

Halla-aho epäilee kohutun irtisanomislain toimivuutta: Työttömyyden hoitamisessa keskeistä on yritysten kilpailukyvyn parantaminen – ”Onko hallitus tehnyt siinä kaikkensa?”
Alma Median eilisessä puheenjohtajatentissä puoluejohtajilta udeltiin näkemyksiä taloudesta ja työllisyydestä. Keskustelunaiheena oli myös niin sanottu hallituksen irtisanomislaki, eli esitys työsopimuslain muutokseksi, joka helpottaisi henkilöperusteista irtisanomista alle 20 työntekijää työllistävissä yrityksissä.
Esityksen arvellaan madaltavan kynnystä palkata yrityksiin työntekijöitä.
Teollisuuden oltava kilpailukykyistä
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mielestä irtisanomisen helpottaminen yrityksissä ei välttämättä ole ratkaisu työllistämisongelmiin.
– Työttömyyden hoitamisessa keskeistä on yritysten kilpailukyvyn parantaminen. Euroalueella, joka on Suomen tärkein vientialue, on nyt ollut hyvä talouskasvu, eli Suomi vie sinne hyödykkeitä, mutta onko hallitus tehnyt kaikkensa että Suomen teollisuus olisi kilpailukykyinen? Halla-aho kysyi.
Halla-ahon mielestä tyytyväinen työntekijä, joka voi luottaa omaan työpaikkaansa, on myös työnantajalle eduksi.
Verotuksen kiristämiseen ei pidä lähteä
Halla-aho myönsi, että taloudellisella nousukaudella, kuten nyt, irtisanomissuojan muuttaminen toki saattaa rohkaista yrityksiä palkkaamaan työntekijöitä.
– Toisaalta sitten kun tulee laskukausi, on irtisanomissuojalla merkitystä, koska työttömyys on ongelma. Itse ehkä laskisin hallituksen esityksen mukaista rajaa alle 20 henkeä työllistävistä yrityksistä vieläkin alemmas.
– Vasemmiston lähestymistapa työttömyyteen on taas oireiden lääkitseminen verotuksen lisäämisellä. Tähänkään kierteeseen ei pidä lähteä, Halla-aho sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho ihmetteli, miksi muilta puoluejohtajilta kyseltiin hallitusyhteistyön mahdollisuuksista: ”Osoittaa pelkoa perussuomalaisten seuraavaa vaalitulosta kohtaan”

Puolueiden puheenjohtajat täysin eri linjoilla maahanmuuttopolitiikasta – Halla-aho: ”Suomesta on tehtävä vähiten houkutteleva EU-kohdemaa turvapakanhakijoille”

Immonen: Pienipalkkaisten duunareiden köyhyysongelmaan puututtava – ”Ulkomainen halpatyövoima on ongelma”

Irtisanomislakia vastaan lakkoilevan JHL:n pääluottamusmiehet: ”Hallitus on heittänyt pommin kentälle ja aiheuttanut sekasortoa”
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää












