

LEHTIKUVA
Huhtasaari ja Immonen: Italian vaalituloksella vaikutuksia koko Eurooppaan
Alustavien tulosten mukaan kansalliskonservatiivinen Fratelli d’Italia eli Italian veljet on voittamassa vaalit Italiassa. Puolue on saamassa arviolta 22–26 prosenttia äänistä. Valta on siirtymässä oikeistokoalitiolle, johon kuuluu Italian veljien lisäksi oikeistolainen Lega sekä keskustaoikeistolainen Forza Italia.
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Laura Huhtasaari ja kansanedustaja Olli Immonen pitävät Italian vaalitulosta ja poliittisten voimasuhteiden muutosta merkittävänä asiana, jolla hyvin todennäköisesti tulee olemaan vaikutusta myös muihin Euroopan maihin.
– Muutoksen tuulet puhaltavat Euroopassa. Oma kansa ensin -ajattelu on syrjäyttämässä monikultturismi- ja globalismihaihattelun. Toisin kuin Suomen sosialistihallituksen ministerit väittävät, tämä ajattelu ei ole vahingollista, vaan vastuullista, Huhtasaari ja Immonen painottavat.
– Italian kansallismielinen puhuri näyttää suuntaa koko muulle Euroopalle. Itsenäisten kansallisvaltioiden merkitys ei ole kadonnut mihinkään, vaikka Suomessa tätä vanhat puolueet hokevat. Euroopan kansat haluavat päättää omista asioistaan, eivätkä ne hyväksy EU-pakkovallan ulottamista kansallisen suvereniteetin ja kansanvallan yläpuolelle.
Media jauhaa propagandaa
Italia on saamassa näillä näkymin maan historian ensimmäisen naispääministerin.
– Lasikaton rikkoutumista tuskin tullaan kuitenkaan juhlistamaan median ja poliittisen vasemmiston toimesta. Lasikaton voi ilmeisesti rikkoa vain ”oikeaa” mieltä oleva vasemmistolainen nainen, Immonen sanoo.
– Media on pyrkinyt leimaamaan Italian vaalit voittanutta Italian veljet -puoluetta ”fasistiseksi” ja ”äärioikeistolaiseksi”. Todellisuudessa Italian veljet ei ole fasistinen puolue, vaan se sijoittuu kansalliskonservatiivisten puolueiden blokkiin Euroopassa. Media yrittää hieroa propagandasaippuaa kansan silmiin. Tämä sumutus ei mene enää läpi.
Komission puheenjohtaja älähti
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula Von der Leyen esitti vaalien alla uhkauksen Italiaa kohtaan. Hänen mukaansa EU tulee puuttumaan Italian asioihin, jos maassa aletaan harjoittaa liian kansallismielistä politiikkaa.
– Von der Leyen taisi hölmöyksissään tulla antaneeksi vahvaa vetoapua Italian vaalit voittaneelle oikeistokoalitiolle. Italialaiset kostivat vaaleilla valitsemattoman byrokraatin von der Leyenin uhkaukset osoittamallaan tukensa Italian veljille. Von der Leyenin yritys vaikuttaa itsenäisen valtion vaaleihin on yksiselitteisesti tuomittavaa toimintaa, Immonen kritisoi.
Suomalaisten rahahanat kiinni
Perussuomalaiskaksikko toivoo Italian politiikalta suunnanmuutosta.
– Italian pitää jatkossa pysäyttää laittomien maahanmuuttajien purkit Välimerellä. Kreikan konservatiivihallituksen tiukka rajapolitiikka toimii tässä hyvänä esimerkkinä Italian tulevalle hallitukselle. Italian uusi johto halunnee myös torpata EU-federalistien liittovaltiopyrkimykset. Konservatiivisia arvoja tullaan pitämään äänekkäästi esillä vastapainona EU-eliitin hörhöliberalismille. Melonin puheet perhearvoista eivät kuulosta lainkaan fasismilta, vaan hyvinvoivan yhteiskunnan perustalta, Huhtasaari sanoo.
– On syytä tarkasti seurata, miten oikeistokoalitio muuttaa Italian suuntaa. Se on kuitenkin selvää, että suomalaisten veronmaksajien rahojen pumppaaminen ylivelkaantuneiden EU-maiden tekohengittämiseksi on lopetettava. Tämä riippumatta siitä, kuka Italiaa johtaa. Italian tiukalle maahanmuuttopolitiikalle ja EU:n integraation syventämistä vastustaville toimille annan tukeni, Immonen toteaa.
Suomi sinisilmäinen mallioppilas
Huhtasaari ja Immonen toivovat Suomen johdolta jatkossa tiukempaa suomalaisten edun puolustamista EU:ssa.
– Tähän asti Suomi on ollut EU:ssa sinisilmäinen mallioppilas, jota järjestelmällisesti nöyryytetään EU-neuvotteluissa. Suomella ei todellisuudessa ole mitään ”luottamuspääomaa” Brysselissä, vaan suomalaisille lähinnä naureskellaan selän takana, koska Suomen hallitukset suostuvat aina kiltisti Suomelle haitallisiin kompromisseihin.
– Suomen hallitusten on nyt ja tulevaisuudessa puolustettava Suomen ja suomalaisten etua EU:ssa huomattavasti aiempaa voimakkaammin. Kaikki muutkin jäsenmaat puolustavat tiukasti omia etujaan. Suomen ei pidä elätellä kaikissa asioissa illuusioita EU:n yhteisestä edusta, Huhtasaari ja Immonen painottavat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Italian veljet EU-jäsenmaat sinisilmäisyys mallioppilas EU-tukipaketit Giorgia Meloni kansallisvaltiot Ursula von der Leyen liittovaltiokehitys veronmaksajat laittomat maahantulijat oikeustohallitus Välimeri Euroopan komissio Suomi Laura Huhtasaari Velkaantuminen Italia Olli Immonen media
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Italiassa mällätään suomalaisten veroeuroilla – Huru ja Junnila: Missä valvonta, missä hätäjarru?

Elinkustannukset karkaavat käsistä, veronmaksajien rahat valuvat unelmahöttöön – Purra: ”Elämme vihreää päiväunta, jota kokoomus ja hallitus kannattavat”

Suomalaiset maksavat ensin italialaisten taloremontit ja remontoivat pakosta omat talonsa energiatehokkaiksi – ”Suomi on tehnyt valtavan virheen olemalla innokkain EU-komission ehdotusten tukija”

Perussuomalaiset elpymispaketin valvonnasta: Suomen pitäisi valvoa Italiaa, koska siellä meidän rahat ovat

Huhtasaari: ”Perussuomalaisuus normalisoituu, koska todellisuutta ei voi enää kiistää”
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.















