Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Halla-aho: Kuuluuko Suomi eri unioniin kuin rajansa sulkeneet Kreikka ja Itävalta?

11.03.2020 |12:22

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ihmettelee hallituksen rajapolitiikkaa, jonka mukaan Suomi ei voi sulkea rajojaan ei-toivotuilta tulijoilta. Muut EU-maat kuitenkin voivat.

– Tuntuuko teistäkin siltä, että on olemassa useita eri Euroopan unioneja ja kansainvälisiä sopimusjärjestelmiä? Jussi Halla-aho kysyy Facebookissa.

– Esimerkiksi Kreikka kuuluu siihen unioniin ja sopimusjärjestelmään, jossa voi hyvin panna rajan kiinni, kun sen yli yrittää rynnistää kiviä heittäviä ja allahuakbaria huutavia afgaaneja. Kreikka ei joudu eroamaan unionista eikä sopimuksista.

Itävaltakin sulki rajansa

Itävalta ilmoitti alkuviikosta, ettei se päästä italialaisia maahan ilman lääkärintodistusta koronaviruksen vuoksi. Itävaltalaiset saavat palata Italiasta, jos he suostuvat kahden viikon kotikaranteeniin.

– Itävalta kuuluu siihen unioniin, jossa voi hyvin panna rajan kiinni ja estää italialaisia tulemasta sen yli. Itävalta ei joudu eroamaan unionista ja sopimuksista, Halla-aho toteaa.

Suomi päästää kaikki sisään

Myös Unkari on ilmoittanut keskeyttävänsä toistaiseksi turvapaikanhakijoiden vastaanoton koronaviruksen puhkeamisen takia.

– Suomi sen sijaan kuuluu sellaiseen unioniin ja sopimusjärjestelmään, jossa rajan yli tulleet ihmiset otetaan aina ja kaikissa oloissa sisään ja jossa ei voida keskeyttää suoria lentoja epidemia-alueelle ja -alueelta, Halla-aho ihmettelee.

Suomen sisäministeriön kansliapäällikkö Kirsi Pimiä kertoi jo viime viikolla (MTV 5.3.), ettei Suomi tule missään tilanteessa sulkemaan rajaansa, kuten Kreikka on nyt tehnyt, vaan tulee kaikissa tilanteissa ottamaan vastaan kaikki turvapaikanhakijat.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää