

LEHTIKUVA
Halla-aho: Jos EU ei pysty suojelemaan jäsenmaitaan haittamaahanmuutolta eikä anna keinoja ratkaista ongelmia kansallisesti, se on vapaan liikkuvuuden ja unionin loppu
Jussi Halla-ahon mukaan EU-tason yhteisen turvapaikkapolitiikan pitäisi perustua realiteetteihin ja tavoitteena pitäisi olla ei-toivotun muuttoliikkeen torjuminen, ei ainoastaan ongelmien jakaminen mahdollisimman laajalle. Halla-ahon mukaan yhteisen politiikan aikaansaaminen voi kuitenkin jäädä toteutumatta, koska EU-jäsenmaiden näkemykset ovat kaukana toisistaan.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kohtasivat keskiviikkona Helsingissä Politiikan toimittajien yhdistyksen debatissa. Puoluejohtajilta kysyttiin myös siirtolaiskysymyksen ratkaisemisesta EU-tasolla ja rajavalvonnasta.
Halla-aho samalla tarkensi perussuomalaisten suhtautumista kansainvälisiin sopimuksiin.
– Arvostamme kansainvälisiä sopimuksia. Kuitenkin sopimukset – tai niiden tulkinnat – eivät välttämättä ole enää ajan tasalla. Esimerkiksi Geneven sopimus määrittelee varsin tiukoilla kriteereillä ja ahtaasti pakolaisuuden. Sen kanssa voitaisiin kyllä elää.
– Kuitenkin Geneven sopimuksen päälle on syntynyt kansallista ja EU-lainsäädäntöä sekä vakiintunutta oikeuskäytäntöä, joissa kaikissa on voimakas niin sanottu ihmisoikeudellinen eetos ja joissa lähdetään mahdollisimman laajoista maahantulijoiden oikeuksista. Tämä lähestymistapa ei enää vastaa tämän päivän vaatimuksia, Halla-aho sanoi.
Yhteinen poliittinen näkemys puuttuu
Halla-aho sanoi pitävänsä hyvänä, jos EU-tasolla pystyttäisiin luomaan yhteinen turvapaikkapolitiikka.
– Sen pitäisi kuitenkin perustua realiteetteihin ja tavoitteena pitäisi olla ei-toivotun muuttoliikkeen torjuminen ja vähentäminen, ei ainoastaan ongelmien jakaminen mahdollisimman laajalle.
Halla-ahon mukaan viimeisten viiden vuoden aikana on toisaalta tullut selväksi, että yhteistä ja vaikuttavaa turvapaikkapolitiikkaa ei ole aikaansaatavissa koska jäsenmaiden näkemykset ovat kaukana toisistaan
– Pelkkä rahan kippaaminen Frontexin kaltaisille toimijoille ei riitä, jos ei ole olemassa poliittista näkemystä siitä, mitä rajoilla ja merellä pysäytetyille ihmisille pitäisi tehdä.
Orpo ja Halla-aho katsoivat kumpikin, että EU olisi vakavissa vaikeuksissa, jos Kreikan rajan yli jostain syystä pääsisi valtava määrä ihmisiä. Orpon mukaan hallitsematon tilanne toteutuessaan koettelisi rajusti Euroopan unionia.
– Uskon, että tämä tiedetään kaikissa poliittisissa ryhmissä ja jäsenmaissa. Siksi EU:n maat ovat antaneet tukensa Kreikan toimille rajalla, Orpo sanoi.
Vuosi 2015 opetti eurooppalaisia puolueita
Halla-aho sanoi, että jos eurooppalaiset valtavirtavirtapuolueet olisivat vuonna 2015 pystyneet ennustamaan, millaisia poliittisia seurauksia Angela Merkelin politiikalla on, niin vuoden 2015 tilannetta ei olisi syntynyt.
– Nyt kun tiedetään, mitä siitä seuraa, se tietenkin synnyttää ihan tervettä painetta EU-maiden hallituksille suhtautua eri tavalla tämän päivän tilanteeseen.
– Jos jäsenmaat näkevät, että EU ei edelleenkään pysty suojelemaan niitä haittamaahanmuutolta eikä toisaalta anna jäsenmaille keinoja ratkaista näitä ongelmia kansallisella tasolla, niin kyllä se on Euroopan unionin loppu ja samalla vapaan liikkuvuuden loppu Euroopassa, Halla-aho sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- 2015 siirtolaisvyöry jäsenmaat kansainväliset sopimukset vapaa liikkuvuus haittamaahanmuutto Turvapaikkapolitiikka Angela Merkel Frontex Turvallisuus perussuomalaiset Jussi Halla-aho EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset välikysymyksessään: ”Suomen on ajettava EU:n sisärajatarkastuksia ja hylättävä toisesta jäsenmaasta tulevien turvapaikkahakemukset”

Halla-aho: Kuuluuko Suomi eri unioniin kuin rajansa sulkeneet Kreikka ja Itävalta?

Kokoomus kannattaa vapaata liikkumista EU-alueella, perussuomalaiset ei – Halla-aho: Vapaata liikkuvuutta ei ole tarkoitettu mahdollistamaan rajat ylittävää rikollisuutta tai laitonta muuttoliikettä

Halla-aho Kreikan tilanteesta: ”Järki sanoo, että kyse ei ole mistään pakolaisista, kyseessä on invaasio” (video)

Suomen sisäministerillä ja Euroopan komission puheenjohtajalla eri näkemykset unionin ulkorajapolitiikasta

DN: Turkin armeija mukana rahtaamassa pakolaisia Kreikkaan

Sisäministeri Ohisalon näkemys rajavalvonnan tehtävistä aiheutti närää Twitterissä – ”Mitä ihmettä minä juuri luin?”

Hakkarainen EU:n budjettineuvotteluista: ”Käärme, joka syö omaa häntäänsä”

Ulkoasiainvaliokunnassa eriävä mielipide EU:n uudistuvaan turvapaikkapolitiikkaan
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Demarit menettävät työläisäänestäjiään ruotsidemokraateille – vaikeneminen maahanmuutosta johtaa joukkopakoon
Sosialidemokraattinen puolue on Ruotsissa menettänyt huomattavan osan perinteisistä työläiskannattajistaan. Virta on vienyt ruotsidemokraatteihin, joka tänään kilpailee suurimman työväenpuolueen asemasta. Syynä puolueen vaihtoon näyttäisi tutkijoiden mukaan olevan demareiden näköalattomuus ja maahanmuuttoon liittyvien ongelmien väistely.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











