

HS kuvakaappaus
HS:n ällösiirappinen maahanmuuttopuffi herättää hilpeyttä: ”Sokeri ei vain sulaudu maitoon vaan myös parantaa maidon makua”
Helsingin Sanomat uutisoi sunnuntaina tutkimustuloksista, joilla yritettiin vakuutella suomalaisten suhtautuvan entistä myönteisemmin maahanmuuttoon. Juttua on höystetty tavattoman korneilla vertauksilla (”Sokerina maidossa”, ”parantaa makua” jne).
Jutussa asiantuntijana käytetty Lena Näre on Stop deportations -aktiivi, jonka julkaisut keskittyvät sukupuolen ja intersektionaalisuuden tutkimukseen sekä etnisiin suhteisiin ja ”rotuihin”.
HS:n jutussa siteerattu tutkimus ei tee minkäänlaista eroa erilaisten tulijaryhmien välille.
Suomen Uutiset kiittää Hesaria hyvistä nauruista ja muistuttaa: intialainen koodari on vastaanottajamaan kannalta hieman eri asia kuin syyrialainen pakolainen. Jotta voitaisiin sanoa mitään järkevää suomalaisten suhtautumisesta maahanmuuttoilmiöön, on välttämättä tarkasteltava tulijaryhmiä erikseen.
Perussuomalaisten Taloustutkimuksella 2015 teettämässä tutkimuksessa jaoteltiin tulijat seuraaviin ryhmiin: 1) Työperäinen maahanmuutto, 2) kiintiöpakolaiset, 3) turvapaikanhakijat sekä 4) perheenyhdistämisen kautta Suomeen saapuvat. Lukuihin voi tutustua täältä.
Tulokset ovat varsin selkeitä: on sinänsä totta, että työperäiseen maahanmuuttoon suhtaudutaan myönteisesti, mutta tällä ei voida perustella turvapaikkamenettelyn kautta tapahtuvaa maahanmuuttoa. Omenoiden suosiota ei voi perustella appelsiineilla.
Suomalaiset suhtautuvat nihkeästi rajoille tupasahteleviin turvapaikanhakijoihin. Kun asiaa viimeksi tutkittiin, 47 prosenttia halusi kiristää linjaa ja 15 helpottaa sitä.
Ei toki ole yllätys, että Helsingin Sanomat niputtaa kaikki ryhmät yhteen: saahan sillä halutunlaisen tuloksen.
Taloustutkimus selvitti maahanmuuttoasenteita 2015.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hesarin harkintakyky petti taas: Vertasi Suomeen saapuvaa Donald Trumpia sikaan – Nyt-liitteen esimies: ”En jättäisi julkaisematta, tarkoitus oli saada ihmiset ajattelemaan”
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














