

Kansanedustaja Rami Lehto. Arkistokuvaa.
Home- ja kosteusvauriot riivaavat uuttakin rakennuskantaa – Kansanedustaja Rami Lehto vaatii rakennusvalvonnan tehostamista
Julkisten rakennusten sisäilmaongelmat aiheuttavat miljardien eurojen kustannukset kansanterveys- ja työvoimakulujen kasvuna. Perussuomalainen kansanedustaja Rami Lehto on jättänyt toimenpidealoitteen rakentajien ja rakennusten huollosta ja valvonnasta vastaavien lainvastaisen toiminnan korjaamiseksi ja kriminalisoimiseksi.
Lehdon aloitteessa ehdotetaan hallituksen ryhtyvän toimiin rakentajien ja rakennusten huollosta sekä valvonnasta vastaavien lainvastaisen toiminnan korjaamiseksi ja kriminalisoimiseksi. Aloitteella on erityisesti tarkoitus korjata rakennusten sisäilmaongelma.
Julkisten rakennusten sisäilmaongelmat aiheuttavat miljardien rahalliset kustannukset kansanterveys- ja työvoimakulujen kasvuna, puhumattakaan niistä inhimillisistä kärsimyksistä, joita ongelmat aiheuttavat yhteiskunnassamme, Lehto muistuttaa.
– Hälyttävää on, että yli 40 prosentissa kouluista, 20-25 prosentissa asunnoista ja lisäksi 5 prosentissa toimistokiinteistöjä on home- ja kosteusvaurioita, jotka altistavat päivittäin jopa 800 000 suomalaista. Tästä seuraten Suomessa on jo tällä hetkellä varovaisestikin arvioiden 100 000 vakavasti sairastunutta, Lehto sanoo.
Betoni ei ehdi kuivua, kun aikataulut ovat liian kireät
Sisäilmaongelmia esiintyy sekä korjatuissa että uudisrakennuskohteissa. Korjauskohteissa korjaukset ovat olleet monesti riittämättömiä. Uudiskohteissa ongelmana ovat puolestaan liian kireät rakentamisaikataulut sekä ympärivuotinen rakentaminen, jossa kosteudenhallinta on laiminlyöty ja varsinkin betonirakenteiden kuivumisesta tingitään.
Rakentamisen vastuita tulisikin tiukentaa ja olisi löydettävä keinot, joissa vastuita nykyistä selvemmin kohdistetaan niille toimijoille, jotka tosiasiassa ovat vahingon aiheuttaneet, Lehto esittää.
Myös kunnan rakennusvalvontaviranomaisille pitäisi laatia nykyistä selkeämmät ohjeet huolehtia kunnan omien rakennusten kunnossapidosta ja rakentamisesta. Lisäksi pitäisi ryhtyä toimenpiteisiin rakennushankkeiden vahingonkorvaus- ja rikosoikeudellisen vastuun sekä takuuaikojen riittävyyden selvittämiseksi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Työterveyslääkäri: Viranomaiset tulisi velvoittaa tilastoimaan sairastumiset ja oireet jotka ovat tapahtuneet kosteusvaurioituneissa rakennuksissa

Lehto: Sisäilmaongelmista kärsiviä autettava nopeammin – ”Homeloukussa olevat ylivelkaantuvat helposti”
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”
Silmätautien erikoislääkäri Riku Koivusalo arvostelee Lääkäriliiton Pride-yhteistyötä Lääkärilehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hänen mukaansa yhdenvertaisuuden edistäminen ei edellytä sitoutumista Pride-liikkeeseen, jonka tavoitteet ulottuvat hänen mielestään lääketieteen perustehtävän ulkopuolelle. Koivusalo ehdottaa yhteistyön lopettamista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














