

MATTI MATIKAINEN
Viikon 46/2018 luetuin
Halla-aho haittamaahanmuutosta: ”Monet tulijat hyppivät silmille ja käyttäytyvät kuin omistaisivat koko paikan”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho käsittelee Facebook-päivityksessään muukalaisvastaisuutta, jonka syyt löytyvät usein Suomessa asuvien maahanmuuttajien omasta käytöksestä.
– ”Muukalaisvastaisuudessa” on toki osin kyse siitä, että tiettyjen maahanmuuttajaryhmien koetaan (tai tiedetään) muuttavan yhteiskuntaa objektiivisesti huonommaksi paikaksi. Esimerkiksi elelemällä pääsääntöisesti yhteiskunnan kukkarolla, käyttäytymällä epämiellyttävästi tai tuomalla maahan ikäviä kulttuurisia käytäntöjä, Halla-aho kirjoittaa.
– Laajemmin kyse kuitenkin lienee siitä, että monet tulijat – olivatpa kotoisin mistä päin maailmaa tahansa – hyppivät silmille ja käyttäytyvät kuin omistaisivat koko paikan.
Suomeen tullaan kukkoilemaan
Halla-aho vertaa tulijoita kyläilemässä oleviin ihmisiin, jotka alkavat esittää kriittisiä arvioita isäntäväen asunnosta ja jakavat ohjeita siitä, miten huonekalut pitäisi järjestää, kuinka lapsia pitäisi kasvattaa tai millä värillä seinät pitäisi maalata.
– Tällaista käytöstä pidetään moukkamaisena. Kotimaa on laajennettu koti. Kansakunta on laajennettu perhe. Tai näin ”muukalaisvastaiset” asian ainakin kokevat. Minä koen niin.
– Pidän erittäin ärsyttävänä sitä, että joku tulee Suomeen kukkoilemaan ja kertomaan, mikä on tai ei ole oikeaa suomalaisuutta, tai millaiseksi Suomi pitäisi muuttaa, jotta se olisi parempi paikka.
Öykkäröintiä pidetään normaalina
Halla-aho sanoo tällaisen käytöksen olevan tavallista haittamaahanmuuttajille.
– Se on hyvin tavallista myös länsimaista, etenkin englanninkielisistä maista, tänne tulleille. Ikävä kyllä suomalaisella on luonnostaan huono itsetunto, ja ankaralla indoktrinaatiolla hänet on opetettu pitämään öykkäröintiä normaalina. Vaikka oikeasti se ei ole yhtään sen normaalimpaa kuin jos joku tulisi kotiisi öykkäröimään.
– Ja kyllä suomalainenkin sen ymmärtää, että hän itse ei voi lähteä ulkomaille opettamaan ulkomaalaisille sormi pystyssä, miten näiden kuuluu omassa maassaan olla, Halla-aho painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Suomi on suomalaisten rakentama ja suomalaisille kuuluva maa – haittamaahanmuutto on lopetettava

Vihreiden ex-kuntapoliitikon oikeudenkäynnissä itkua ja sekoilua – törkeästä rahanpesusta syytetty Saido Mohamed heittäytyi uhriksi

Lelusalakuljettaja Rami Adham perää kunniaansa oikeusteitse
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.















