

LEHTIKUVA
Hakkarainen vihapuhekeskustelussa: Muslimit lietsovat vihaa juutalaisia kohtaan
Europarlamentin täysistunnossa Strasbourgissa keskusteltiin keskiviikkona vihapuheesta.
Tällä kertaa keskustelun otsikkona oli Tarve torjua antisemitismin ja muslimivihan lisääntymistä. Europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen viittasikin otsikkoon puheensa alussa:
– Muslimiviha on kyllä lisääntynyt, kuitenkin niin päin, että juuri muslimit lietsovat vihaa juutalaisia kohtaan. Tästä kertovat ympäri maailmaa kantautuvat viestit juutalaisten kokemuksista.
”Euroopassa miljoonia islamin sotureita”
Hakkarainen totesi myös, että ”Gazan sota lienee yksi vihan kannustin. Iranin aseistama ja yllyttämä kiihkoislamilainen Hamas aloitti tuon sodan ja joutuu nyt maksamaan siitä”.
Lopuksi hän painotti, mikä on vihapuhetta ja ylipäänsä kaikkea puhetta melkoisesti suurempi uhka.
– Muistutan taas kerran, kuinka Euroopan sisällä on jo miljoonittain islamin sotureita, jotka kutsun tullen ovat valmiina. Ääriliberaali EU on jatkuvasti alistunut ja pitänyt rajat auki tuon kuolettavan uhan edessä, Hakkarainen moitti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- antisemistismi sota Gaza rajapolitiikka turvallisuusuhat EU-parlamentti muslimit Liberalismi Iran Hamas Juutalaiset Eurooppa Vihapuhe Islam Teuvo Hakkarainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hakkarainen Keskisuomalaisessa: Jos mitään ei tehdä, Euroopasta tulee Afrikka kaikkine ääri-islam-kiroineen

Saksassa on tehty ennätysmäärä antisemitistisiä rikoksia – juutalaiset pelkäävät käyttää kipaa ja puhua julkisesti hepreaa

Maahanmuuttajien juutalaisviha vyöryy Saksassa yli äyräiden, Bild-lehdeltä hätkähdyttävä ääri-islamia torjuva viidenkymmenen kohdan manifesti

Husu Hussein tempaisi taas ”yksityishenkilönä” – juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja syytti kirjoitusta antisemitistiseksi

Antikainen: Vasemmistoliitto tukee terroristeja vähättelemällä Hamasin hyökkäystä Israelin valtiota ja kansaa kohtaan

Iranin pappisvalta käyttää agenttejaan häikäilemättömään terroriin ulkomailla – Ruotsissa tappolistalla olivat juutalaiset

Jarkko Tontin Hamasin hyödylliset idiootit -kirjoitus todentaa neutraaliksi naamioidun journalismin seuraukset

Islamistiyhteyksistä epäilty kansanedustaja joutui eroamaan Ruotsin sosialidemokraateista – vielä syksyllä puolueen puheenjohtaja puolusteli häntä

Hakkarainen: Minulla ei ole salattavaa veroasioissa
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelposuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää









