

LEHTIKUVA
Halla-aho: Normaali valtio pyrkii suojelemaan itseään ja kansalaisiaan huonolta maahanmuutolta, ei mahdollistamaan ja lisäämään sitä
Perussuomalaisten Jussi Halla-aho heitti eduskunnan välikysymyskeskustelussa tunnettuun tyyliinsä vastaansanomatonta faktaa ja järkipuhetta maahanmuutosta.
Perussuomalaiset ja Liike Nyt jättivät välikysymyksen hallituksen maahanmuuttopolitiikasta, sen suunnitelluista lievennyksistä ja taloudesta. Tänään oli välikysymyskeskustelun aika, ja perussuomalaiset esitti täysistuntosalissa vastaansanomatonta faktapuhetta siitä, millaista Suomen maahanmuuttopolitiikan tulisi olla.
Tulijoista suurin osa ei työllisty
Kansanedustaja, perussuomalaisten edellinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho totesi puheenvuorossaan, että kaikilla mielekkäillä mittareilla humanitaarinen maahanmuutto on vahingollista Suomelle ja mille tahansa länsimaiselle yhteiskunnalle.
Humanitaarisella maahanmuutolla tarkoitetaan turvapaikkajärjestelmää käyttävää siirtolaisuutta sekä sen generoimaa perheperusteista maahantuloa.
– Suurin osa tulijoista ei työllisty tai alityöllistyy tai työllistyy tehtäviin, joita ei olisi edes olemassa ilman maahanmuuttoa, kuten tulkeiksi tai kaikenkirjaviksi monikulttuurikoordinaattoreiksi, Halla-aho sanoi.
– Tulijat etenkin islamilaisista maista ovat myös räikeästi yliedustettuina sellaisessa henkeen ja terveyteen kohdistuvassa rikollisuudessa, joka kaikkein konkreettisimmin vaikuttaa tavallisten suomalaisten turvallisuuteen. Normaali valtio pyrkisi suojelemaan itseään ja kansalaisiaan tällaiselta muuttoliikkeeltä, ei mahdollistamaan ja lisäämään sitä.
Haittamaahanmuutto ei ole kohtalo vaan valinta
Halla-aho totesi, että jo nykyiset siirtolaismäärät ovat Euroopalle tuhoisia niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin, eivätkä ne helpota globaalia pakolaisongelmaa.
– Suomi kaataa miljardeja euroja muutamien tuhansien onnekkaiden ylläpitoon kaikilla mukavuuksilla pääkaupunkiseudun lähiöissä sen sijaan, että auttaisimme sillä rahalla miljoonia ihmisiä esimerkiksi rahoittamalla kouluja, majoitusta tai viemäröintiä pakolaisleireillä.
Halla-aho muistutti, että toisin kuin usein annetaan ymmärtää, haittamaahanmuutto ei ole mikään kohtalo, vaan se on valinta.
– Ei ole sattumaa, että Suomi on yksi somalien ja irakilaisten ykköskohteista Euroopassa, kun taas esimerkiksi Viroon ja Japaniin ei edes pyritä. Miksi? Ne ovat tismalleen samojen kansainvälisten sopimusten piirissä. Me voimme muuttaa omaa politiikkaamme niin, että me pääsemme nopeammin eroon tänne tulleista aiheettomista turvapaikkaturisteista, mutta ennen kaikkea meidän pitää karsia niitä syitä, joiden vuoksi nämä ihmiset ylipäätään pyrkivät tänne eivätkä esimerkiksi Japaniin tai Viroon.
Miksi kotouttaminen ei tuota tulosta
Halla-aho totesi, että on kiistatonta, että tärkeimmät humanitaariset maahanmuuttajaryhmämme — somalit, irakilaiset ja afgaanit — ovat integroituneet erittäin huonosti.
– Perussuomalainen ratkaisu on torjua kaikin keinoin tällaista maahanmuuttoa. Kaikkien muiden puolueiden ratkaisu on, että jatketaan ja lisätään tällaista maahanmuuttoa mutta kotoutetaan enemmän. Herätys! Tämän linjan kannattajilla on Suomessa kaikki valta niin kunnissa kuin valtion tasolla.
– Jos ongelmat ratkeavat kotouttamisella, miksi te ette ole kotouttaneet? Perussuomalaisetko sen ovat estäneet oppositiosta käsin? Jos te taas olette kotouttaneet, miksi tulokset ovat näin surkeita? Paraneeko tilanne, kun tulijoiden määrää lisätään? Halla-aho kysyi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kotouttamisen ongelmat perheperusteinen maahanmuutto välikysymyskeskustelu välikysymys taloudesta ja maahanmuutosta islamilainen maailma turvapaikkajärjestelmä humanitaarinen maahanmuutto turvapaikkaturismi irakilaiset somalit Afgaanit Liike Nyt haittamaahanmuutto Maahanmuuttopolitiikka pakolaiset perussuomalaiset Välikysymys Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Maahanmuutto ei ole rikkaus ja voimavara vaan valtava taloudellinen rasite – ”Suomella käsillä viimeiset hetket kääntää suunta”

Ohisalon vastaus välikysymykseen kiersi koko ongelman – hallitus helpottamassa haitallista maahanmuuttoa yli hallitusohjelman kirjausten

PS välikysymyskeskustelussa: Työttömien ulkomaalaisten tuominen on pois suomalaisten hyvinvoinnista

Ohisalo luetteli ministeriaitiosta ihmisoikeussopimuksia – Leena Meri napautti takaisin: ”Kansainväliset sopimukset eivät edellytä näitä löysennyksiä, joita te haluatte tehdä”

Perussuomalaisten sydän sykkii suomalaisille – Ranne: ”Suomen rahat eivät riitä Suomesta ja suomalaisista huolehtimiseen, jos emme pistä asioita tärkeysjärjestykseen”

Vihreät vyöryttää todellisuudesta irrallaan olevia maahanmuuttounelmiaan: ”Valtava työvoimapula, tarvitsemme lisää” – Purralta tyly kuitti: ”Suomelle haitallista ja kustannuksia aiheuttavaa”

Siirtolaisia ruutina käyttävä hybriditoiminta kiihtyy Suomen lähialueilla – Purra: Hallitus ei ole tekemässä mitään estääkseen laajamittaista maahantuloa

Göteborgilaiskoulun ex-rehtori syytteessä: Koululaisille tarkoitetut veronmaksajien rahat päätyivät islamistipuolueelle Somaliaan

Purra: Hallitus on keskittynyt lähinnä majoittamaan siirtolaisia, kun pitäisi pystyä sulkemaan rajat
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.

Bergbom: Velkarahoitteinen kehitysapu on tiensä päässä – rahat on Suomesta loppu
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom vaatii järeitä toimia Suomen julkisen talouden pelastamiseksi valtiovarainministeriön tänään julkistamien kehysehdotusten jälkeen.
















