

LEHTIKUVA
Hallitus kohdentaa yli 16 miljoonaa euroa Itä- ja Pohjois-Suomen kasvuun
Valtioneuvosto on päättänyt kohdentaa 16,1 miljoonan euron myöntövaltuuden Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmien toimeenpanoon. Rahoitus sisältyy vuoden 2025 talousarvioon, ja sen tavoitteena on vahvistaa alueiden talouskasvua, elinvoimaa ja huoltovarmuutta.
Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmat perustuvat hallitusohjelmaan, ja niillä pyritään tukemaan investointeja, osaamisen kehittämistä sekä työvoiman saatavuutta. Samalla toimenpiteillä vahvistetaan koko Suomen omavaraisuutta muuttuneessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa.
Myöntövaltuudesta 12 miljoonaa euroa kohdennetaan Itä-Suomen ohjelmaan ja 4,1 miljoonaa euroa Pohjois-Suomen ohjelmaan. Suurempi osuus Itä-Suomelle perustuu alueen vaikeampaan talous- ja työllisyystilanteeseen sekä siihen, että ohjelma-alueeseen kuuluu useampia maakuntia.
Rahoittavana viranomaisena toimii Etelä-Karjalan liitto, jonka valinta perustuu ohjelma-alueiden maakuntien yhteiseen esitykseen. Työ- ja elinkeinoministeriö myöntää määrärahat liitolle erillisillä päätöksillä.
Tärkeää koko Suomen kestävälle kasvulle
Perussuomalainen elinkeinoministeri Sakari Puisto korostaa työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa päätöksen merkitystä koko maan kannalta:
– Tämä määrärahapäätös on tärkeä koko Suomen kestävälle kasvulle. Nyt rahoitus tulee kohdentaa aidosti isoihin, ylimaakunnallisiin hankekokonaisuuksiin, joilla tavoitellaan laajaa vaikuttavuutta ja vahvistetaan alueiden välistä yhteistyötä.
Rahoitusta voidaan käyttää kuuden teeman edistämiseen: kestävään kasvuun ja investointeihin, puhtaaseen energiaan ja digitaaliseen kasvuun, kestävään matkailuun, osaamisen ja työvoiman saatavuuteen, huoltovarmuuteen sekä fyysiseen ja digitaaliseen saavutettavuuteen.
Hankkeiden tulee hyödyttää vähintään kahta maakuntaa, ja niiden toteutusta ohjaa erikseen asetettava ohjausryhmä, jossa ovat mukana maakuntaliitot sekä työ- ja elinkeinoministeriö.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kestävä kasvu Petteri Orpon hallitus työvoiman saatavuus omavaraisuus elinvoimaisuus työ- ja elinkeinoministeriö Itä- ja Pohjois-Suomi osaaminen Hallitusohjelma Talouskasvu Sakari Puisto Huoltovarmuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pohjoisen ja itäisen Suomen ohjelmatyö käyntiin – käsillä kansallisestikin merkittäviä kasvun mahdollisuuksia

Eurovaaliehdokas Sanna Antikainen: ”Rajaseutujen tyhjentyminen on estettävä”

Hallitus panostaa Itä-Suomeen – Strandman: Koko Suomen etu on, että itäinen Suomi on elinvoimainen ja vahvasti asuttu
Hallitus kokoontuu puoliväliriiheen huhtikuun 22. ja 23. päivä. Kehysriihessä etsitään tarvittavat säästöt talouden tasapainottamiseksi, ja samalla etsitään tarvittavat investointipanostukset. Hallitus on panostanut tähän mennessä jo mittavia summia itäisen Suomen elinvoimaan ja tulee jatkamaan tätä kehityskulkua. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää Itä-Suomeen kohdistettuja panostuksia välttämättöminä.

Joensuun uusiutuvan vedyn ja synteettisen metanolin tuotantolaitokselle 60 miljoonan euron investointituki – Antikainen: Tuki on erityisen tärkeä Itä-Suomen elinvoimaisuuden kannalta
Itä-Suomi saa nyt kaivattua panostusta ja elinvoimaa, kun Business Finland on myöntänyt P2X Solutionsin Joensuun uusiutuvan vedyn ja synteettisen metanolin tuotantolaitokselle 60 miljoonan euron investointituen.
Viikon suosituimmat

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














