi selvittämisen arvoiselta Suomessakin.
– Ruotsin vierailullani kävin myös Bärbyn suljetussa nuorisokodissa Uppsalassa. Ruotsissa 15–17-vuotiaina tehdyistä vakavistakaan rikoksista tuomittuja ei sijoiteta vankilaan vaan suljettuihin nuorisokoteihin. Ruotsin nykyinen hallitus on kuitenkin muuttamassa suuntaa. Kutsuin kollegat Ruotsista vierailemaan suomalaisissa seuraamuslaitoksissa, ja uskon molempia hyödyttävän keskustelun jatkuvan myös tulevien vierailujen yhteydessä.
– Ensi vuonna Suomi tulee toimimaan Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajamaana. Pohjoismainen yhteistyö myös kriminaalipoliittisissa kysymyksissä on nyt konkreettisempaa ja tärkeämpää kuin ehkä koskaan aikaisemmin.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- nuoriso- ja jengirikollisuus Gunnar Strömmer kriminaalipolitiikka pohjoismainen yhteistyö maahanmuuton rajoittaminen turvallisuustilanne ennaltaehkäisy Pohjoismaat Kaisa Juuso Leena Meri Ruotsi Rikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suora lähetys: Oikeusministeri Leena Meren tiedotustilaisuus nuoriso- ja jengirikollisuuden torjuntaohjelmasta

Hallitus tehostaa nuoriso- ja jengirikollisuuden torjuntaa – tavoitteena rikoskierteen nopea katkaisu

Oikeusministeri Leena Meri: Pidättäminen ja matkustuskielto mahdolliseksi myös alle 15-vuotiaille rikoksesta epäillyille

Koponen: Maahanmuuttajajengien toiminta on häikäilemätöntä – ”Onneksi lakeja kiristetään”

Oikeusministeri Leena Meri: ”Vankilaan joutuminen on myös valinta, kenenkään ei ole pakko tehdä rikoksia”

Yllätysratkaisu Ruotsin vankivyöryn ratkaisemiseksi – yksityistetään Rikosseuraamuslaitos

Göteborgiin huippuvankila 700 seksuaalirikolliselle – tilavat sellit, virkistyspiha yrttitarhoineen sekä aurinkotuolit kohti etelää

Ruotsalaisisän surmasta epäilty jengiläinen pidätetty

Kaksi Dödspatrullen-jengin jäsentä tuomittiin Uppsalassa seitsemän vuotta sitten tapahtuneesta murhasta
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.

Nigel Farage haluaa työntää laittomat maahantunkeutujat takaisin merelle – Ranska tykkää kyttyrää
Reformipuolueen johtaja Nigel Farage on esitellyt suunnitelman, jossa Britannian kuninkaallinen laivasto lähetettäisiin Englannin kanaaliin pysäyttämään maahantunkeutujien kumiveneet. Farage kutsuu hanketta omaan tyyliinsä "suurimmaksi sotilasoperaatioksi kanaalissa sitten toisen maailmansodan".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













